
Piimää, kermaviiliä ja ruisleipää. Niitä koomikko Ismo Leikola, 37, ahmi koko kesäisen Suomen-vierailunsa ajan. Niitä on maailmalla ikävä. Ei, tämä ei ole vitsi, vaan totista totta puolisen vuotta Los Angelesissa asuneen koomikon elämästä.
– Amerikkalaisista kaupoista ei saa piimää ja kermaviiliä, vaikka luulisi, että ne ovat kaikkialla normaaleja asioita. Autollakin piti opetella ajamaan uudestaan, sillä Kaliforniassa saa kääntyä oikealle punaisten valojen läpi. Suomeen palattua piti taas muistaa, ettei niin saa mennä, hän kertoo.
Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen oli työlästä – puhumattakaan paperisodasta, joka edelsi muuttoa. Kielikin oli välillä englantia vääntäessä solmussa.
– Ensimmäiset puolitoista kuukautta meni vastavirtaan soutaessa. Sitten alkukankeus hävisi. Löysimme vaimon kanssa kivan asunnon West Hollywoodista, kotiklubini Laugh Factory on vieressä. Naapurissa on iso sairaala. Pääsemme heti hoitoon, jos meillä on varaa maksaa siitä.
Hetkinen, eikö Ismo tahkoakaan unelmakaupungissa miljoona dollaria yhdestä keikasta?
– Kyllä tätä hommaa on tehty omasta persnahasta. Vasta nyt työ alkaa kantaa hedelmää. En voi sanoa olevani tähti USA:ssa, ja vain tähdet tienaavat maltaita. Tähdiksi haluavat sen sijaan olisivat valmiita maksamaan tilaisuuksista päästä esiintymään arvostetuilla klubeilla.
”Minulla ei ole mitään hävittävää”, Ismo Leikola tuumi, kun hän nousi ensi kertaa 14 vuotta sitten jyväskyläläisen stand up -klubin lavalle. Hän oli käynyt katsomassa muiden esityksiä, ja toisten mokailut valoivat uskoa, että hän voisi pärjätä paremmin.
– Ajattelin, että kokeilen. Jos epäonnistun, jatkan fysiikan opintojani.
Koomikko opiskeli fysiikkaa Jyväskylän yliopistossa, sivuaineenaan filosofia. Epämääräisenä ajatuksena oli, että hän valmistuisi fysiikan opettajaksi.
– Toisaalta uhosin jo pikkupoikana, etten tee isona normaaleja töitä. Opiskellessani tiesin alitajuisesti, etten opiskellut sitä, mitä olisin halunnut, mutta huumorin tekemistä ei voi opiskella. Olin silti aidosti kiinnostunut fysiikasta. Halusin ennen kaikkea löytää vastauksen kysymykseen, mistä elämässä on oikein kyse. Minua ärsytti, kun kukaan ei osannut kertoa sitä.
Opinnot jäivät, kun Ismoa alettiin kysellä stand up -keikoille. Lopulta hän kertoi vanhemmilleen, ettei pojasta tule opettajaa, vaan koomikko. Se ei ollut varsinainen yllätys: Ismo oli aina kertonut vitsejä, tehnyt sketsejä ja piirtänyt pilapiirroksia.
– Vanhempani tukivat minua täysillä, kuten vaimonikin aina. Tämä on ollut valtava voimavara.
Reissaaminen ja univelka rasittavat elimistöä, mutta toistaiseksi Ismon terveys on kestänyt kiivaan työtahdin hyvin.
Vuonna 2003 Ismo Leikola sai pestin Hyppönen-Enbuske Experience -ohjelman Jyväskylän-kirjeenvaihtajaksi. Se teki hänestä entistä suositumman. Moni sanoisi, että hänellä oli onnea matkassa, mutta Ismo ei usko onneen eikä sattumaan.
– Asiat valuvat tiettyyn suuntaan luonnostaan. En olisi voinut olla tekemättä komiikkaa enkä olisi voinut olla osallistumatta Maailman hauskin ihminen -kisaan. Ehkä tätä voisi kutsua kohtalonuskoksi. Elämä menee, miten menee. Välillä ihminen luulee voivansa ohjailla sitä, mutta lopulta ei ole varma, voiko.
Ennen kuin terävillä jutuillaan ja tankeroenglannillaan yleisönsä hurmannut Ismo Leikola kruunattiin maailman hauskimmaksi ihmiseksi amerikkalaisen Laugh Factoryn järjestämässä kisassa, hän oli kokeillut rahkeitaan Edinburghin stand up -festareilla ja Lontoon klubeissa.
– Tavoitteenani oli alun perinkin tehdä komiikkaa englanniksi. En haaveillut Amerikan-valloituksesta, olisin halunnut valloittaa Britannian. Kilpailu oli niin kovaa, että vähän luovutin.
Osallistumiskutsu Maailman hauskin ihminen -kilpailuun tuli puun takaa, voitosta puhumattakaan. Olisi ollut sulaa hulluutta jättää Amerikan-kortti kääntämättä.
– Minusta tuntuu yhä vahvemmin, että Amerikka on juttuni. Seuraavina vuosina haluan viettää isoimman osan ajasta siellä. Ilmapiiri on intensiivinen ja innostava.
Amerikassa viihdekuviot ovat isommat kuin muualla, joten mahdollisuuksiakin tarjoutuu enemmän.
– Toisaalta Suomenkin kuviot stand upissa ovat loistavat. Kyllä alalla kuin alalla voi menestyä, joka maassa. Halusin katsoa Amerikan-kortin, ettei vanhana kaduttaisi.
