Arto Nyberg on juontanut nimeään kantavaa ohjelmaa jo 20 vuotta – ”Luulin, että en jännitä, mutta pulssi olikin yli 100”

Arto Nyberg -ohjelman sisältö ei ole muuttunut vuosien kuluessa lainkaan. Joka viikko Nyberg haastattelee kolmea vierasta, ja lopuksi soitetaan yhden vieraan toivekappaletta. Nybergin rauhallinen ja hyväntuulinen, mutta tarvittaessa tiukka tapa jututtaa vieraitaan kelpaa katsojille: ohjelma kuuluu viikosta toiseen kanavan katsotuimpiin.

Minkä itse näet olevan ohjelmasi suosion salaisuus?

Varmaan se, että se on niin simppeli. Ohjelmassa ei ole mitään tingeltangelia, vaan se on pelkkää puhetta. Aikanaan siihen haluttiin ”jotakin”. Aloimme tuottaja Liisa Akimofin kanssa suunnitella ohjelmaa siltä pohjalta, mitä emme halua nähdä sunnuntai-iltana televisiosta…

...ja silloin kaikki ”jotakin” jäi pois?

… juuri niin! Ei studioyleisöä, koska vieras keskittyy sitten puhumaan sille paikalla olevalle yleisölle – ei tv-katsojalle. Ei livebändiä, vaikka musiikki-ihmisiä ollaankin, koska bändin esiintyessä katsojat häipyvät. Karsittiin ja karsittiin ja katsottiin mitä jäi: eihän täällä ole kuin puhuvia päitä! Ja varmaan suosioon vaikuttaa sekin, että haastateltavat on pyritty pitämään monipuolisina. Ettei paikalla ole vain päiväperhoja.

Kenelle Arto Nyberg ajattelee itse tekevänsä Arto Nyberg -ohjelmaa?

Ylen Kari Kyrönseppä sanoi ohjelmaa tilatessaan: ”Kun ääni on tarpeeksi kova, se kuuluu tarpeeksi laajalle.” En ajattele tekeväni sitä äidilleni tai pojalleni. Jos olet yleiskiinnostunut, ohjelma on sinulle.

Miten Arto Nyberg ruudun ulkopuolella poikkeaa tv:stä tutusta Arto Nybergistä?

Tv:ssä kiroilen vähemmän. Kai ohjelma olisi jo loppunut jo aikoja sitten, jos yrittäisin olla jotakin, jota en ole. Jos jotakin on vuosien varrella oppinut, niin sen, että tärkeintä on aistia haastateltavan tunnelma. Pitääkö häntä tukea, vai pitääkö häntä jarrutella? Vaikka haastattelussa on journalistinen kulma, itse haastattelutilanne on ennen kaikkea psykologiaa, että jokaisen vieraan saa puhumaan.

Jännitätkö suoraa lähetystä?

Tätä kysytään usein. Vastaan, että en jännitä. Mutta laitoin Ouran sormeen – ja pulssi oli ohjelman aikana yli sata. Näköjään sitten jännitän, vaikka ei tunnu siltä.

Esitän väittämän: kukaan ei ole sanonut sinulle: ”Nyt on Nybergille kihahtanut suosio päähän!”

Ei olekaan! Kun tekee ohjelmaa sellaisen ihmisen kanssa kuin Lissu Akimof, ei paljon ruveta leijumaan. Koskaan ei ole kyllä tästä aiheesta puhuttu.

Monille Arto Nyberg kuuluu sunnuntaihin kuin sauna lauantaihin, mutta mikä sinut on saanut jatkamaan?

Kiinnostavien ihmisten tapaaminen. Kun ohjelma on ruudussa, tapaan jatkuvasti uusia ihmisiä. Mieleen tulee esimerkiksi Miko Virtanen, joka siirtyi 12-vuotiaana Evertoniin pelaamaan jalkapalloa niin, että hänen koko perheensä muutti Liverpooliin. Nyt hän on 25-vuotias ja pelaa Skotlannissa. Hänet pitäisi ottaa uudelleen haastatteluun, hän on täysin brittiläistynyt.

Brittiläisen kulttuurin harrastaja olet sinäkin. Miksi sinusta tuli anglofiili?

Jalkapallon takia tietenkin. Kun Aulis Virtanen selosti 1970-luvulla televisiossa joka lauantai Englannin liigaa, minä katsoin. Myöhemmin olen tajunnut, että sehän oli pehmeää vaikuttamista. BBC kysyi pohjoismaiden tv-yhtiöiltä, otatteko matsit ilmaiseksi. Ja nehän ottivat. Olin silloin jalkapallomaalivahti ja Liverpoolin Ray Clemence oli maailman paras maalivahti… ja tässä sitä ollaan. Vuonna 1983 olin vielä kielikurssimatkalla Brightonissa.

Lämmin suhde maahan on syventynyt entisestään, kun poika opiskelee Lontoossa. Se ei ole yhtään minun ansiotani, vaan hän halusi sinne ja viihtyy hyvin. Hänen ansiostaan on kyllä tullut mieleen ratkaisu Helsingin ongelmaan näivettyvästä keskustasta.

No, miten se ratkaistaan?

Poikani asuu Lontoossa isossa opiskelija-asuntolassa. Se on tosiaan iso: 23-kerroksinen talo, jossa asuu 900 opiskelijaa eri yliopistoista. Ja se ratkaisu: laitetaan Helsingin keskustaan asumaan 600–700 opiskelijaa. Tulisi elämää, tulisi kioskia ja kuppilaa. Tuolla Lontoossa nuo 900 nuorta ihmistä saavat aikaan hirveän suhinan. Helsingissäkään kukaan ei häiriintyisi, kun siinä keskustan toimistokortteleissa ei asu muita.

Miten rentoudut?

Pyrin pitämään lauantait vapaapäivinä, makaan sohvalla ja katson Valioliigaa. Pelaan myös tietokonetta vastaan shakkia. Poikaa vastaan en viitsi pelata, koska en enää pärjää. Kolmen siirron jälkeen peli on aina jo selvä. Ja lätkää pelaan kolmena aamuna viikossa.

Kerro jokin salaisuutesi.

Olin 13-vuotiaana pikashakin SM-kisoissa. En edes hävinnyt kaikkia pelejä. Ja Viialan shakkikerhossa pelattiin aina kuukauden pikapelit. Samana vuonna, kun pääsin SM-kisoihin, voitin kerran kaikki pelini. Muistan, kun kävelin kotiin tuon jälkeen. Leijuin.