Apu

Andy McCoy oppi oikeistolaiset arvot jo lapsena: "Olen ultrakokoomuslainen"

Andy McCoy oppi oikeistolaiset arvot jo lapsena: "Olen ultrakokoomuslainen"
Muistamme hänen parvekeonnettomuutensa, uudet leegonsa ja sekoilunsa. Jokainen tuntee rocktähden, joka kukkoili kolkytdonaa takataskussaan. Mutta tänään Andy McCoy, alias Antti Hulkko, puhuu meille asiaa. Hän esittelee kotikulmansa eteläisessä Helsingissä.
Julkaistu: 25.10.2018

Sea Horse -ravintola Helsingin Ullanlinnassa täyttyy kiihkeästä puheensorinasta. Andy McCoy istuu vakiopaikallaan ravintolan kulmapöydässä ja silmäilee iltapäivälehteä. Pöydällä on puoliksi juotu keskioluttuoppi.

Lehdessä on laaja artikkeli edesmenneestä laulunkirjoittajasta Juha Vainiosta ja hänen alkoholinhuuruisista vuosistaan.

– Mä luulin, että kaikki ties, että Vainio oli ihan kauhee deeku, McCoy ihmettelee.

Hän pudistelee päätään, heittää lehden pöydälle ja alkaa sadatella nykypäivän menoa. McCoyn mielestä lehdissä ei ole enää oikeita uutisia. Niiden sijasta tarjotaan pelkkää sosiaalipornoa ja ”pintaskeidaa”.

Mutta ei nyt olisi aikaa lehtiä lukeakaan.

McCoy on lupautunut esittelemään toimittajalle kotikulmiaan. Nämä Etelä-Helsingin korttelit hän tuntee kuin omat taskunsa. McCoy muutti Ullanlinnaan vaimonsa Angela Nicolettin kanssa palattuaan Suomeen keväällä 1994.

Tuota ennen hän oli asunut vuosien ajan Tukholmassa, Lontoossa ja Los Angelesissa. Jälkimmäisessä hän ehti pitää majapaikkanaan muun muassa Burt Reynoldsin entistä kartanoa Hollywood Hillsillä.

Vertailupohjaa siis löytyy.

Häkellyttäviä anekdootteja

Hetken päästä McCoy hoippuu pitkin Korkeavuorenkatua, selostaa alueen historiaa ja briljeeraa paikallistuntemuksellaan. Hän kertoo häkellyttäviä anekdootteja katujen nimistä ja esittelee toisen maailmansodan aikaisten pommitusten rakennuksiin jättämiä jälkiä.

Myös alueen asukkaat ovat hänelle tuttuja. McCoy tervehtii vastaantulijoita nimeltä ja vaihtaa useamman kanssa kuulumisia. Pienen chihuahuan kanssa liikkeellä oleva rouva ylistää McCoyta ”kohteliaimmaksi gentlemanniksi”.

Myös McCoylla on pelkästään hyvää sanottavaa kotikulmiensa asukkaista.

– Täällä on erittäin suvaitsevaa jengiä. Ketään ei dumata ulkonäön pohjalta. Ja tää pätee ihan vanhoihin setiin ja täteihinkin. Ainoastaan uusrikkaat käyttäytyy kuin siat. Ne erottuu porukasta.

Andy McCoykaan ei varsinaisesti sulaudu katukuvaan, ainakaan ulkonäöltään.

Jugendtalojen, kahviloiden ja sisustusliikkeiden koristamat Ullanlinna ja Eira ovat pääosin varakkaiden ja korkeakoulutettujen ihmisten asuinaluetta. Täällä asuntojen neliöhinnat nousevat yli 7 000 euron. Vuoden 2017 kuntavaaleissa kokoomus keräsi näillä nurkilla lähes 45 prosentin kannatuksen.

McCoy toteaa, etteivät raha ja puoluepolitiikka kiinnosta häntä. Mutta hänenkin elämäänsä määrittelevät porvarilliset arvot. Ne McCoy sanoo perineensä pankkikonsulttina toimineelta isältään Risto Hulkolta.

– Kyllä mä näen sen heikkoutena, jos et sä klaaraa sun omaa elämää. Silloin sua ei oo kasvatettu oikein. Siinä mielessä mä olen ihan ultrakokoomuslainen. Varmaan se johtuu justiinsa mun valkoisesta perhetaustasta. Muhun istutettiin skidinä aika stydit oikeistolaiset arvot.

Elämäkerta vai manifesti?

Astumme sisään Korkeavuorenkadun ja Jääkärinkadun kulmassa sijaitsevaan ravintola Maxilliin. Baaritiskillä McCoy vaihtaa puhekielen ruotsiin. Hän keskustelee hetken aikaa paikan omistajan (”hyvän frendinsä”) kanssa ja tilaa itselleen oluen.

– Sä tuhlaat mun aikaani, joten sä maksat, hän ilmoittaa olkansa ylitse.

