Anne-Mari Tarkkio, 31, pyörittää omaa maatilaa ja isoja somekanavia – Hän saa tytöiltä viestejä, etteivät isät halua myydä tiloja heille

Kylillä on epäilty, kukahan tuota maatilaa oikeasti johtaa. On puhuttu, että oikeasti isä hoitaa hommat. Sellaistakin on kuulunut, että nainen otti maatilan nimiinsä ja odottaa löytävänsä sopivan miehen hoitamaan tilaa.

Anne-Mari Tarkkio omistaa maatilan eteläisessä Suomessa ja hoitaa sitä itse. Hän on 31-vuotias nainen, jolla on monta kiveä käännettävänään. Isoimmat niistä eivät suinkaan ole pelloilla.

─ Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin se, että ei oteta kuuleviin korviin. Kun minä sanon asian, kukaan ei kuuntele, mutta kun isäni toistaa saman asian, häntä kuunnellaan ja hänet otetaan tosissaan. Tulee olo, että olisin tyhmä ja yksinkertainen eikä minulla olisi merkitystä, Tarkkio sanoo.

Esimerkiksi erään kerran hän kertoi kahvipöytäkeskustelussa, että peltoaukean koko on 50 hehtaaria. ”Ei millään oo ton verran”, vanhempi mies tuumasi. Kun Tarkkion isä toisti hetken kuluttua saman, miesporukan vastaus oli, että ”onpas pelloilla kokoa”.

Tarkkio on myös kohdannut räikeää vähättelyä ja saanut kosioviestejä, joissa kehutaan, kuinka hyvä hän on tekemään töitä, ja kysytään, tulisiko hän emännäksi. Joku taas tarjoutuu isännäksi ja kertoo, ettei osaa ajaa traktoria mutta oppii nopeasti. Se tuntuu Tarkkiosta hullulta.

─ Muka odotan, että joku muu ottaa ja vie minun maatilani, Tarkkio pamauttaa.

Hänellä on 20 vuoden työkokemus, alan AMK-tutkinto ja kahdeksan vuotta tilallisena.

─ Ei minun työni niin helppoa ole, että sen voisi pystymetsäläinen hetkessä oppia, hän sanoo.

Sen lisäksi kyse on muustakin.

─ On järjetön ajatus, että luopuisin unelmastani ja lähtisin jonnekin muualle.

Miten Anne-Mari Tarkkio päätyi pyörittämään vanhempiensa maatilaa?

─ Ostin maatilan, hän sanoo ykskantaan.

Kaupat tehtiin vuonna 2018, kun oli selvää, että Anne-Mari halusi jatkaa vanhempiensa työtä. Hän oli tuolloin 23-vuotias. Taloudellisesti kaupat mahdollisti lainaraha.

─ Olin pankissa töissä, joten lainan ottaminen oli arkipäivää. Kaikki muutkin ottivat lainoja, Tarkkio sanoo.

Hän ei halua puhua tilastaan lukuina, koska ihmisillä on hänen mukaansa tapana luokitella hehtaarien perusteella. Hän kasvattaa pääkasvina kuivaa heinää hevosille, alpakoille ja pieneläimille kauppoihin. Viljelyksessä on myös kauraa, ohraa, vehnää, sinimailasta ja hernettä.

Vanhemmilta jäi pieni parsinavetta, johon mahtui 20 lypsävää. Tarkkio piti lehmiä vuoden, mikä on tapana, kun ostaa tilan. Sitten hän luopui maidontuotannosta.

─ Pahinta lehmäikävää lievittävät vuokraamani lehmät omalla perinnebiotoopillani, jotka ovat vanhoja luonnonlaitumia tai niittyjä. Niillä ovat aikojen alusta lähtien laiduntaneet lehmät, lampaat ja vuohet. Niissä on valtavasti erilaisia eliöitä, olioita ja öttimönkiäisiä, koska siellä syödään, laidunnetaan ja sonnitaan.

Kun epäillään naisen kykyjä, Tarkkiolle nousee halu näyttää. Sen voi tehdä pelkällä olemassaololla, tekemällä työnsä. Epäilyjä hän pitää äärettömän vanhanaikaisina, typerinä ja perustelemattomina. Hänestä ne kertovat siitä, että moni mies pitää osaavaa naista uhkana.

