Anna Perho kertoo sukurasitteensa olevan kiivas temperamentti – ”Olen joskus puolitosissani harkinnut valiumin käyttöä valmistautuessani vaikeisiin tilanteisiin”

Rakastuin viimeksi 20 vuotta sitten, kun aloimme treffailla mieheni kanssa. Akuutti rakastuminen on ihana tila, mutta en ihmettele, että sitä on verrattu myös lievään psykoosiin. Todellisuudentaju horjuu ja kaiken näkee muuntuneessa tilassa. Mukavaa tässä tapauksessa on se, että pään selvittyäkin toinen vaikuttaa siistiltä tyypiltä.

Olen päättänyt jo silloin kun lapseni olivat pieniä, etten anna itseni alkaa liikaa spekuloida mitä kaikkea voi tapahtua, tai tulen hulluksi. Yritän soveltaa tätä vähän kaikkeen, koska maailma on aika huolestuttavassa tilassa – on niin paljon sellaista missä pelkääminen ei auta, pitää vain elää.

Olen mielestäni rasittava ihminen silloin, kun en kysele lupia. Ryskään menemään ja joskus muistan pyytää anteeksi. Ehkä ihmiset toivoisivat päinvastoin, että joskus ottaisin muutkin huomioon.

Kadun tällä hetkellä lukuisia asioita, vaikkei siitä mitään hyötyä olekaan. Vaikkapa sitä, että en muuttanut nuorena Ruotsiin. Siellä on kunnollista. Pidän valehtelijoina niitä, jotka väittävät, että ”eivät kadu mitään.”

Luulin itsestäni liikoja silloin, kun hankimme viisi vuotta sitten aloitteestani vanhan röttelön, jota aloimme remontoida. Ennen kuin mitään muuta oli tehty, googlasin jo erilaisia vierastalomalleja, jotka voidaan ”rakentaa tähän sitten samalla.” Tosiasiassa remonttiin meni kolme vuotta ja kaikki rahat.

Liikutun yleensä kyyneliin Ellinooran musiikista. Olen ollut usein hänen keikoillaan, ja itken valtoimenaan. Miestäni hävettää, koska hän ajattelee muiden ajattelevan, että meillä on surkea suhde, kun tuon vaimo itkee koko ajan ihanassa konsertissa.

Inhosin teini-iässä kaikkea! Olin vihainen minipunkkari, joka vastusti muun muassa sotaa, eläinkokeita ja yleistä sovinnaisuutta. Itse asiassa nämä ovat inhokkejani edelleen, eli en ole kehittynyt ihmisenä.

Nykyajan parhaita puolia on se, että kaikesta liikehdinnästä huolimatta arvot meillä Pohjoismaissa ovat tällä hetkellä merkittävästi liberaalimmat kuin vielä minun nuoruudessani. Naisten asema on parantunut, ja luontoarvot ovat pop. Tosin ikävä kyllä Kaari Utrio taisi olla oikeassa, kun hän sanoi, että tasa-arvo on aina vain väliaikaista.

Ennen oli paremmin se, että lapset saivat olla lapsia. Minua huolestuttaa aidosti mitä lapsille tapahtuu, kun heidät hylätään ruutujen kasvateiksi. Lapset tarvitsevat aikuisten huomiota, mutta myös rajoja ja vaatimista. Ihminen pääsee pitkälle vain, jos jaksaa tehdä myös asioita, joita ei haluaisi tehdä. TikTokilta tätä ei voi odottaa.

Antaisin rauhan-Nobelin koiralleni Herra Sipulille. Hän on aina ystävällinen ja hyvin diplomaattinen. Ihmiset ovat liian tyhmiä tullakseen toimeen toistensa kanssa, se on nyt nähty.

Nauroin viimeksi makeasti tänään päivällä, kun puhuin lapseni kanssa puhelimessa. Perheemme huumori on överiä. Meidät tullaan vielä canceloimaan jonain päivänä, jos jutut vuotavat ulkopuolisille.

Juuri nyt ottaa päähän julkisen terveydenhuollon alennustila. Miten on mahdollista, että yksi maailman parhaista valtioista pystyy sössimään tämän homman näin perusteellisesti? Olen kyyninen ja ajattelen, että porukkaa pitää menehtyä hoitojonoihin ja yleiseen välinpitämättömyyteen vielä paljon, ennen kuin joku päättävä taho aidosti herää tähän hulluuteen.

Sukurasitteeni on kiivas temperamentti. Jo isoisoisäni oli maineikas raivopää. Haluaisin aidosti olla seesteisempi kommunikoija, mutta epäonnistun kerta toisensa jälkeen. Olen joskus puolitosissani harkinnut valiumin käyttöä valmistautuessani vaikeisiin tilanteisiin.

Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, se olisi ihan ok minulle, kunhan pidetään myös länsimainen lääketiede mukana. Tuntuuhan se sokerihelmisekoilu hassulta, mutta maailmassa on paljon selittämätöntä. Se on osa elämisen kiehtovaa mysteeri