
Ärjänsaaren idylli oli vuosikymmeniä metsäyhtiön työntekijöiden oma salaisuus – Oulujärven Rivieralla tunnelma on kesäpäivänä kuin Välimerellä
Suomen suurimmalla sisävesiulapalla sijaitseva Ärjänsaari on rauhallinen retkikohde, joka kannattaa kokea nyt. Muutama vuosi sitten kaikille avautuneesta saaresta löytyy muun muassa harvinaisen hieno luonnonnähtävyys.
Heti ensi metreillä tietää saapuneensa kesäidylliin. Nousemme veneestä puulaiturille, jonka vierestä alkaa pitkä ja vaalea hiekkaranta. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, ja veden äärellä on vain muutamia ihmisiä aurinkoa ottamassa.
Tuuli humisee, aallot liplattavat ja linnut kirkuvat. Kuuluu molskahdus, kun uimapukuinen tyttö hyppää laiturin päästä veteen. Kävelemme käkkäräisten mäntyjen lomasta ja tulemme keltaisessa mökissä toimivan kesäkahvilan pihaan. Oviaukolla pyörii mehujäätä himoitsevia kesäretkeläisiä.
Kahvilan pihassa on kalustetehdas Varaxin nostalgisia punavalkoisia tuoleja ja pöytiä, jotka ovat monille tuttuja mummolasta ja mökeiltä. Tuntuu, kuin olisi matkustanut aikakoneella 1960-luvun kotimaiseen kesänviettopaikkaan.
