Jos pitäisi valita yksi sana, joka kuvaa parhaiten näyttelijä Armi Toivasta, se olisi rohkeus. 

Armi Toivanen on peloton, urhea ja uskalias. Vähän kuin Tove Janssonin satuhahmo, kriittinen ja suorapuheinen Pikku Myy. 

Sellainen Armi on ollut pienestä tytöstä asti, vaikka aluksi hänen rohkeutensa oli sen sorttista, että hän ei ymmärtänyt sitä itse. 

Kun Armi tajusi, että luokan suosituimmat tytöt määräsivät kaikesta, hän alkoi kapinoida. Hänestä ketään ei saanut jättää ulkopuolelle. 

– Ryhdyin provosoimaan muita tyttöjä, mutta sitten minut laitettiinkin lyttyyn. 

Toivasta alettiin kiusata. Hänen riemuaan väheksyttiin ja sanojaan vähäteltiin.

 Vaikka Toivanen oli vahva ja vanhemmat tukivat häntä, hän alkoi silti uskoa kiusaajiaan. Kuvitteli, että oli ansainnut kaiken härnäämisen ja ilkeilyn.

Toivasen kaksoissisko, kiltti Alina, otti kiusoittelun raskaasti. Hän pyysi, että Armi ei yllyttäisi enää luokkakavereitaan. Alina kun pelkäsi, että kaverit ajattelivat hänen olevan samanlainen.

– Kaksosilla on sillä tavalla, että toinen aina vähän edustaa toista. Siksi tilanne oli raskas siskolleni.

Toivanen ei kuitenkaan lopettanut, vaan otti etäisyyttä siskoonsa ja halusi olla erilainen, ei toinen kaksosista.

Toivasen itsetunto, ihopanssari, oli saanut jo ensimmäisen mustelmansa. Hänestä tuli jollakin tapaa sosiaalisesti sopeutumaton lapsi ja myöhemmin sopeutumaton nuori.

Vasta lasten ja nuorten kuvataidekoulusta Toivanen löysi mieluisan paikan. Siellä hänellä oli hyvä olla. Hän sai käpertyä sisäänsä, mennä mielikuvitusmaailmaan ja keskittyä luomiseen. 

Alakouluiässä Toivanen parodioi siskonsa kanssa Poliisi-tv:tä. He kuvasivat videolle Heinolassa tapahtuu -sketsisarjaa. Sketsien teko oli hauskaa ja Toivanen nautti muiden viihdyttämisestä. 

Yläkouluiässä Toivanen jätti kiusaajansa ja vanhan koululuokkansa. Hän eksyi uudella luokalla kovispiireihin, koska kuvitteli, että silloin kukaan ei kiusaisi häntä. Toivanen oli oikeassa. Hän sai olla rauhassa, mutta samalla hänen täytyi kovettaa itsensä. 

– Murrosikä on vaikeaa aikaa, mutta olin kaikesta huolimatta aika kiltti tyttö. 

Kovispiireissä ei saanut olla luova eikä herkkä. 

17-vuotiaana Toivanen näki harrastajanuorten Virgo-musikaalin. Hän kävi katsomassa esityksen monta kertaa ja kadehti näyttelijöitä.  

Toivanen päätti lähteä harrastajateatteriin mukaan. Palo näyttelemiseen syttyi.

– Olen sellainen ihminen, joka puskee läpi. Yhtäkkiä halusin todella tulla näyttelijäksi. Minulla oli siihen pakottava tarve, vaikka samaan aikaan en uskonut itseeni lainkaan.

Toivasen isä yritti toppuutella tytärtään ja sanoi, että aina ei voi saada sitä, mitä haluaa, mutta Armista se oli puppua. Olihan isäkin onnistunut lukemaan itsensä silmälääkäriksi.

Näyttelijän uran alku ei ollut helppo. Huonolla itsetunnolla varustettu nuori tamperelainen oli vähän kuin hänen Putous-hahmonsa, otsatukan taakse piiloutuva Sanna-Raipe Helminen.

– Jos olisin voinut sanoa jotakin tuonaikaiselle itselleni, olisin sanonut, että älä välitä muista, vaan anna sisimpäsi loistaa. 

