Meteorologi Anniina Valtonen: ”Välillä sanat menevät sekaisin ja punastuttaa – mutta se oli yksi syy, miksi mieheni ihastui minuun”
Meteorologi Anniina Valtonen on televisiokatsojien suosikki, joka sukeltaa hetkessä ruutumeteorologin työstä asiaohjelman viihdyttäväksi haastattelijaksi. Anniina on oppinut elämässään monia asioita, kuten suhtautumaan häpeään niin, että me olemme kaikki ihmisiä, ja kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä.
Jos elän yli satavuotiaaksi teen kunnon kermakakun kaikilla herkuilla ja pistän poskeeni, koska olen silloin ansainnut kunnon kakun oikealla kermavaahdolla ja gluteenilla. Minulla on siinä vaiheessa varmaan vaipat jalassa, joten ei tarvitse pelätä vahinkoja ja ihmettelen, miten teknologia on kehittynyt paljon. Nyt en voi syödä maitotuotteita enkä gluteenia.
Liikutun usein kyyneliin, kun katson somessa eläinaiheisia videoita. Varsinkin, jos on löydetty kadulta koiranpentu, joka sitten pelastetaan ja saa kodin.
Minun olisi pitänyt syntyä johonkin lämpimään maahan, missä on aina valoisaa ja vuorokauden keskilämpötila päälle kymmenen astetta. Ja sopivasti paistetta ja sadetta, mutta ei pakkasta eikä lunta. Mutta jos sellaiseen maahan syntyy, siellä on kaikki myrkylliset eläimet, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ja pyörremyrskyt. Joten kaikkea ei voi saada.
Teini-iässä inhosin erityisesti mopopoikia, jotka haisivat bensalle, moottoriöljylle ja savulle. Inhoan tänä päivänäkin sitä hajua. Vielä kun siihen yhdistyi teini-ikäisten poikien käyttämä miesten tuoksu, Axe. Luokkamme oli hyvin villi, ja minusta tuntui, etten kuulu joukkoon.
Viimeksi nauroin makeasti tänään, kun ennen työpäivän alkua kävin ilma-akrobatian tunnilla. Se on loistava rentoutumiskeino ja liikuntamuoto. Lopputunnista kädet alkoivat olla niin hapoilla, että putoilin patjalle.
Häpeän sydämeni pohjasta – en oikeastaan häpeä enää juuri mitään. En tiedä, onko se vain aikuistumista vai maailman muuttumista, vai johtuuko se työstäni. Nyt suhtaudun häpeään niin, että me olemme kaikki ihmisiä, ja kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä. Välillä sanat menevät sekaisin, välillä punastuttaa – mutta se oli aikoinaan yksi syy, miksi mieheni ihastui minuun. Tuntuuhan se epämukavalta, mutta ne ovat kaikki ihan normaaleja reaktioita. Kun tämän hyväksyy, ei sitä osaa enää hävetä.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, maksaisin asuntolainan pois ja laittaisin loput säästöön.
Pelkään hirveästi kierreportaita, varsinkin sellaisia, joissa se askelma on vain ritilää. Jalkani eivät kykene liikkumaan niitä ylös eivätkä alas. Myös jäätä pelkään, vaikka se olisi kuinka paksu tahansa. Kauhistuttaa ajatus, että humahdan kylmään veteen. Vielä enemmän pelkään, että jään sinne jään alle pimeyteen.
Vihaan sydämeni pohjasta kiusaamista, oli se sitten koulussa tai työelämässä. Ketään ei saa kiusata, ja kaikkien pitää saada olla sellaisia kuin ovat. Erilaisuus on pikemminkin rikkaus. En keksi mitään syytä, mikä oikeuttaisi kiusaamiseen. Opettajat voivat olla välillä aika neuvottomia, mutta isäni puuttui aina kiusaamiseen, ja minusta on tullut vähän samanlainen.
Ennen oli paremmin lapsuuden talvet, vaikka en enää talvesta tykkää. Pidän lumettomuudesta, vaikka se on suuri huolenaihe.
Lapsuuteni suurin haave oli tulla meteorologiksi. Olin seitsemänvuotias, ja olimme tulossa yölennolla Suomeen. Lentokapteeni kuulutti, että nyt on ukonilma Saksan yllä. Katsoin salamoiden välkehtimistä, ja isä kertoi, että meteorologilta tämä tieto tuli. Sen jälkeen rupesin seuraamaan sääennusteita.
