
Laulaja Arja Koriseva aikoo tehdä vuosien tauon jälkeen uuden albumin.
- Sitä on pumpattu pitkään! Minä olen ongelma, olen kuunnellut hirveän määrän lauluja, mutta mikään ei ole iskenyt kunnolla. Pähkäilen millaista tyyliä haluan seuraavalle levylle. Levy-yhtiö olisi halunnut julkaista pitkäsoiton jo viime vuonna, Arja tunnusti tiistaina TV5-kanavan kevätlanseerauksessa.
Kuusi vuotta sitten edellisen albuminsa julkaissut Arja haluaa myös osallistua biisintekokurssille, että voisi mahdollisesti sanoittaa hänelle tarjottuja sävellyksiä.
Muitakin projekteja riittää.
- Riennän täältä suoraan Jyväskylän Kaupunginteatteriin, jossa olen mukana ensi kuussa ensi-iltansa saavassa draamakomediassa Kun isoisä Suomeen hiihti, kiireinen artisti sanoi.
Teksti: Annika Vuorensola Kuva: Jaakko Jaskari