Jos olisi kokenut yhtä monta vastoinkäymistä elämässään kuin näyttelijä Anitta Niemi, ei nauru olisi ehkä niin hersyvä kuin hänellä. Tai mistä sen tietää? Ehkä elämän hyvät hetket kantavat eteenpäin.

Nauru parantaa, varsinkin hurtti huumori ja suoraan puhumisen ominaisuus.

– En silti väitä, että vastoinkäymiset ovat opettaneet tai jalostaneet minua. Olisin pirun hyvin voinut elää ilman niitä!

Siinä hän istuu, oikein tyytyväisenä eläkeläisenä. Virallisesti hänestä tuli eläkeläinen pari vuotta sitten, kun vuonna 1973 alkanut kiinnitys Helsingin kaupunginteatterissa päättyi. Tv-töitäkään ei enää ole, seitsemäntoista vuotta Kotikadussa oli pitkä pesti. Suosittu sarja lopetettiin vuonna 2012, vaikka yleisö protestoi.

Anitta Niemen roolihahmo Karin Luotola oli tullut koko kansalle rakkaaksi.

– Kun sitten pääsin eläkkeelle teatterista, tuntui kuin hartiani olisivat pudonneet kaksikymmentä senttiä alaspäin. Silloin tajusin, miten väsynyt olin ollut. 

Luopuminen oli helppoa, eikä hän kaipaa tällä hetkellä kutsumusammattiaan yhtään.

Väsymys oli perua Anitta Niemen vakavasta sairastumisesta vuonna 2000. Hän sai joulukuun viides päivä aivoverenvuodon Tšehovin Karhu-näytelmän kenraaliharjoituksissa ja kaatui tajuttomana kaupunginteatterin näyttämölle. Kollega Seppo Maijala oli todennut, että tämä ei kyllä kuulu näytelmään ja oivalsi tilanteen vakavuuden. 

Tajuton Anitta Niemi kiidätettiin ambulanssilla Töölön ensiapuklinikalle. Näytelmää ei koskaan esitetty, ja Niemellä oli edessään kovat ajat.

– Verenpaineeni oli ennen aivoverenvuotoa heitellyt ja jouduin välillä skarppaamaan silmiäni nähdäkseni tarkasti. Mitään varsinaisia ennakkovaroituksia sairauskohtauksesta ei ollut. Minut leikattiin Töölössä heti, ja kuulin vasta paljon myöhemmin, että aivoverenvuoto oli ollut erittäin raju ja tilanteeni kriittinen.

Hän oli hetki sitten kertomassa sairastumisestaan ja paranemisestaan neurokirurgisen klinikan kehityspäivillä ja kiitti siellä professori Juha Hernesniemen seuraajaa, linjajohtaja, neurokirurgi Mika Niemelää.

– Neurokirurgi Juha Öhman pelasti elämäni ja teki ensimmäisen leikkauksen. Mika Niemelä asensi päähäni kolme kuukautta aivoverenvuodon jälkeen sunttikatetrin. Siellä se on lopun elämääni. 

Hän tunsi suurta nöyryyttä katsoessaan lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa ja ajattelessaan, mitä kaikkea hänen hyväkseen oli tehty.

Keväästä 2001 Niemellä on vain hajanaisia muistikuvia. Hän muistaa, miten pitkästynyt hän oli.

– Olin totisesti oiretiedostamaton potilas. Luin paljon, vaikka en muistanut jälkeenpäin lukemisestani mitään. Ilmeisesti olin todella sairas!

Vakava aivoverenvuoto, päivät hengityskoneessa, kaksi leikkausta, puoli vuotta sairaalassa. Seuraava askel on melkein ihme.

– Palasin päkäpäisesti töihin elokuussa. Kotikadun kuvaukset jatkuivat, samoin työ kaupunginteatterissa. Lääkärit eivät sitä suositelleet. Kotikadun tuottaja Hannu Kahakorpi kirjoitti neurokirurgille kirjeen, jossa hän kertoi uskovansa minun pärjäävän työssäni.  

