Apu

Antti Tuisku: "Ei Facebookia viime syksyn jälkeen"



Antti Tuisku: "Ei Facebookia viime syksyn jälkeen"

Jäähallikeikkoihinsa valmistautuva Antti Tuisku lopetti siviilissä Facebookin käyttämisen. - Päivitän yhä vain fanisivujani, mikä on minulle kevyempi tapa olla somessa.
Teksti Emilia Pyykkönen
Kuvat Jaakko Jaskari

Antti Tuisku, 32, on reilun vuoden aikana pokannut kolme Emma-pystiä ja suunnitellut oman vaatemalliston. Ensi viikolla platinaa myyneestä En kommentoi  -albumista julkaistaan deluxe-versio. Viikon kuluttua Tuisku toteuttaa myös suuren unelmansa, kun Peto Show nähdään kahtena päivänä Hartwall Areenalla. Mies itse yrittää nauttia härdellistä.

- Menen kieltämättä välillä älyttömässä putkessa. Muistutan itseäni joka ilta, että tämä on ainutlaatuista ja muista Antti nauttia nyt tästä.

- Tällä viikolla olen treenannut tanssijoiden kanssa 20 tuntia Areenan keikkoja varten. Vaadin itseltäni nyt todella paljon ja illalla saatan laittaa viestiä tanssijoille, että enhän ollut liian ankara heitä kohtaan.

Tuisku kertoo vaalivansa kiireen keskellä myös arkipäiväisistä asioita: ruuan laittamista ja lenkkejä Viljo-koiran kanssa. Viime syksynä hän lopetti ex-tempore Facebookin käytön. 

-  Olimme tuolloin tekemässä Jurekin kanssa uutta biisiä, kun homma tuntui olevan sitä Facebookissa roikkumista. Päätimme ihan ex-tempore, että nyt poistamme applikaation puhelimesta muutamaksi päiväksi. Aluksi kävin Facessa vielä tietokoneelta, mutta nyt käyn enää päivittämässä ja lukemassa fanisivujani. Se on minulle paljon kevyempi tapa olla somessa kuin olla siviiliminänä kommentoimassa asioita, Tuisku kertoi eilen Apu-lehdelle.

En kommentoi -albumista ilmestyy 22. huhtikuuta deluxe-versio. Peto Show nähdään Hartwall Arenalla 23. ja 24. huhtikuuta.

Julkaistu: 14.4.2016