Vietimme poikani kanssa joulun Varsovassa. Kun kävelimme uudelleen rakennetun vanhankaupungin kujilla, kerroin hänelle Varsovan kovasta kohtalosta toisessa maailmansodassa ja muissakin sodissa. ”Ei se ihan noin menny”, hän sanoi ja alkoi kertoilla faktoja Puolan historiasta.

Jos luulet tietäväsi jotakin, nuoret tietävät aina paremmin. Ja etsivät vielä silmänräpäyksessä Googlesta tukea tiedoilleen, jos väität vastaan.

Välillä se ärsyttää, mutta toisaalta on pakko nöyrtyä tosiasioitten edessä: tämän ikäiset tarvitsevat lapsiaan avuksi monenlaisiin ongelmiin.

Poikani esimerkiksi siirtää verokorttini työnantajan sähköiseen palkkiojärjestelmään ja hommaa minulle maksullisia kanavia. (Vanhukset on parasta houkutella television ääreen, että pysyvät poissa kadulta!) Välillä tunnen itseni kielitaidottomaksi maahanmuuttajaksi, joka käyttää lastaan tulkkina.

Yksi keski-ikäinen ystäväni otti tyttärensä tukihenkilöksi kännykkäostoksilla. Myyjä tajusi melko pian, ettei isälle kannata selittää mitään. Hän kommunikoi tyttären kanssa niin kuin isä ei olisi paikalla lainkaan: ”Ja tarvitseeko hän myös ääniviestipalvelun..?”

Kyllä minä yritän ottaa hapuilevaa kontaktia nuorisoon. Tulin iloiseksi, kun poikani piti vielä kotona asuessaan bileet (joihin minutkin kutsuttiin!) ja huomasin vieraitten kuuntelevan Juicea ja Eppu Normaalia. Kun hoilotin mukana laulujen sanoja, olin hetken samanikäinen kuin he.

Vähän toisenlaista musiikkia soitti kummityttöni viime kesänä pihajuhlissa. Hän huudatti kavereineen kommarimusiikkia niin, että koko naapurusto varmasti kuuli.

”Mikä sun lempikappale näistä on?” kummitytöltä kysyttiin.

”Riistäjän lait!” kuului vastaus.

Oli kiinnostavaa kuunnella teinien mielipiteitä maailmasta.

”Vanhemmat ikäluokat on emotionaalisesti epäkypsiä”, sanoi Onni-poika ja jatkoi: ”Niitten ajattelutavoista eroon pääseminen on pakollista nuorempien selviytymisen ja hyvinvoinnin kannalta.”

Paikalla olevat vanhemmat ikäluokat pidättelivät nauruaan.

”Te ootte niin kokoomuslaisia”, joku toinen parahti.

En ole kokoomuslainen, enkä paljon muukaan. Yhteiskunnallinen passiivisuuteni nolottaa välillä. Samanlainen olin jo nuorena. Nykynuoret tiedostavat enemmän ja yrittävät elää periaatteittensa mukaan. Syövät kasvisruokaa eivätkä tuhlaa kovin paljon rahaa. Vaatteet ostetaan kirpputorilta ja kierrätetään. Mutta toisaalta, niin kauan kuin asuu kotona all inclusive -sopimuksella, he ovat aika kermassa haudutettua sakkia.

Joskus sitä miettii, mikseivät ne kysy mitään minulta sen sijaan, että paasaavat omia näkemyksiään. Eivätkö ne kunnioita minun elämänkokemustani? Eivät. Eikä heidän pidäkään. Kun ihminen alkaa vaatia kunnioitusta ilman painavia perusteita, hän on auttamattomasti vanha.

70-luvulla erään oululaisen toimitusjohtajan tytär ryhtyi taistolaiseksi. Hänen äitinsä oli viisi lasta synnyttänyt Karjalan evakko.

”Kun vallankummous tullee niin sinut kärrätään ensimmäisenä Siperiaan”, tytär ilmoitti äidilleen.

”No se on hyvä tietää”, äiti vastasi levollisesti.