Roolien harjoittelu, ulkoa oppiminen auttoivat muistamista. Ja paranemista, niin Niemi koki. 

– Paluuni jälkeen tunsin, miten työtoverit katsoivat minua kuvauksissa hellästi ja olivat kuin suojelusenkelit ympärilläni. 

Vasta myöhemmin Anitta Niemi on oivaltanut, miten väsynyt hän syksyllä 2001 oli. Hän uupui pitkistä työpäivistä ja nukkui yli kymmentuntisia öitä. 

Aivot vaativat lepoa.

– Kaksi vuotta aivoverenvuodon jälkeen masennuin. Söin mielialalääkkeitä, masennus johtui ehkä aivokemiasta, ei tunteistani. Kaikki oli näennäisesti hyvin, olin kotona lasteni kanssa ja kävin töissä.

Kun Anitta Niemen paino alkoi nousta, hän treenasi, kävi vesijumpassa ja hankki personal trainerin. 

– Huonolla menestyksellä!

– En väitä, että  vastoinkäymiset olisivat jalostaneet minua, Anitta Niemi sanoo.

Unelma-ammattiinsa Anitta Niemi pyrki ja pääsi 17-vuotiaana, kun hän aloitti Tampereen yliopiston ammattinäyttelijäkurssin, nykyisen Nätyn. 

Vuosi oli 1969, ja kurssi lajissaan vasta toinen. Samalle kurssille otettiin erityisluvalla myös 15-vuotias Jyrki Kovaleff, Ahti Jokinen ja muutamia muita.

– Jo kansakoulun kolmannella luokalla meillä oli Neliapila-niminen tyttöporukka, näytelmäkerho. Rakastin tarinoita ja luin paljon. Kirjat olivat pakopaikkani maailmalta.

Hän sanoo olleensa ”ihan baby”, kun valmistui näyttelijäksi vuonna 1973 ja aloitti työt kaupunginteatterissa. Sitä ennen hän oli jo tehnyt ensimmäisen tv-roolinsa elokuvassa Mareena. Päärooli elokuvassa oli yksi Anitta Niemen elämän vedenjakajista.

– Kun olin tuottaja Ville Salmisen työhuoneessa, hän halusi esitellä minulle poikansa, näyttelijä Ville-Veikko Salmisen. Muistan yhä tarkalleen, kun hän tuli huoneeseen sisään. En tunnistanut häntä entuudestaan, enkä tiennyt hänestä mitään, koska meille kotiin ei tullut aikakauslehtiä. Rakastuin ensisilmäyksellä.

Elämä vyöryi päälle.

Suuri rakkaus kesti melkein kymmenen vuotta. Anitta Niemi oli 28-vuotias, kun hän ja Ville-Veikko Salminen erosivat avoliitostaan. Suurin syy eroon oli unkarilainen Istvan Dechy, joka on merkinnyt Niemelle monenlaisia elämän käännekohtia.

– Kaupunginteatterin porukka oli matkalla Budapestissa. Seisoskelimme rupusen hotellimme yökerhossa baaritiskillä, kun pitkä, hoikka, piippua poltellut mies kysyi meiltä karjalan murteella, että mistä työ ootta. 

Mies oli unkarilainen Istvan, joka oli työskennellyt Ruotsissa taksikuskina ja seurustellut Göteborgissa suomalaisen naisen kanssa.

Hän kysyi Anitta Niemeltä, mitä mieltä hän on Budapestista, ja tämä vastasi, että siellä ollaan epäystävällisiä. Istvan Dechy lupasi tulla seuraavana aamuna hakemaan näyttelijää autoajelulle ja näyttää oikeaa Unkaria.

– Kollegani Elina Pohjanpää kauhisteli, että lähden tuiki tuntemattoman matkaan. Mutta niin vain lähdin ja tapasin myös Istvanin sukulaisia.

Tilanne johti väistämättömään. Anitta Niemi ja Ville-Veikko Salminen erosivat, ja Dechy muutti Suomeen.

Se merkitsi hyvää ja huonoa.

