Kasvit käyttäytyvät joskus oudon älykkäällä tavalla, väittävät tiedemiehet. Heidän mielestään kasvit ovat vain jotenkin erilaisia, toisistaan poikkeavia. Jotkut ovat valmiita puhumaan loistavista, älykkäistä kasveista.

Charles Darwin teki useita käytännön kokeita poikansa Francisin kanssa. Tutkimuksiinsa hän sai kasvinäytteitä myös muilta kuuluisilta tiedemiehiltä.

Käytännönläheinen yhteistyö ja luonnossa liikkuminen antoivat uusia oivalluksia, vastauksia tulvi luonnon kysymyksiin.

Perehtyminen luonnon salaisuuksiin kiehtoi, puhe kasvien älykkyydestä sai vauhtia 1800-luvun puolivälissä. Mieltä avaavat luontoretket lisääntyivät samalla kun uusia tieteellisiä havaintoja kirjattiin.

Oli avautumisen aika. Luonnon herääminen otti tutkijat pauloihinsa.

Uusista tutkimuksista paljastuu koko ajan hämmästyttäviä asioita kasveista. Aikaisemmin kasvitutkijoita vähäteltiin ja kasveja pidettiin alempiarvoisina muihin eläviin organismeihin verrattuna. Viime vuosikymmenten tulokset ovat saaneet monen pään kääntymään.

Näitä uusia tietoja ovat viime vuosina esitelleet esimerkiksi Firenzen yliopiston professori Stefano Mancuso ja amerikkalaissyntyinen Tel Avivin yliopiston professori Daniel Chamovitz. Myös lukuisat muut tutkijat monissa maissa ovat julkaisseet tuloksiaan kasvien aisteista ja käyttäytymisestä.

Kasvit aistivat ympäristöään, näkevät, haistavat, maistavat, tuntevat, kuulevat ja jopa ääntelevät. Kasveilla on myös kyky oppia ja muistaa. Aivojen sijaan kasveilla on miljoonia pieniä tietojenkäsittelyrakenteita, jotka muodostavat tehokkaan viestintäverkoston.

Uusimpien tutkimusten mukaan kasvit ovat hyvin älykkäitä ja tietoisia omasta ympäristöstään. Ne ovat sidottuja kasvupaikkaansa, mutta kasvin eri osat pystyvät liikkumaan tietoisesti.

Juuristo osaa kertoa lehdille vesi- ja ravintotilanteen, jolloin kasvi voi sopeuttaa haihdutustaan. Kasvit jopa nukkuvat: pohjoisen kasveilla on karhujen talviunen tapainen olotila.

Kasvit kommunikoivat omien eri osiensa kanssa, mutta myös toisten kasvien ja eläinten kanssa. Ne osaavat myös suosia sukulaisiaan. Toisaalta kasvit voivat juuriston kautta myös estää toisten kasvua kemiallisin yhdistein. Luonnossa on kova kilpailu elintilasta ja ravinteista.

Konstit ovat kovat kasvimaailmassakin.

Aurinkoinen kevätaamu, luonto tuoksuu lempeälle, yön nuokkuneet valkovuokot avaavat kukkansa uuteen lämpimään päivään. Illalla kukkavarret jäivät nukkumaan länteen katsoen, mutta kohta avauduttuaan kukat katsovatkin itään, auringon suuntaan.

Syyskesällä samaa ilmiötä voi seurata hyvin näyttävänä auringonkukkapellolla. Tai seuraapa ikkunalaudan kukkia. Ne kääntävät lehtensä ja kukkansa kohti valoa.

Valo on kasvien elämän lähde. Auringon voimalla ne yhteyttävät, tuottavat sokereita, kasvun voimaa. Kasvien tuottama happi on meillekin elinehto, ja siksi monet kasvit kääntävät kukkansa ja lehtensä kohti valoa saadakseen mahdollisimman paljon energiaa.