Mutta on tässä syytäkin juhlaan: McCoy viettää tänään syntymäpäiväänsä ja illalla on vuorossa Pelle Miljoona Oy:n 40-vuotisjuhlakiertueen avauskeikka. Lisäksi vuosia tekeillä ollut elämäkerta, Lamppu Laamasen kirjoittama Andy – Rock’n’Roll Star (Johnny Kniga) on saatu muutama päivä sitten painokuntoon.

Tai miten sen nyt ottaa.

Elämäkerran sijaan voisi pikemminkin puhua jonkinlaisesta elämänfilosofisesta manifestista. Teoksessa McCoy paljastuu kaikkien alojen asiantuntijaksi, joka kertoo näkemyksensä muun muassa uskonnoista, päihdepolitiikasta, liike-elämän lainalaisuuksista, suurvaltasuhteista ja Juha Sipilästä. Siis melkein kaikesta.

Kun McCoylta kysyy Andy-kirjan alaotsikosta ”Rock’n’Roll Star”, toteaa hän sen kuvaavan itseään varsin hyvin. Sitähän hän on koko elämänsä tehnyt: ollut rocktähti. Maailman hän kertoo kiertäneensä 37 kertaa, myyneensä miljoona levyä ja tavanneensa kaikki, jotka ylipäätään on syytä tavata.

Onko tähteys tärkeä osa identiteettiäsi?

– En mä itse kelaa tollasta. Oon kuitenkin ihan normaali jäbä. Vaikka mun frendit sanoo, et mä elän ihan eri maailmassa kuin ne. Kun ei mun tarvi lähtee aamulla duuniin tai tehdä sitä tai tätä. Se on kyllä totta. Ja olenhan mä nähnyt elämäni aikana paljon enemmän kuin monet muut. Mut en mä toisaalta tiedä mitään muuta elämää.

Taiteilija vai mediahörhö?

Itsensä McCoy sanoo mieltävänsä ennen kaikkea taiteilijaksi.

Näin hän varmasti tuntee. Lehtien palstoilla McCoysta saa kuitenkin helposti kuvan sekoilusta toiseen tallustelevana mediahörhönä. Sellaisena, joka käy kaatamassa olutta Olli Lindholmin päähän kesäfestivaalilla, jättää vuokrarästit maksamatta ja käy käräjäoikeudessa asti sovittelemassa nujakointejaan.

Kaikki tämä on McCoyn omasta mielestä harhakuvaa. Huonosta maineestaan hän syyttää erityisesti kotimaista lehdistöä.

– Jos lähden loppuunmyydylle rundille, niin lehdet kirjoittavat kaikesta muusta skeidasta, mutta eivät musiikista. Olen elänyt aina juuri niin kuin mä haluan. Enkä mä oikeastaan edes välitä siitä, mitä musta kirjoitetaan. Suurin osa pressistä on kuitenkin ihan bullshittiä. Tutkivaa journalismia ei enää ole. On vain huhupuheita.

Onko julkisuus sinulle tärkeää?

– Ei ole. Itseasiassa se on melkein kirous. Ideaalissa maailmassa jengi tunnistais mut vaan lavalla. Mut eihän se fudaa niin. Ikävä kyllä.

Tunnistettavuus on McCoyn elinehto

Tietenkään asia ei ole oikeasti näin. McCoylle tunnistettavuus on hänen menestyksensä elinehto. Myyttisen rocktähden, sarjakuvasankarin ja Irwin Goodmanin kaltaisen rentun hahmot itseensä sisäistänyt McCoy jaksaa kiinnostaa ihmisiä juuri siksi, että hän on Andy McCoy – samaan aikaan todellinen ja epätodellinen.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hänkin haluaisi olla välillä omissa oloissaan.

– Kuule mä oon kokeillu kaikkee. Kerran vedin ulos lähtiessä hupparin, verkkarihousut ja isot pokat päähän. Eka tyyppi, joka tuli vastaan, sano: ”Ketä sä luulet, et sä fuulaat. Kyl sut tunnistaa.” Olin että fuck this!

Ja mitä tulee hänen kuuluisaan riemunkirjavaan tyyliinsä, ei sekään ole McCoyn mielestä minkään tarkkaan harkitun analyysin tulosta. Vahinkoa oikeastaan.

– Jengi kysyy usein multa, että miten sä valitset noi vaatteet. Ne ei tajuu, että mä panen päälle ensimmäiset puhtaat kledjut, jotka mä aamulla näen. En mä kelaa yhtään mikä sopii minkäkin kanssa. Enhän mä kato peiliinkään kuin lärviä pestessä.

Salkkarit-näyttelijä saa liikkeelle

Äkkiä McCoy ampaisee paikaltaan. Ravintolan ohitse kävelee Salatuissa elämissä Aki Nikkistä esittävä näyttelijä Sami Uotila. McCoy rummuttaa ikkunaa rystysillään ja Uotila vilkuttaa hölmistyneenä takaisin.

