
On helppo ymmärtää, miksi suomalainen ooppera halutaan tehdä henkilöstä, jonka elämä oli täynnä legendaarisia kaskuja ja tarinoita, pettymyksiä ja ennennäkemätöntä menestystä, rakkautta ja sen metsästystä.
Ilmajoen musiikkijuhlat on ennenkin tehnyt kantaesityksiä suurista suomalaisista, tällä kertaa vuorossa on Marimekko-vaateyrityksen perustaja Armi Ratia.
”On hyvä välttää entisiä polkuja”, Ratian väitetään sanoneen, ja toivottavasti Armi-oopperan säveltänyt Eeva Kontu, sen ohjannut Heta Haanperä ja pääosan laulava mezzosopraano Lilli Paasikivi ovat ottaneet neuvosta vaarin.
Oopperan lähtöidean isä on edesmennyt säveltäjä Jaakko Kuusisto, joka kuulemma näki Armin tarinan ja eteläpohjalaisen maiseman sointuvan täydellisesti yhteen.
Heta Haanperän mukaan Armi-ooppera on matka Armin elämään.
– Menneisyyden tapahtumat kulkevat aikajanaa, mutta toimitusjohtaja Armin todellisuus on poukkoileva, assosiatiivinen ja reagoiva. Hänen historiansa on täynnä sivupolkuja. Vaikka välillä tilanteet ovat äärimmäisiä, kerronnassa kuulen hälystä huolimatta tahtonaisen lämmön ja elämänmyönteisyyden.
Kesäkuun kulttuuritapahtumia
Iitin musiikkijuhlat
Nyt pääsee kuulemaan baritoni Waltteri Torikkaa ja sopraano Johanna Rusasta, jotka esiintyvät lauantaina 17. kesäkuuta kahdessa konsertissa.
Kesäinen dekkari
Yksityisetsivä Jussi Vares selvittää katoamistapausta kesädekkarinäytelmässä, jossa naurattavat ihmissuhdekiemurat, hämärähommat ja erikoiset kriminaalit. Pääroolissa Kari-Pekka Toivonen, ohjaus Mikko Kouki.
Helsinki Biennaali
Toista kertaa järjestettävän biennaalin teema on Uusia suuntia voi syntyä. 29 taiteilijan teoksia voi ihmetellä muun muassa Vallisaaren ruutikellareissa, HAM-museossa ja julkisissa tiloissa.
Nuoria kykyjä
Väinö Linnan klassikko palaa Pyynikille 30 vuoden jälkeen. Tuolloin Akseli Koskelan roolia näytteli Esa Latva-Äijö, joka nyt astuu isän rooliin Koskelan Jussiksi. Ohjaus Antti Mikkola.