Yhdeksi esteeksi meinasi tulla Toivasen äänen käyttö. Tampereen Näyttelijäntyön laitoksen pääsykokeissa Armilta meni ääni. 

Sen jälkeen foniatri löysi kyhmyn Armin äänihuulista. 

– Ääntäni sanottiin liian heikoksi eikä se kestäisi esiintymistä. 

Pelastaja löytyi Lahdesta.

– Pääsin Lahden kansanopiston näyttämötaiteen linjalle. Linjan laulunopettaja Inge-Maarit Rautiainen ymmärsi, että muutamilla harjoitteilla saisin ääneni kuntoon.

Toivanen alkoi tehdä kovasti töitä. Hän otti laulutunteja ja teki säännöllisesti hengitys- ja ääniharjoituksia. 

Kun vuoden harjoittelun jälkeen ääni korjaantui ja kyhmy katosi, Armi ja opettaja itkivät ilosta.

Toivanen haki Helsingin Teatterikorkeakouluun viisi kertaa. Hän alkoi jo epäillä, että näytteleminen oli hänelle pakkomielle.

– Mietin, että onko minulla harhaiset kuvitelmat taidoistani.

Joka kevät hän otti putoamisensa raskaasti. Hän halusi paeta todellisuutta eikä halunnut nähdä ketään. 

Viidennellä kerralla pääsykokeissa Toivanen onnistui menemään maagiseen tilaan. Hetkessä hän ymmärsi tilan voiman. Näyttämöllä ei ollut enää Armi Toivanen, vaan joku ihan muu. Joku, jolla ei ollut mitään tekemistä tylsän siviiliminän kanssa. 

Silloin Toivanen hoki itselleen: ”Älä sössi, älä ole tuttu ja turvallinen.”

Toivanen ei sössinyt, vaan pääsi viimein kouluun sisään.

Teatterikorkeakoulussa Armista tuli taas kova ja sisäänpäin kääntynyt. Tällä kerta suru teki hänet sellaiseksi. 

Armin isä oli kuollut aivoverenvuotoon puolta vuotta aiemmin. Perhe oli hajonnut ja jokainen sisaruksista kärsi tahoillaan.

Myös terveys reistaili, eikä Armi ollut sinut kroppansa kanssa. Hän kärsi kilpirauhasen liikatoiminnasta. Aineenvaihdunta oli pielessä ja ylipainoakin oli kertynyt.

Oloa ei helpottanut sekään, että suurin osa koulun muista tytöistä oli poikkeuksellisen kauniita. Armi alkoi epäillä, että hän ei ollut riittävän kaunis, saati riittävän kiinnostava.

– Puin silloin suojat ylleni. Epäilin kaikkia ja puskin vain eteenpäin.

Lopulta Toivanen päätti että suru sai jäädä ja oli opittava olemaan tyytyväinen itseensä.

Hän alkoi keskittyä näyttelemiseen. Päätti, että hänestä tulisi erinomainen näyttelijä ja että hän pärjäisi alalla.

Pikku hiljaa Toivasen uurastus alkoi poikia töitä.

– Luulin ensin, että näyttelijän pitää olla tietynlainen. Pitää olla sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut. Sitten huomasin, että voikin olla erilainen. 

Viimeistään sketsisarja Putous teki Toivasesta koko kansan Armin. Toivanen sai osakseen ihailua ja arvostusta, mutta samaan aikaan hän ei pystynyt kestämään julkisuudesta johtuvaa huomiota.

– Olin naiivi. Kuvittelin, että julkisuuden ja yksityisen minäni pystyisi pitämään erillään, että kukaan ei olisi kiinnostunut minusta, mutta ei se niin mennyt.

Putous-näyttelijöistä tuli koko kansan kavereita. Julkisuuden valokeilaan joutunut Toivanen menetti normaalin rohkeutensa, alkoi epäillä taas itseään ja sanomisiaan. 

Toivanen kieltäytyi monista jutuista. Hän ei halunnut mennä pääsiäislehden kanteen maalaamaan pääsiäismunia hahmonsa kanssa, kun ei kokenut, että olisi ollut sellainen viihdyttäjä.

– Menin ihan lukkoon. Ajattelin vain, että en minä ole kiinnostava, ei minulla riitä sanottavaa. 