─ Toisaalta ennen kuin pyörääkään keksittiin, olisin minäkin pelännyt olentoa, joka osaa luoda uutta elämää. Olisin yrittänyt sen häkkiin laittaa, hän nauraa.

Maatilalla kasvanut pikkuinen Anne-Mari haaveili olevansa maanviljelijä, kuten vanhemmatkin olivat.

─ Leikit siskon kanssa olivat kolata sontaa ja suoristaa nauloja, hän sanoo.

Hänen oma isänsä ei harmitellut, kun perheeseen ei syntynyt poikia. Tarkkio ja sisko istuivat monesti isän seurana traktorissa, penkillä traktorin sivuikkunalla.

– Kun isä kysyi, haluaako jompikumpi ajaa, molemmat huusivat, että minä, minä.

Tarkkio istui isän sylissä, kädet ison ratin ympärillä levällään. Traktori oli Valmet 505. Oli vaikea ylettyä näkemään ratin takaa tietä, mutta isä neuvoi katsomaan oikeanpuoleista rengasta.

Vaikka Tarkkiota ei kotona koskaan lannistettu siksi, että hän oli tyttö, hän tietää, että vähättely ja asenteellisuus välittyvät pienistä asioista. Lapsena kuunnellaan vanhempia ja ympäristöä ja opitaan, millainen maailma on. Se ohjaa pientä ihmistä.

Yläkoulussa Tarkkiolle sanottiin, että älä puhu traktoreista, se ei ole seksikästä. Silloin Anne-Mari olisi tarvinnut esimerkkiä nykyiseltä itseltään. Nyt hänellä olisi siihen vastaus: ”Minkä takia luulet, että yritän olla sitä sulle?”

Tarkkio kävi ensin lukion ja opiskeli sitten agrologiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, jossa hän suuntautui liiketalouteen. Opinnäytetyö oli hänelle oikea älynväläys.

─ Kuulin kaverilta, että opinnäytteen voi tehdä videona. Minulta puhuminen onnistuu, kirjoittamien ei ole mun juttu. Ajattelin, etten mene sieltä, missä aita on matalin, vaan sieltä, missä sitä ei ole ollenkaan!

Hän kuvasi heinänteon eri vaiheista videon ja editoi sen sitten talvella. Siinä hän huomasi touhun olevan kivaa. Ajatus somesta kypsyi muutaman vuoden, mutta sitten tuli pakottava tarve tehdä videoita. Tarkkio on tehnyt someen sisältöjä säännöllisesti vuodesta 2022.

─ Sitten huomasin, että joku muukin kuin äiti jaksaa niitä katsoa.

Tarkkio vaikuttaa somessa nimellä Amskidabamski. Esimerkiksi Instagramissa hänellä on yli 140 000 seuraajaa.

─ Some on täystyötä, jolla maksan itselleni palkkaa.

Somen kautta Tarkkioon saanut viestejä 10–12−vuotiailta tytöiltä, jotka surevat sitä, etteivät isät suostu myymään tilojaan heille.

Muuan isä oli sanonut, että miksi hän tyttärelle myisi, miten sellaiselle tilalle löytyisi isäntä. Toinen tyttö kertoi, että maatalous on hänen haaveammattinsa, mutta kotona oli lannistettu, että pitäisi olla poika, eikä tyttöä päästetty ajamaan koneita.

─ Tällainen laittaa ajatukset jumiin. Miten joku voi nähdä maailman noin oudosti. Remmiin keittiön puolelle kelpaa mutta ei rehukeittiön.

Viestejä on tullut myös vanhemmilta naisilta, jotka ovat kertoneet omia kokemuksiaan. Moni olisi voinut ryhtyä viljelijäksi, mutta koska luopuja ei myynyt, elämä rakentui muualle.

Tarkkio rohkaisee tyttöjä ja sanoo, että vaikka yhteiskunta puskee tiettyyn muottiin, pitää mennä sinne, mihin oikeasti haluaa. Ulkopuolinen paine harmittaa ja raivostuttaa häntä, mutta pitää takoa järkeä itselleen.

─ Ihminen osaa sen, minkä on opetellut, ja tietää siitä, mistä on kiinnostunut. Sillä, minkä väriset silmät tai hiukset on, minkä pituinen on, mikä kengänkoko on tai mitä sukupuolta on, ei ole mitään merkitystä asian kanssa. Olen käskenyt jokaista kiinnostunutta lähtemään maatalousalalle, Tarkkio sanoo.