Kuvitelmat, että Suomi-pojan pitäisi päästä heti elokuviin, Leikola jättää omaan arvoonsa. Tärkeintä on uuden idean ja keikalla onnistumisen aikaansaama riemu.
– Enää en saa samanlaisia kicksejä kuin ensimmäisen esiintymisen jälkeen. Silloin kävelin kaksi viikkoa puoli metriä ilmassa.
Suomessa Leikola käy mielellään keikkailemassa. Tänä kesänä kuvattiin Ismon nimikkokomediasarjan toista tuotantokautta. Ensimmäinen kausi alkaa pyöriä marraskuussa TV5-kanavalla.
– En hirveästi ehtinyt nauttia Suomen suvesta, vähä vapaa-aika meni suursiivousta Sipoon-kodissamme tehdessä. Ennen ryntäsin heti ulos, kun aurinko paistoi, mutta nyt sillä ei ollut niin väliä, kun saan nauttia auringosta riittämiin Kaliforniassa. Irtiotolla on myös ilmastollinen puolensa.
Leikolan yli 200 neliömetrin kokoinen sipoolainen hirsitalo uima-altaineen on nyt myynnissä. Tämä huomattiin äkkiä kohu- ja iltapäivälehdissä.
– Talo suunniteltiin loppuelämän kodiksi, mutta ei ole järkeä pitää sitä ja asuntolainaa, koska tulevina vuosina Suomessa oloa on niin vähän.
Talo oli Leikolan mukaan aidosti kotimainen projekti, jota ei ole ostettu Amerikassa tienatuilla rahoilla.
– Olen tehnyt stand up -komiikkaa Suomessa työkseni vuosia ja menestynyt kohtuullisen hyvin. En luonnehtisi itseäni rikkaaksi, ökyksi tai luksukseksi. Nämä ovat jänniä Suomi-median termejä, sillä niillä on negatiivinen kaiku, toisin kuin englanniksi. Öky-sanaa ei tietääkseni edes ole muissa kielissä.
Amerikan-irtiotto on antanut mahdollisuuden luoda nahkaansa. Vieraassa ympäristössä ihminen määrittyy eri tavalla.
Ismo arvelee, että hänestä on tullut entistäkin lupsakampi. Ideoita syntyy isommalla tahdilla, kun aivot tuulettuvat.
– Itse kullekin tekisi hyvää irtautua kaikesta totutusta, edes hetkeksi. Omalla kohdallani vain vaimo ja keikat tulivat mukaan. Muut asiat ovat odottamassa Suomessa.
Ismo Leikola pahoittelee, ettei hän osaa jenkkihymyä.
– Hampaani eivät näy koskaan, joten minun ei oikeastaan tarvitsisi pestä niitä.
Leikola vertaa uutta kotikaupunkiaan – pilke silmäkulmassa – Korson keskustaan. Los Angelesinkin talot ovat matalia. Vain kaupungin ydinkeskustassa on elokuvista ja tv-sarjoista tuttuja pilvenpiirtäjiä.
– Valtaosa Losista on pelkkää leveää tietä ja parkkipaikkaa. Kodittomia on paljon.
Ismo suhaa ympäriinsä vuokra-autolla. Ajatus, että hän lipuisi kaupunginosasta toiseen limusiinilla, saa hörähtämään.
– Nähdessäni limusiineja ajattelen, että onpas pöljää. En kehtaa syödä hienoissa ravintoloissa, vaan tulen kotiin kebabkioskin kautta. Onneksi kukaan ei yritä puuttua stand up -koomikon ulkonäköön, vaan saan esiintyä rikkinäisissä farkuissa peffaani raapien. Tukkataktiikkani on se, että iltaan mennessä aamun pörrö on asettunut.
Koti on Ismosta paras paikka, esiintymisestradien ohella. Ihmiskontakteja tulee työssä niin paljon, että hän on vapaa-ajalla mielellään itsekseen.
– Pääasiassa suunnittelen uusia sketsejä. Ei ole aihetta, jolle ei voisi nauraa, mutta millekään ei saa nauraa pilkaten. Pilkkanauru ei ole aitoa eikä sillä ole mitään tekemistä oikean nauramisen kanssa.
Usein Ismolla on kotonakin hauskaa. Vaimon kanssa tulee hölmöiltyä paljon. Tämä on melkein yhtä innostunut stand upista kuin miehensä, joten Ismo testaa vaimoon uusia juttuja.
– Joskus hauska idea pullahtaa päähän esimerkiksi ratikassa istuessa, ja silloin nauran, noloa kyllä, ääneen itsekseni, Leikola tunnustaa.
– Muuten en ole kova ääneen nauraja. En hohota leffassa enkä myöskään muiden stand up -keikoilla. Tämän takia en etuile eturiviin, vaan istun takana piilossa.
Kerro Ismo vitsi, pyydetään usein. Se tuntuu hänestä kummalliselta. Eihän laulajakaan pyydetä lurauttamaan.
– Minulta kysytään myös, mikä vetää hauskan miehen vakavaksi. Ihan samat tragediat, jotka synkistävät muidenkin mielen. Alan tosin aika pian miettiä niistäkin vitsiä, mutta en kerro niitä kuin läheisilleni, ainakaan heti. Suhtaudun huumorin tekemiseen vakavasti. Työni on minulle kutsumus, ja haluan tehdä sen hyvin.
Pähkäilyttääkö elämän tarkoitus yhä entistä fysiikanopiskelijaa?
– Vastaus on alkanut kirkastua pikku hiljaa. Kukaan ei voi tietää, mistä elämässä on kyse. Olemme kaikki ihan hukassa. Sokrates sanoi, että viisas on se, joka tietää, ettei tiedä. ●
Teksti Maarit Vuoristo, kuvat Kirsi Tuura