Kesti kahdeksan vuotta ennen kuin Anitta Niemen suuri unelma toteutui. Se oli äitiys. 

Hän oli yrittänyt saada lapsia jo Ville-Veikko Salmisen kanssa, tuloksetta.

– Voin todella sanoa tehneeni töitä saadakseni lapseni! Minulla oli hirvittävä kaipuu saada lapsia, mutta en tullut millään ilveellä raskaaksi.

Anitan luovuttua kokonaan toivosta hänen ja Istvan Dechyn esikoinen Tapani ilmoitti tulostaan. Vuosi oli 1982. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi tytär Sarolta.

– Lapseni ovat suurin ilonaiheeni elämässäni, olen kiitollinen siitä, että minulla on heidät. Lasteni seurassa minulla on ääretön hyvänolon tunne. 

Tapani on tietotekniikan alalla, ja filosofian maisteri Sarolta on valmistunut Helsingin yliopistosta ja ollut töissä muun muassa Suomen suurlähetystössä Budapestissa.

Kaipaamansa lapset Anitta Niemi Istvan Dechyn kanssa sai, mutta myös jättisuuret velat. Hän oli taannut  miehensä velkoja, ja hinta oli kova.

– Olimme jo eronneet ja ajattelin, että täytyyhän ihmisen toteuttaa unelmansa. Pankinjohtaja ihmetteli asennettani.

Aviopari oli jo muutenkin eron partaalla, ja Istvan Dechy oli pitkiä aikoja poissa kotoa, Unkarissa, josta hänen yrityksensä toi Suomeen muun muassa ratsastustarvikkeita.

– Hän järjesti myös ratsastusmatkoja Unkariin ja yritti tuoda Suomeen ratsuhevosia.

Jotain välien täydellisestä viilenemisestä paljastaa se, ettei Anitta Niemi ollut huomannut miehensä tyhjentäneen vaatekaappinsakin miltei kokonaan.

– Kun kaksi haastemiestä seisoi oveni takana ja kuulin, että olen korviani myöten mieheni veloissa, totuus paljastui. Hän ei ollut hoitanut yhtäkään lyhennystä, minä maksoin velat, enkä saanut markkaakaan lasten elatukseen. 

Hän joutui maksamaan velkoja satoja tuhansia markkoja. Nyt velat on maksettu.

– Istvan kuoli Unkarissa vuonna 2013. Emme tavanneet hänen muuttonsa jälkeen koskaan. 

Lasten välit isään säilyivät hyvinä välimatkasta ja tapahtuneesta huolimatta. Hän oli hyvä isä.

Teatterissa – nyt katsomossa – Anitta Niemi käy harvakseltaan ja harmittelee näyttelijöiden huonoa äänenkäyttöä. 

– Onko se kiinni ohjaajista vai nykyisestä näyttelijäkoulutuksesta? Näyttelijöillä on mikrofonit, mutta ääni ei silti aina kanna katsomoon asti. 

Ärsyttävää on myös tv:n viihdetarjonta, jota voi kritisoida yli 40 vuoden näyttelijätyön kokemuksella.

– Typerät kaksimielisyydet ovat ala-arvoista viihdettä. Näyttelijät nauravat omille vitseilleen ja tippuvat roolista kesken lähetyksen. Suomalainen tv-viihde on pohjalukemissa, kaipaan Taina Westin ja Kaarina Hazardin älyä sekä humaanisti elämää ja yhteiskuntaa käsitteleviä keskusteluohjelmia.

Mutta onneksi ovat kirjat ja kirjallisuuspiiri, johon Anitta Niemi kuuluu. Hän käy myös taidenäyttelyissä ja konserteissa.

Oman teatteriuran kohokohtia olivat Maria Jotunin näytelmä Kurdin prinssi ja Tšehovin näytelmät. Vanja-enossa Anitta Niemi näytteli Jelenaa. 

– Tšehov on lempikirjailijani ja jos minulta kysyttäisiin, kenet haluaisin tavata, se olisi juuri hän! ●

Teksti Liisa talvitie, kuvat Timo Villanen