Pari vuotta aiemmin julkisuuteen tullut kollega Krista Kosonen antoi Toivaselle vinkkejä.

– Krista neuvoi, että älä avaa henkilökohtaista elämääsi. 

Nyt Toivanen ei puhu parisuhteestaan eikä esittele vaatekaappinsa sisältöä, koska ei ole pakko.

Vähitellen Toivanen oppi olemaan julkisuudessa itselleen sopivalla tavalla. Hän ei säikähdä enää, jos joku tunnistaa hänet kadulla. 

Nyt on tavallista, että Toivasta ihaillaan. Viime vuonna Elämältä kaiken sain -elokuvan kuvausten yhteydessä kaksi teinityttöä toi hänelle kuvauksiin kukkia. Samalla he pyysivät nimikirjoitukset. 

Toivanen on nuorille mielellään esikuva. Hän muistaa omat haastavat vuotensa. Síksi hän osaa kannustaa nuoria tekemään rohkeasti omia valintojaan. 

Putous poiki sen, että Toivasella on riittänyt hyvin töitä viime vuodet. 

Hän on yksi halutuimmista suomalaisista naisnäyttelijöistä. Viime vuonna hän teki kahden elokuvan pääosat ja yhden pitkän tv-sarjan pääosan. Lisäksi hän oli alkuvuodesta mukana Putouksessa ja tämän vuoden alussa Kingissä.

Välillä töitä oli jo liikaa, ja siksi Toivanen on tämän vuoden opetellut ottamaan rauhallisemmin. Silti hän on äärimmäisen onnellinen.

Töitä on paljon, ja hän on saavuttanut itselleen asettamansa ammatilliset tavoitteet.

Eräästä työhön liittyvästä hetkestä hän koki poik-keuksellista hurmiota.

– Kun olin 18-vuotias ja näin Rukajärven tiessä Peter Franzénin, kuolasimme tyttöjen kanssa hänen peräänsä. Nyt sain sitten näytellä Peten kanssa pariskuntaa Mika Kaurismäen elokuvassa. 

Toivasella ja Franzénilla oli elokuvassa romanttinen kohtaus.

Kohtauksen teon jälkeen Armi soitti parhaalle yläasteaikaiselle tyttökaverilleen.

– Sanoin hänelle, että olisitkos uskonut. En olisi, eikä olisi kukaan muukaan, vastasi kaverini.

Kohtaus saa Toivasen yhä hyvälle tuulelle. 

Toivanen teki erityisen suuren vaikutuksen elokuvassa isäänsä näyttelevään Vesa-Matti Loiriin.

Loiri kommentoi Armi Toivasta Elämältä kaiken sain -elokuvan pressitilaisuudessa. Loirin mukaan Armin kanssa oli helppoa ja hienoa näytellä. 

Loirista Armi oli rehellinen, tinkimätön ja tiukka itseään sekä muita kohtaan. Heidän välilleen syntyi maaginen yh-teys. Ystävyyskin. 

– Kunnioitan hänen tapaansa tehdä töitä. Näin hänessä myös nuoren itseni. Jos Armi olisi jätkä, hän olisi kova jätkä, Loiri totesi.

Armin rohkeus tulee parhaiten esille silloin, kun hän tekee näyttelijän töitä. Hän halusi tulla rohkeaksi näyttelijäksi, ja sellaiseksi hän tuli.

Vielä tänäänkin Armin rohkeus nousee esiin myös silloin, kun hän puolustaa heikompiaan. Hän korottaa ääntään äidillisesti ja sanoo humalaiselle, että nyt riittää. Että ketään ei saa kiusata. 

Rohkeaa on myös, että Armi hyppäsi hetkeksi menestyksen ulkopuolelle. Piti pitkän kesäloman. Jättäytyi teatteriproduktiosta, koska koki, että nyt on tehtävä muuta. 

Hän halusi kehoonsa ja mieleensä kertyneen ylimääräisen levottomuuden pois.

Viimein Armi on rohkeasti sellainen kuin on. Hän ei yritäkään enää olla sosiaalisempi tai puheliaampi.

– Rohkeaa on se, että päättää itse, mistä elämässään nauttii. Olen löytänyt tapani nauttia elämästä. ●

Teksti Minna Nevalainen, kuvat Kirsi Tuura