Apu

Amin Asikaisen kultajuhlat



Amin Asikaisen kultajuhlat

Nyrkkeilykehiä hallinnut Amin Asikainen, 37, ehti jo uskoa niin uransa kuin rakkauselämänsäkin hiipuneen. Parhaat palkintonsa mies on saanut kuitenkin vasta viime aikoina. Vaimon ja lapset, nimittäin.
Teksti Apu-toimitus

Hetki muun perheen jälkeen kotiovesta sisään astuu toinen satsi Asikaisia: nyrkkeilyuransa aikana "Idiksi" kutsuttu Amin sekä vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen Amir.

Asikaisten pienin, kuukauden ikäinen poikavauva, ei tiedä, että kirkkonummelaiskodissa on ikkunatkin. Pienkerrostalo on ollut julkisivuremontin takia huputettuna koko vauvan elämän ajan.

Amin Asikainen nostaa 4,5-kiloisen pojan sohvalta syliinsä. Isoveli Amir silittelee suklaasilmäisen pikkuveljen päätä ja sanoo pariin kertaan: vauva.

Amirillakaan ei ole vastausta perhettä mietityttävään kysymykseen: mikä pienelle nimeksi?

– Pojat ovat niin samannäköisiä, että sanomme vauvaakin välillä vahingossa Amiriksi, mutta myös muun muassa Herra Nimettömäksi ja Herra Pikkuiseksi, vanhemmat nauravat.

Kodin julkisivuremontti ei uusperheen onnea himmennä. Tärkeintä Amin ja Nilüfer Asikaiselle on se, että niin perheen pojat kuin Nilüferin edellisestä liitosta oleva Dilara ja Aminin esikoistytär Viviana ovat terveitä ja tyytyväisiä lapsia.

Lokakuussa perheessä juhlitaan molempien tyttöjen synttäreitä: Dilara täyttää viisi ja Viviana kymmenen vuotta.

– Tytöt hoivaavat pikkuveljiään eri tavoin. Dilara, joka leikkii vielä nukeilla, hellii mieluummin vauvaa, kun taas Viviana puuhailee enemmän Amirin kanssa, Nilüfer kertoo.

Amin sanoo olevansa nyt onnellisempi kuin olisi uskonutkaan.

– En edes unelmoinut tällaisesta elämästä. Ammattinyrkkeilijänä minulla oli nelisen vuotta aikaa tienata hyvin, parisataatuhatta vuodessa. En olisi voinut tienata yhtä hyvin mistään muusta työstä. Monen mielestä raha olisi saattanut olla avain parempaan elämään.

– Minä en kuitenkaan ikinä nyrkkeillyt rahasta, ja minulla on nyt ehdottomasti parempi elämä kuin aktiiviurani aikana, reilu kaksi vuotta sitten ammattiuransa lopettanut Amin Asikainen sanoo.

Amin kiittää nykytilanteestaan paitsi perhettään myös kasvattajaseuraansa Kirkkonummen nyrkkeilykerhoa.

Vielä viime talvena hän joutui välillä pohtimaan, miten turvata kasvavan perheen elanto.

Vastedes varmat tulot takaa Kirkkonummen nyrkkeilykerhon kanssa solmittu päävalmentajasopimus.

– Ammattilaisena en pystynyt valmentamaan lainkaan, vaan minun piti keskittyä omaan uraani, 12-vuotiaana nyrkkeilyn aloittanut Amin muistelee.

Muutenkin ex-ammattinyrkkeilijälle on ilmaantunut viime aikoina töitä lähes vyöryn lailla: Hän toimii kommentaattorina MTV3 Sportin otteluissa ja tekee keikkoja esimerkiksi leireillä, yritysten tykypäivillä ja polttareissa. Aminilla on myös yksityisoppilaita Pitäjänmäen Ringside Gymillä, jossa hän on myös osaomistajana.

Vaimo on Aminin työtilanteesta, kiireineenkin, pelkästään iloinen.

– Meillä kahdella on loppuelämä aikaa. Sitä paitsi Amin tulee usein arkisin aamutreenit vedettyään kotiin ja palaa vasta illaksi töihin.

Tänään myös Nilüfer eli Nili Asikainen pääsi piipahtamaan omalla työpaikallaan kauneushoitolassa, kunnes Amin soitti reilun tunnin kuluttua.

– En halua itkettää vauvaa yhtään. Ajattelen heti, että pojalla on nälkä, Amin perustelee soittoaan.

Nyrkkeilytähden ja tuolloin lahtelaisen Nilüferin romanssi alkoi vajaat neljä vuotta sitten, kun Amin pyysi Niliä ulos syömään.

– Juttelimme kuntonyrkkeilystä, jota minäkin harrastin. Sitten pari vuotta sinkkuna ollut Amin kertoi, että hänellä on ollut tunne, että naiset eivät kiinnosta eikä hän tule löytämään enää ketään oikeaa.

Kun Nilüfer kysyi, millaista naista Amin on oikein etsinyt, Amin ei kierrellyt eikä kaarrellut:

– Hän vastasi, että minunlaistani.

– Alettuamme seurustella ei sitten mennyt kauaakaan, kun Amin jo sanoi, että olen hänen elämänsä nainen – ja vaimo, Nili hymyilee.

Asikaiset vaihtavat helliä katseita myös haastattelun aikana. Miehensä tavoin suorapuheinen Nili toteaa, että pari viikkoa on jo kulunut siitä, kun hän viimeksi pyysi päästä miehensä syliin.

– Nyt ei todellakaan ole ollut aikaa, ja olen ihan unohtanut ajatella moista, hän nauraa.

