Koen olevani siunattu. Saan tehdä rakastamaani työtä ja tuoda tietoisuuteen maailman monimuotoisuutta, värikkyyttä ja epätäydellisyyttä. Silti osa matkoilla kohtaamistani asioista on sellaisia, jotka turmelisivat minkä tahansa ihmissielun. Olen jatkuvasti maissa, jotka ovat täynnä valtavia epäkohtia.

Matkailu avartaa, mutta se myös lisää kulttuuri-, yhteiskunta- ja uskontokriittisyyttä. Näen perinteitä, jotka pakottavat ihmisiä käymään läpi asioita, joita kenenkään ei pitäisi kokea.

Jouduin itsekin lähtemään omasta synnyinmaastani islamia pakoon sen vuoksi, että perheemme olisi joutunut vääräuskoisina vainotuksi, vangituksi tai jopa tapetuksi.

Yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet ovat suurimmassa osassa planeettaa tuntemattomia käsitteitä. Sananvapautta liputetaan, mutta silti sitä noudattamalla saattaa tulla tapetuksi, koska se voi loukata toisen uskomuksia.

Puolet maapallon väestöstä kärsii siitä, että heidän kohtalonsa saattaa olla sinetöity sillä hetkellä, kun lääkäri sanoo ”se on tyttö”.

Miljoonat katulapset hankkivat elantonsa kerjäämällä, varastamalla tai tekemällä orjatyötä. Teini-ikäiset nuoret myyvät itsensä lisäksi aseita ja huumeita. Phnom Penhissä, Kambodžan pääkaupungissa, kuusivuotiaan neitsyttytön katuarvo on 300 dollaria.

Ymmärrän, miksi joitain ärsyttävät yltiöpositiiviset coelhomaiset elämänohjeet siitä, kuinka onni on omissa käsissä.

Kaikki ihmiset eivät ole elämänmyönteisiä. Kaikki eivät herää aamulla ja sano ”aion tehdä tästä päivästä suurenmoisen”.

Oscar Wilde on todennut, että eläminen on maailman harvinaisin asia, suurin osa ihmisistä vain on.

On myös päiviä, kun kaikki pännii, ja silloin on vaikea hallita omia tunteitaan. Jos joku tulee sanomaan et hei relaa, tekee mieli tervehtiä tätä kirveellä naamaan.

Perspektiivi on tärkeä asia onnen saavuttamiseksi. Eräs toimittaja kysyi, mikä on jokaisen matkani kohokohta. Vastasin, että se hetki, kun työnnän avaimen kotioven lukkoon.

Jokainen matkani on upea, mutta on vielä hienompaa palata kotiin. Suomi on kaikkine vikoineen ja kaikkine byrokraattisine älyttömyyksineen maailman paras maa.

Täällä saa ilmaisen koulutuksen, sosiaaliturvan, syntymärekisterin ja äänioikeuden. Olet olemassa, voit vaikuttaa.

Siksi nuo typeriltä kuulostavat coelhomaiset itsestäänselvyydet ovatkin muistutus siitä, että Suomessa lähes kaikilla on mahdollisuus tehdä elämästään jotain upeaa. Se on oma valintasi.

Mielestäni Suomen valtio voisi asepalveluksen lisäksi lähettää jokaisen matkalle kykenevän 18–25-vuotiaan nuoren kuukaudeksi ulkomaille vapaaehtoistyöhön. Ei kriisialueille, mutta kouluihin, slummeihin ja ensiapukeskuksiin auttamaan vähäosaisia. Tämän kokemuksen tuoma kiitollisuuden ja arvostuksen määrä nostaisi Suomen entistäkin korkeammalle jalustalle.

Työni viesti on aina ollut se, että maailman epäkohdista ei pidä tuntea syyllisyyttä, vaan kiitollisuutta Suomea kohtaan. Täällä lintukodossa olemme turvassa, ainakin toistaiseksi.