McCoy palaa mielissään takaisin paikalleen.

– Toi Salkkari-jäbä on mun frendi. Me ollaan vedetty useesti bissee yhdessä. Se on vitun rela jäbä.

Seuraatko Salattuja elämiä?

– En seuraa. Mä vihaan saippuaoopperoita.

McCoyn kanssa keskustellessa saa vaikutelman, ettei ajan hermolla eläminen ole hänelle ylipäätään kovin tärkeää. Televisiosta hän kertoo katsovansa ainoastaan elokuvia ja historiallisia dokumentteja. Lehtiä hän ei juurikaan lue ja tv-uutisetkin hän silmäilee vain kerran viikossa. Sosiaalista mediaa on turha ottaa edes puheeksi.

– Noi tietsikat on vähän mysteeriä mulle, hän myöntää.

Kun McCoylta kysyy, mitä hän on tehnyt aiemmin päivällä, vastaa hän: ”en mitään, niin kuin tavallisesti.” Useimmiten hän herää puoli yhdentoista maissa, puuhailee muutaman tunnin niitä näitä ja lähtee alkuiltapäivästä tapaamaan tuttaviaan lähiravintoloihin. Elämä on keskittynyt tiiviisti kodin ja muutaman korttelin rajaamalle alueelle.

Entä taiteen tekeminen?

– Vähän niin kuin fiiliksen mukaan. Ei voi luoda, jos ei oo luova fiilis. Mut sit tulee sellasii ihan maanisii putkii. Pari kuukautta sitten maalasin kahdeksantoista päivää putkeen. Viistoista tuntia vuorokaudessa. Olin ihan poikki sen jälkeen. Oli pakko ottaa distanssii.

Tauko johtuu kunnianhimosta

Välimatkaa hän vaikuttaa ottaneen myös oman muusikonuransa kanssa. Hanoi Rocks julkaisi viimeisen albuminsa syyskuussa 2007. Sen jälkeen McCoylta ei ole ilmestynyt uutta musiikkia muutamaa singleä ja albumivierailua lukuun ottamatta.

Syynä yli vuosikymmenen pituiselle tauolle ei McCoyn mielestä ole kuitenkaan laiskuus vaan hänen valtava kunnianhimonsa. Hän kertoo työstäneensä tulevaa soololevyään kolmen vuoden ajan; hakeneensa oikeita sävyjä ja hioneensa nyansseja. Valmista materiaalia olisi varastossa kuulemma reilun neljän albumin verran.

Taidetta McCoy sanoo tekevänsä ennen kaikkea itselleen.

– Varmaan siksi mulla on kriteerit niin helvetin korkeella. Oon melkein fanaattinen perfektionisti. Ja välillä ei vaan tuu uusia idiksii. Eikä niitä voi pakottaakaan. Turha sitä on siksi stressata.

Tässä hän eroaa ratkaisevalla tavalla entisestä bänditoveristaan Michael Monroesta. Hanoi Rocksin lopettamisen jälkeen Monroe on ehtinyt julkaista livelevyn, kokoelman ja kolme studioalbumia. Samalla hänestä on kuoriutunut viihteen monitoimimies, jonka edesottamuksia on voinut seurata muun muassa The Voice Of Finlandissa ja X-Factor Suomessa.

McCoy ei voisi nähdä itseään vastaavassa roolissa.

– Uskon, että Michael diggaa siitä hommasta. Ja pitäähän jäbän jollain elääkin. Mun mielestä ne ohjelmat on silti ihan bullshittiä. Siellä etsitään vain oikoteitä. Ethän sä voi muutaman biisin perusteella sanoa, kuka on oikeasti hyvä tyyppi ja kuka klaaraa painetta. Vaikka en mä edes tajua, miten joku voi ottaa painetta omasta taiteestaan? Silloinhan on ihan väärällä alalla.

Omalla tavallaan vaatimaton

McCoyn yksityiskuljettajana ja avustajana toimiva Hessu Klingberg saapuu ravintolaan. Se on merkki siitä, että rocktähden on aika alkaa siirtyä seuraavaan kohteeseen. Kävelykierrokselle voimme jättää viimeistään tässä vaiheessa hyvästit: olemme edelleen 150 metrin päässä lähtöpisteestä.

Mutta se ei ketään haittaa.

McCoy on varsin mukavaa juttuseuraa. Hänen tarinointiaan on hauska kuunnella, ja omalla persoonallisella tavallaan hän vaikuttaa hyvin sympaattiselta ja hyväkäytöksiseltä keski-ikäiseltä mieheltä. Vaatimattomaltakin.

McCoy kaataa kolmannen vodkatonicin kurkkuunsa. Hän pyyhkii suupielensä ja pahoittelee, ettemme päässeet juuri lähtöviivaa pidemmälle.

– Vittu, mulla olisi ollut niin monta hyvää mestaa teille jäbille näyttää.

5 kommenttia