Image

Antti Holma ei kaipaa uskottavuutta, vaan tekee mitä huvittaa



Antti Holma ei kaipaa uskottavuutta, vaan tekee mitä huvittaa

Kymmenottelija. Antti Holma ei kaipaa uskottavuutta, vaan tekee mitä huvittaa.
Teksti Hanna Räty
Kuvat Jussi Särkilahti

Antti Holma on jättänyt taakseen Kansallisteatterin vakavat roolit ja puolen miljoonan katsojan Putouksen, kirjoittanut kehutun romaanin sekä alatyylisen huumorirunoteoksen Kauheimmat runot. Nyt Holmasta on tullut talk show -isäntä, ja hän pohtii siirtymistä nykytanssin pariin. Onko Holma ihan viisas?

Teet koko ajan jotain uutta ja erilaista. Viihdytkö epämukavuusalueella?

En missään tapauksessa, haen pelkästään mukavuutta. Todennäköisesti vain dokaisin ja nukkuisin, jos ei olisi pakko tehdä mitään. Yritän kuitenkin pitää itseni liikkeessä tekemällä koko ajan jotain uutta. Epämukavuusalue on sana, jota nyt ryöstöviljellään, ja kuitenkin se on kamalan oleellinen sana. Olen joka tapauksessa huomannut, että itsensä suojeleminen ei tuota mitään hyvää.

Millaisissa asioissa olet epäonnistunut?

Koko Kansallisteatteri-kokemukseni ja kouluaikani oli hirveää yritystä olla taitava, jotakin suurta ja enemmän, ja ajauduin ahdistukseen. Kansiksesta lähdön jälkeen juoksin koekuvauksissa ja minulle sanottiin aina ei. Pari kertaa sain roolin, mutta sitten minulle soitettiin, että et saakaan.

Se on niin voimakkaasti vieläkin mielessä, että menestys tuntuu hassulta. Uskallan iloita uudesta työstä vasta sitten, kun sen tekeminen alkaa.

Siirryit vakavasta taiteesta viihteen pariin. Mitä olet hyötynyt siitä?

Olen saanut paljon palautetta, että on tärkeää, kun vähemmistöasioita pidetään esillä. Nykyään yleisössäni on myös lapsia, mikä on ongelma, koska kirjani ovat alatyylisiä. Toisaalta, jos joku teini innostuu runoudesta alapäärunojeni kautta, olen tehnyt hyvän teon.

Missä mielentilassa runosi ovat syntyneet?

Aina jonkun ahdistuksen tai kiukun läpi, pienistä alhaisista harmeista. Kirjassa on runo, jonka kirjoitin saatuani kriitikolta pientä kritiikkiä, josta ahdistuin ikihyviksi. Tein runon myös siitä, kun minun olisi pitänyt leikata lapsuudenkotini nurmikko, enkä halunnut. Facebook-päivitysten metodi on se, että niihin purkaa pahaa oloaan tai tuo havaintojaan, ja minulla toimii se ihan sama mekanismi. Mitään sen ylevämpää runoissani ei ole. Mielestäni muoto on se vitsi.

Missä menee hyvän ja huonon maun raja? Kummalla puolella viihdyt?

Siinä välissä on paras paikka. Sellainen viihde tai taide on parasta, mistä ei ihan osaa sanoa, meneekö se jo yli. Raja vaihtelee yleisön ja paikan mukaan. Voi myös miettiä, onko roisimpaa sanoa suoraan kulli vai antaa vähän ymmärtää. Välillä vihjailu on paljon epämiellyttävämpää ja epäilyttävämpää – jos esimerkiksi flirttaillaan jollain lapsiinsekaantumisella sen sijaan, että puhuttaisiin suoraan. Olisin valmiimpi olemaan avoimesti roisi.

Miten renessanssitekijä säilyttää uskottavuutensa?

Uskottavuus on kysymys, joka on omassa elämässäni aiheuttanut pelkkää tuskaa. Ihmiset miettivät paljon sitä mitä haluaisivat olla sen sijaan, että miettisivät mitä haluaisivat tehdä. Näyttelijät, jotka yrittävät olla uskottavia, ovat jäykkiä. He ovat yleensä jumiutuneet johonkin laitosteatteriin ja suojelevat siellä kuviteltua asemaansa draamatähtenä. Uskottavuus on varattu heille.

Nyt juonnat omaa keskusteluohjelmaa. Pelkäätkö, että naamasi kuluu?Kulutan naamani loppuun ja siirryn sitten toisiin tehtäviin. En enää mieti uran kannalta järkevimpiä ratkaisuja, vaan teen niitä juttuja, mitä haluan. Naaman kuluminen ei haittaa, koska voin aina kirjoittaa.

Minkä taiteenalan valtaat seuraavaksi?

Nykytanssi on avannut Suomessa näyttämön myös kiinnostavalle nykyteatterille.

Se, mitä voisin nykytanssin alueella tehdä, liittyy sellaiseen teatterin jatkeeseen. Minua kiinnostaa sukupuolen esittäminen ja tutkiminen. Teatterissa näkee edelleen luutunutta sukupuolisuutta, tanssin kentällä keho on vapaampi. Suomalainen teatteri ei ole edes uppoava laiva, vaan se on maannut merenpohjassa jo pitkään. Siihen liittyy paljon vastenmielistä tekosyvällisyyttä. Mielestäni poikkitaiteellisuus on kaiken ytimessä. Suurin osa tuntemistani näyttelijöistä on jollakin tavalla renessanssi-ihmisiä. Teatterin pariin hakeutuvat ovat useasti laajalti kiinnostuneita taiteesta ja asioista ylipäätään.

Mihin haluaisit yhteiskunnassa vaikuttaa?

Politiikka ei ole minulle välineenä mahdollinen, koska en osaa keskustella. Suutun helposti ja riitatilanteissa minua alkaa itkettää. Katson kuitenkin sinne vähemmistöihin. Väitän, että on aina parempi, jos suuria taisteluita käyvät ihmiset, jotka eivät ihan suoranaisesti liity siihen asiaan. On ihanaa, että monet miehet kokevat feminismin ja monet heterot homojen oikeudet asiakseen. Katseeni on transsukupuolisuudessa, joka on vaikea aihe myös itselleni. Sukupuolisuuteen liittyvät luonnottomuuden ja inhon teemat ovat todella hankalia. Haluaisin voida olla transihmisten asialla ja toivon voivani tuoda näitä teemoja esiin. ■

Julkaistu: 28.10.2015