Valo on kasveille niin tärkeä, että siitä kilpaillaan nopeuttamalla kasvua ja kääntämällä kasvusuuntaa. Metsässä on helppo huomata, että varjoon joutunut puu jää kitukasvuiseksi tai kuolee. Isojen puiden alla ei juuri ole kasveja.

Elämälle tärkeää valoa kasvit aistivat monin kerroin tarkemmin kuin ihminen. Eri aallonpituuksille herkät molekyylit kaikkialla kasvissa, erityisesti lehdissä, tunnistavat valon laadun ja määrän ja sen muutokset.

Älykkyyttä osoittaa niin moni hämmästyttävä asia. Eikö nokkeluutta osoita se, että kasvit osaavat kertoa naapureille, jos niitä uhkaa vaara? Hyönteisen syödessä lehteä kasvi tuntee kipua, ja se alkaa tuottaa myrkyllisiä yhdisteitä torjuakseen tuholaisen.

Lisäksi se lähettää tuoksuja, joilla se houkuttaa tuhohyönteisen vihollisia. Saman reaktion saa aikaan myös, jos kasville soitetaan toukan rouskuttavaa ääntä. Se siis myös kuulee ja reagoi kuulemaansa.

Toukan syömäksi joutunut kasvi lähettää kaasumaista ainetta varoittaakseen lähiseudun lajitovereitaan ja muitakin lajeja, jolloin nämä myös alkavat tuottaa myrkkykemikaaleja.

Eikä siinä kaikki. Kasvit käyttävät omaa internetiään viestintään. Lähikasvien juuret ovat yhteyksissä keskenään, ja tieto vaarasta kulkee sitä kautta.

Vielä laajempi kantavuus saavutetaan juuriston ja maassa olevien sienirihmastojen yhteisen tietoverkon kautta. Näiden verkkojen kautta voidaan kertoa ravintotilanteesta ja auttaa naapureita.

Etenkin omia jälkeläisiään ja lähisukulaisiaan kasvit auttavat jopa ravinteita siirtämällä.

Monet niukkaravinteisilla soilla kasvavat kasvit ovat kehittäneet omaperäiset tavan hankkia lisäravintoa.

Nämä hyönteissyöjäkasvit saalistavat pikkuötököitä lehdillään tai kukillaan.

Trooppisten maiden kärpäsloukku tunnetaan nopeasti sulkeutuvista lehdistään, jolloin hyönteinen jää kalterien vangiksi, ja se sulatetaan kasvin ravinnoksi. Muutaman päivän jälkeen lehti avautuu.

Kärpäsloukun lehtien nopean sulkeutumisen saa aikaan sähköinen impulssi, kun hyönteinen koskettaa lehden yläpinnalla olevia tuntokarvoja kaksi kertaa kahdenkymmenen sekunnin aikana.

Liian pienet saaliit pääsevät pakenemaan piikkien välistä ja liian suuriin kasvi ei reagoi. Kuinka viisasta! Se tuntee ja muistaa ja osaa valikoida saalistaan.

Kotimaan hyönteissyöjistä tunnetuimpia ovat kihokit (yläkuva), joiden lehtien tahmaisiin nestepisaroihin hyönteiset tarttuvat. Lehti pyörähtää rullalle ja ruoka sulatetaan. Kun eväät on syöty, lehti aukeaa uudestaan.

Yksi keväisen lehtometsämme runsas kukkija on käenkaali eli ketunleipä. Normaalisti se vetää yöksi lehtensä suppuun, mutta niin tapahtuu myös, kun koskettaa lehtiä sormillaan. Kasvi siis tuntee kosketuksen ja reagoi siihen.

Nopean liikereaktion nähdäkseen pitää kokeilla tuntomimosaa. Se on kuuluisa hyvin nopeasti suppuun menevistä lehdistään ja käpertyvästä lehtiruodistaan, jos sen lehtiä koskettaa.

Uudestaan lehdet avautuvat kymmenessä minuutissa.

Ei voi kuin hämmästellä, mihin kaikkeen kasvit pystyvät.Silti: ei pidä inhimillistää liikaa, sanovat monet tutkijat.