Apu

Anna-Leena Härkönen: Perheriita


– Onko meidän todella niin vaikeaa olla aikuisia, Anna-Leena Härkönen kysyy.
Kuvat Kirsi Tuura

Tuttavaperheen teini-ikäinen tytär hyräili koulusta palattuaan jotain laulua.

– Nyt ei menny ihan nuotilleen, isä totesi.

Teinillä oli ollut huono päivä, ja huonous oli juuri väistymässä (ehkä hän lauloi sen takia). Hän raivostui silmittömästi.

– Älä demppaa mua!

– Sanoinpahan nyt vaan.

Pian isä ja tytär karjuivat kuin tapettavat. Äiti yritti rauhoitella tilannetta. Turhaan.

– Hoida sinä tämä, sinähän sen aloititkin, hän sanoi lopulta isälle. Isä kääntyi äitiin.

– Sinäkään et muuten oo koskaan osannu laulaa.

- No mitä se nyt tähän kuuluu?

– Et vaan oo osannu.

– Kai mä nyt sen itekki tiedän!

Tilanne kärjistyi siihen, että jokainen painui eri huoneeseen mököttämään. Ilmeisesti ei ole olemassa niin mitätöntä asiaa, etteikö siitä saisi tappelua aikaan.

Lopulta sotku saatiin selvitettyä ja mentiin nukkumaan, jotta jaksettaisiin taas aamulla aloittaa alusta. Oi perhe, mikä sinua vaivaa?

Miehet möläyttävät, naiset marmattavat

En nyt halua yleistää, mutta miehillä on sellainen tapa, että jos jotain pulpahtaa mieleen, se möläytetään.

Enkä edelleenkään halua yleistää, mutta usein naiset marmattavat. Se ei auta. Minäkin marmatin joskus nuorempana tekemättömistä tehtävistä, mutta huomasin sen olevan täysin hyödytöntä. Ystävällinen, toistuva pyytäminen täsmälleen samalla nuotilla on paljon tehokkaampaa. ”Olisitko kulta kiltti ja veisit nuo roskat?” Tärkeää on, että repliikki pysyy myös muuttumattomana.

Kun kesä lähestyy, aletaan pelätä lomakriisiä. Antaisin seuraavan neuvon: vältelkää toisianne. Älkää luuhatko yhdessä turhan päiten. Voihan sitä välillä vaikka lähteä yhdessä syömään. Mutta siitäkin tulee usein elämän ja kuoleman kysymys. Kaikki tahtovat eri paikkaan. Lopulta ei lähdetä minnekään. Narskutetaan perunalastuja sohvalla.

Ulkopuolisten ei kannata sekaantua parisuhderiitoihin – ja aina sekaannutaan

Minä menen aivan hajalle riitelemisestä. Jos joku lähelläni riitelee, yritän saada sen loppumaan, vaikka yleensä se pahentaa asiaa. Ulkopuolisten ei koskaan kannata sekaantua parisuhderiitoihin. Ja aina sekaannutaan. Tuikataan huudon väliin jotain filosofista ja mukasovittelevaa. Riitelijät yrittävät saada sovittelijan omalle puolelleen. Sinne ei ainakaan kannata lähteä, tai saattaa loppua koko ystävyys.

Myös vanhojen riitojen muisteleminen porukassa on riskaabelia toimintaa, vaikka sen tekisi huumorilla. Vanhat kaunat pääsevät taas valloilleen. Tunteet ovat samat kuin kymmenen vuotta sitten. Pian sitten itketään ja syytellään toista oman elämän pilaamisesta. Sovinnon teko kestää vielä kauemmin kuin alkuperäisen riidan jälkeen.

Onko meidän todella niin vaikeaa olla aikuisia?

”Aikuistuminen on yksinäisyyden muoto”, kirjoittaa Petri Tamminen romaanissaan Musta vyö.

Kipinää odotellessa voi istua hiljaa

Lomat ovat riskialttiita ajanjaksoja senkin takia, että juuri silloin pitäisi hoitaa parisuhdetta. Pyydystää takaisin kadonnut kipinä. Kauhea paine! Mitä jos kaikki vain antaisivat periksi? Juuri niin. Aikansa kutakin. Älkää tehkö kipinän eteen mitään. Se tulee jos on tullakseen. Sitä odotellessa voi istua takan ääressä hiljaa.

Eräs vanha vaimo hermostui täysin, kun Viagra ilmestyi markkinoille.

– Just kun mää luulin, että nyt saa olla rauhassa, niin tuli tuommonen nappi, hän kirosi.

– Se siitä rauhasta.

Julkaistu: 18.9.2019