Hän muistuttaa tyttöjä myös elämän rajallisuudesta.

─ Jos vanha iskä ei suostu maatilaansa myymään, hänestä kyllä aika jättää ja on vain ajan kysymys, milloin tila siirtyy eteenpäin. On isän tyhmyyttä, jos hän ei osaa sitä eläessään tehdä.

Tarkkiosta on hienoa, että tytöt lähestyvät ja kertovat kokemuksistaan.

─ He ovat onnellinen sukupolvi, joka osaa avata suunsa. On askel eteenpäin, että sanoo asiat ääneen eikä pidä niitä sisällään.

MTK:n tietojen mukaan vuonna 2024 Suomessa oli 40 968 maatilaa. Alle viiden hehtaarin tiloja oli yli tuhat, ja toisaalta yli 4 000 tilalla ensisijainen viljelijä oli yli 70-vuotias.

Päätoimisia viljelijöitä on noin 10 000. Lisäksi on viljelijöitä, jotka käyvät myös muualla töissä tai heillä on muutakin yritystoimintaa. Päätoimisten viljelijöiden määrä vähenee selvästi nopeammin kuin maatilojen tai viljelijöiden kokonaismäärä.

Uusia, aloittavia viljelijöitä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut vuosittain keskimäärin noin 270.

Sukupolvenvaihdoksen maatilakaupassa saa huomattavia verohelpotuksia, koska tilan siirto sitoo paljon pääomaa, kun omistajaa vaihtavat pellot, koneet ja rakennukset.

Maatilojen jatko ei ole itsestään selvää, moni on tiukilla ja miettii, uskaltaako ryhtyä viljelijäksi. Siinä omien vanhempien ei pidä olla esteenä. Tulevaisuudessa tilakauppoja tehdään myös muiden kuin perheenjäsenten kesken.

─ Yksinkertaisesti ei ole varaa sivuuttaa yhtäkään, joka haluaisi maanviljelijäksi, olisi kiinnostunut ja valmis panostamaan maatalouteen, Anne-Mari Tarkkio sanoo.

Epäilivätkö vanhemmat ikinä tilan siirtämistä sinulle?

─ Ai että epäilivätkö? Kun olin ostanut maatilan, ensimmäisenä kesänä isä tuli navettaan, nojasi lehmään ja katsoi mietteliäästi. Olin lehmien välissä. Isä totesi, että mahtoikohan hänen oma isänsä pitää häntä koskaan tyhmänä. Kysyin, että pidätkö sää mua tyhmänä. Isä sanoi vain, että ’nii-in’ ja lähti pois.

Olennaista ei ollut, osaako nainen työnsä vaan se, että miten uusi, vielä suhteellisen kokematon hoitaa hommat.

─ Onhan siinä eroa, onko tehnyt jotakin neljäkymmentä vuotta kuin hetken.

Maanviljelijän työ on Tarkkion mielestä maailman paras ammatti.

─ Ihminen on onnellinen, kun elämässä on merkitystä. Maatalous on merkityksellistä työtä, kun tuottaa ruokaa ja näkee kädenjäljen.

Hän on kasvanut maatalouteen, nähnyt, miten asioita tehdään ja oppinut siinä tekemään itsekin. Viljelijää ilahduttaa ikiaikainen onni, kun luonto tekee joka vuosi taikatemppunsa.

─ On ihan sama, kuinka jäässä ja lumen alla maa on ja miten mustaa ja ruskeaa paljastuu, kun joka ikinen kevät sieltä puskee vihreää ja elämä voittaa, Tarkkio sanoo.

Työ on paljolti fyysistä, ja koneet tekevät siitä mielekästä. Riippuu kasvukaudesta, mitä koneita milloinkin käytetään: traktoria ja etukuormainta, peräkärryä, äestä, kyntöauraa, niittokonetta, pöyhintä, karhottajaa, paalikonetta, niputtajaa, kuivureita.

─ Mitä isompi, sitä parempi. Kun ajaa puimuria, se tuntuu lomalta.

Työssä on paljon palkitsevia hetkiä. Hän nauttii, kun on kunnon heinäntekopäivä, muutama työntekijä siinä ja päästetään menemään urakalla. Ja kun saa kylvön tai korjuun tehtyä, tuntuu, että on hetken valmista.