Tuntemattomilta naisilta saamistaan yhteydenotoista Amin kertoi Nilüferille heti suhteen alkumetreillä.

Julkkisurheilijaa lähestyttiin niin kirjein kuin tekstareinkin. Jotkut kirjoittivat Aminin vaikuttavan mielenkiintoiselta ihmiseltä ja kertoivat itsestäänkin, toiset puhuivat seksihaluistaan.

– Ehdotukset vähenivät, kun meidän suhteemme tuli julki. Kahdenkeskinen luottamuksemme on syvä. Perhe merkitsee paljon meille molemmille, Nilüfer korostaa.

Vajaan kahden vuoden vanhan Amirin mielenkiinnon kohde vaihtuu haastattelun aikana pikkuveljestä toimittajan muistiinpanolehtiöön.

Kun pikkuviikarillakin on oma kynä ja niin iso lehtiö, että siihen mahtuu hyvin myös piirtämään, ryhdymme jälleen puhumaan nyrkkeilystä.

Amin pitää neljää Kirkkonummen nyrkkeilykerhon valmennettavaansa todella lupaavina. Nuoret miehet ovat 14–17-vuotiaita, ja heistä jokainen nyrkkeilee SM-tasolla.

– Sitten kun he ovat huipulla, en jaa ottelulippuja kenelle tahansa. Minun ympäriltäni hävisivät kaikki lipunpyytäjät ja hännystelijät, kun urani päättyi. Ja kyllä osa niin sanotuista ystävistäkin jäi. Ei ole puhelin soinut.

Mies, jolle tarjottiin mahdollisuutta kisata myös maailmanmestaruudesta, ei kuulosta silti katkeralta.

– Meidän pojat voivat tulla mukaani myös salille. Harrastuksena nyrkkeily vaatii niin paljon keskittymistä, että se kannattaa aloittaa vasta kymmenvuotiaana, mutta jotkut alkavat oppia jo aiemminkin, salilla kasvamalla, Amin kertoo.

Hän muistuttaa, että niin kävi esimerkiksi Floyd Mayweatherille, jota hän pitää maailman parhaana nyrkkeilijänä tällä hetkellä.

– Hän oppi nyrkkeilemään matkimalla sukulaisiaan salilla.

Asikaisten jälkikasvusta vasta tytöillä on varsinaisia harrastuksia: molemmat tahtovat tanssia. Nilüfer kävi parin suhteen alkuaikoina välillä Aminin treeneissä ja oli Aminin ex-valmentajan mukaan paitsi erittäin hyvä kuntopiiriläinen myös lupaava nyrkkeilijä.

Äidillä ei ole mitään sitä vastaan, jos perheen pojatkin innostuvat nyrkkeilystä.

– Amir jaksaa polkea polkuautollaan vaikka kaksi tuntia ja Kirkkonummen halki, jos me vanhemmat emme toppuuttele, Amin ja Nilüfer kertovat.

Nilüfer palaa ehkä vielä kuntonyrkkeilyn pariin.

– Se on ainut laji, joka toimii minulle paremmin kuin hieronta. Työssäni niska ja hartiat ovat jatkuvassa jännityksessä.

Nyt synnytyksen jälkeen hän aikoo aloittaa kuntoilun palaamalla lenkkipolulle – ei vaunujen, vaan oman ajan ja korvalappustereoiden kanssa.

– Töihin olen aina palannut nopeasti synnytysten jälkeen. Teen kestopigmentointejä, rakennekynsiä, meikkejä ja ripsiä, ja työni luonteen takia voin alkaa tehdä pian lyhyitä keikkoja. Aion kuitenkin imettää vauvaa niin kauan kuin mahdollista.

Turkkilaissyntyisen Nilüferin perhe muutti Suomeen perheen isän työn vuoksi, kun Nilüfer oli kahdeksanvuotias.

Hänen äitinsä on kotiäiti ja auttanut Asikaisia lastenhoidossa – etenkin silloin, kun Nilüferin työpaikka oli vielä puolentoista tunnin automatkan päässä Lahdessa.

Myös Asikaisten naapurissa asuva Aminin äiti on korvaamatonta seuraa varsinkin Amirille. Poika on menossa isoäidin luo leikkimään taas päiväunien jälkeen.

– Jos minä voin vielä jotain toivoa, toivon, että saan jossain vaiheessa mahdollisuuden pitää enemmän vapaata iltaisin, jotta voin viedä omiakin lapsia harrastamaan, Amin sanoo.

Samalla hän kiittelee, että kroppa on edelleen kunnossa, ammattiuran aikana leikattuja paikkoja myöten.

Hoikka Nilüfer ei stressaa raskauden tuomista lisäkiloista.

– Vauvakiloja on jäljellä vielä 7–8, mutta keksejä uppoaa edelleen joka päivä. Kyllä vauvan pitää saada hiilareita.

Aminin mielestä vaimo voisi ottaa vähän iisimmin myös kotihommissa, mutta ei. Kun haastattelu loppuu ja Amin, Amir ja vielä nimetön vauva vetäytyvät päiväunille, Nilüfer aikoo maalata seinää.

– Minä olen meistä kahdesta se remonttimies.

Nukkumisessakin Asikaiset täydentävät toisiaan: Amin ymmärtää sen, että vaimo tykkää nukkua pitkään – ja Nilüfer miehensä päiväunien tarpeen.

– Otin synnytyslaitoksella kuvan siitä, kun meille tuotiin välipalaa, mutta Amin oli nukahtanut kiikkustuoliin, Nilüfer kertoo.

Teksti Leila Itkonen

Kuvat Timo Pyykkö

Juttu on julkaistu Avun numerossa 34/2013.

Julkaistu: 30.8.2013