Nuori ei innostu lukemaan, jos jankataan kirjojen tärkeydestä – pitäisi puhua enemmän tiedonkäsittelyn taidosta ja pärjäämisestä
Vaikerointi siitä, että nuoret eivät enää lue kirjoja, esiintyy toistuvasti lehtijutuissa ja sosiaalisen median keskustelupalstoilla, kirjoittaa Antti Järvi.
Tammikuussa istuin ystäväni Veeran kanssa terassilla Ateenassa. Oluen äärellä länsimaisen sivistyksen kehdossa tuli puhe lukemisesta ja sen vähentymisestä. Keskustelun kirvoitti huoleni siitä, jaksavatko tuttavapiiriini kuuluvat nuoret lukea kirjoja ja lehtiä.
Nuorten lukutaitohan on selvästi vähentynyt 2000-luvulla, ja myös monella aikuisella on arkeen vaikuttavia puutteita lukutaidossa. Suomalaiset käyttävät lukemiseen huomattavasti vähemmän aikaa kuin vielä pari vuosikymmentä sitten.
Viisas ystäväni sanoi asiasta jotain mieleenpainuvaa: ”Minusta äidinkielenopettajat ovat pissanneet omiin muroihinsa puhumalla siitä, kuinka huolestuttavaa on, että ei lueta tarpeeksi kirjoja. Ei tässä ole kyse kirjoista vaan siitä, että jos ihminen ei opi lukemaan, hän ei kykene ajattelemaan.”
”Meidän lukemisen puolestapuhujien pitäisi lakata puhumasta kirjasta jonain itseisarvoisena lääkkeenä ongelmaan.”
Kirjastonhoitajan lapsena, kirjallisuuden opiskelijana ja kirjailijana olen omaksunut ajatuksen, että hyvä kirja on minulle lähes pyhä asia. Siksi sanat tuntuivat aluksi hieman sopimattomilta.
Myös ystäväni rakastaa kirjoja ja lukemista. Hänen pointtinsa oli, että äidinkielenopettajien – ja laajemmin varmaan meidän muidenkin lukemisen puolestapuhujien – pitäisi lakata puhumasta kirjasta jonain itseisarvoisena lääkkeenä ongelmaan.
Nuori ei välttämättä innostu lukemaan, jos jatkuvasti jankataan, kuinka tärkeää on lukea nimenomaan kirjoja. Mutta hän ja hänen vanhempansa saattaisivat havahtua lukemisen äärelle, jos puhuttaisiin enemmän siitä, mikä merkitys lukemisella ja tiedonkäsittelyn taidoilla on elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen – oli sen tuoma pääoma sitten rahallista tai kulttuurista.
”Helsingin Sanomien jutussa opetusalan ammattilaiset huolestuivat siitä, että opiskelijoilla on vaikeuksia lukea pitkiä tekstejä ja tuottaa ymmärrettäviä virkkeitä.”
Istuimme iltaa kaupungissa, jossa yli 2 000 vuotta sitten muotoutui ajattelumme kulttuurinen perusta. Tuntien kuluessa tuo perusta hetkellisesti puuroutui, mutta kotiin palattuani aloin kiinnittää huomiota ystäväni esiin nostamaan näkökulmaan.
Vaikerointi siitä, että nuoret eivät enää lue kirjoja, esiintyy toistuvasti lehtijutuissa ja sosiaalisen median keskustelupalstoilla. Törmäsin siihen esimerkiksi, kun Helsingin Sanomat julkaisi helmikuussa jutun, jossa opetusalan ammattilaiset nostivat esiin koulutusmaailman huolestuttavia ilmiöitä. Yksi huolista oli, että opiskelijoilla on vaikeuksia lukea pitkiä tekstejä ja tuottaa ymmärrettäviä virkkeitä.
Jutun jälkeen kävin lukemassa kansallisen lukutaitostrategian, joka julkaistiin muutama vuosi sitten. Siinä ei oikeastaan puhuta siitä, että lukeminen kehittää ajattelua, ymmärrystä ja empatiataitoja. Sen sijaan siitä löytyi kyllä yksi tärkeä virke, joka avaa lukemisen merkitystä: ”Monipuolinen lukutaito on turvallisen yhteiskunnan, toimivan demokratian ja tasa-arvon perusta.”
Kun ajattelee alkuvuoden uutisvirtaa, tämä tuntuu entistä tärkeämmältä. Lukemalla turvataan myös pohjoismaista yhteiskuntajärjestystä.
