Tuhansia euroja maksavat pörröpäät sylkevät ja kirkuvat, mutta sopivat silti terapiaeläimiksi – Kasvattaja kuvailee niiden hankkimista sijoitukseksi

Viisivuotias Safina Neuvonen tallustelee tottuneesti alpakkatyttöjen aitaukseen, jossa häntä vastaan juoksee heti hänen lempieläimensä, vaalea Hotcake. Ilo on molemminpuolista, mutta koskettelusta eläin ei lajilleen tyypillisesti pidä.

Isosisko Olivia, 14, noutaa riimun ja pyydystää vasojen aitauksesta noin vuoden ikäisen pörröisen vasan. Hän kouluttaa sitä kävelemään talutettavana. Äiti Anu Vanhala seuraa tilannetta luottavaisesti ­vierestä.

– Meillä on nyt kolmekymmentäseitsemän aikuista alpakkaa, ja kesän mittaan syntyy vielä kymmenen. Erityisesti pidän noiden harmaiden värisävyistä. Koetan saada jalostamalla lisää harmaita. Laumassa on parikymmentä erilaista sävyä valkoisesta ­ruskeaan ja mustaan, Vanhala selvittää.

Orhien eli alpakkapoikien aitauksessa harrastetaan ärhäkkää kaulapainia kuten kamelieläimillä on tapana. Alpakoilla on etuhampaita vain alaleuassa, mutta ne pystyvät niilläkin puremaan toisiaan kipeästi. Muutama haiseva sylkimälli lentää kahdeksankymmentä kiloa painavan, kolmimahaisen märehtijän vihreistä vatsahapoista kilpailijan ­naamaan. Lauman kingi on taas selvillä.

Alpakka on eteläamerikkalaisesta vikunjasta jo tuhansia vuosia sitten jalostettu tuotantoeläin. Sen luonteeseen kuuluu valppaus ja ehtymätön uteliaisuus kaikkea uutta kohtaan, mutta jotakin säikähtäessään se päästää varoitusääneksi karheaa kirkumista.

Anu Vanhala asustaa perheineen Tourula-­nimisellä kotitilallaan Keski-Suomelle ­tyypillisen, kumpuilevan peltomaiseman keskellä. Hän alkoi pohtia alpakoiden hankkimista sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Tyhjä navetta ja valmiit laidunmaat houkuttelivat kokeilemaan aivan uutta eläinlajia.

– Sain idean jostakin lehtijutusta, jossa kerrottiin Sini Honkalan omistamista alpakoista. Innostuin sitten käymään Sinin pitämillä alpakkakursseillakin. Ostin häneltä ensimmäiset alpakkani vuonna 2012.

Kuvaushetkellä Tourulan tilan alpakat ovat vielä talviturkeissaan, mutta kun ne alkukesällä keritään, jää jäljelle hämmästyttävän siro eläin. Raakavillaa saadaan yhdestä eläimestä kahdesta viiteen kiloa.

Anu on opetellut jalostamaan villan langaksi asti, mutta nykyisin hän teettää langat Ruukin Kehräämössä. Hän nostelee esiin erilaisia lankavyyhtejä, huopatossuja, pehmoleluja, huovutettuja helmiä ja hattuja.

– Alpakan langasta kudotut tai huovutetut ­pukineet ovat allergisoimattomia ja monta kertaa lampaan villaa lämpimämpiä. On suosittua kutoa langasta esimerkiksi untuvanpehmeitä unisukkia.

Anu työskentelee miehensä Jari Neuvosen kanssa omassa metallialan firmassa.

Naapurissa asuvat Anun vanhemmat pitävät ­laumaa päivisin silmällä varsinkin vasomisaikaan, kun melkein vuoden tiineinä olleet emät synnyttävät. Hontelo vasa nousee pian jaloilleen, ja samalla koko emälauma toivottaa tulokkaan tervetulleeksi ­l­­empeästi ynisemällä.

Anu Vanhala päätti kotitilansa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä ryhtyä huacaya-­alpakoiden kasvattajaksi. Tyttäret Safina ja Olivia vievät omille suosikeilleen rehua.

Tourulan tilalta on lähtenyt alpakoita muillekin tiloille. Parinkymmenen minuutin päässä Äänekosken puolella asuva Katja Puromäki otti syksyllä 2019 Anulta viiden alpakkapojan lauman talvihoitoon. Katjan miehen, Ossi Puromäen, sukutilalla oli alpakoille helposti muunneltavissa oleva vanha talli ja navetta.

Alpakkapojat muuttivat keväällä takaisin Tourulaan, mutta ne olivat jo ehtineet valloittaa Katjan sydämen.

– Ostin Anulta ensin kaksi poikaa: mustan Filipin ja valkoisen Felixin. Niiden seuraksi tuli myöhemmin vielä kaksi muuta. Hankinta on sijoitus, sillä alpakat maksavat tuhansia euroja, Katja kertoo.

Katjalla on työhuone uuden hirsitalon yläkerrassa. Kun raakavilla on puhdistettu roskista, kammataan arvokkain satulavilla untuvanpehmeiksi pitkiksi ”topseiksi”. Hieno villakuitu voi olla jopa viisitoista senttiä pitkää.

Karkeampaa, huovutukseen menevää ­villaa ­käsitellään karstaamalla.

Alpakan villa on tuoksutonta ja liukkaampaa kuin lampaan villa, sillä siinä ei ole villarasvaa eli ­lanoliinia.

– Kehrään langat rukilla ohuiksi säikeiksi ja kierrän ne kaksisäikeiseksi langaksi. Valkoista ja vaaleaa harmaata olen värjännyt kasviväreillä tai sekoittanut luonnonsävyjä keskenään. Monivaiheiselle työlle on turha laskea tuntihintaa.

Katja esittelee kutomaansa raidallista alpakka­peittoa. Sen alla maistuvat Ossille päiväunet riippumatossa. Alpakan villasta tehtyjä shaaleja on kuulemma käytetty jossakin ylivilkkaiden lasten rauhoittamiseen.

Katja Puromäki käsittelee alpakoittensa villan alusta alkaen langaksi asti, mutta tuntihintaa hän ei uskalla edes laskea.

Kaksi portugalinvesikoiraa ja oranssi ­maatiaiskissa pitävät pihamaalla vahtia. Ne juoksentelevat alpakoiden kanssa samoilla avarilla laitumilla.

Ossi Puromäki on vuokrannut maatilan pellot ­naapurille, mutta pariskunta saa entisiltä pelloiltaan edelleen heinää alpakoiden talvievääksi. Eläimille annetaan lisäksi kotimaista rehua sekä A- ja ­D-vitamiinia.

– Lannan keräämme jäteastioihin ja ­kippaamme lopulta pellolle lannoitteeksi, Katja kertoo.

Katja Puromäki on kiinnostunut jalostuksesta, ja hän pitää Anu Vanhalan tavoin tarkkaa rekisteriä ­siitoseläimistään. Jokainen eläin on Ruokaviraston ohjeiden mukaan tunnistemerkitty.

Suomen alpakka- ja laamayhdistykseen ei sen sijaan ole pakko kuulua. Yhdistyksen rekisterissä on tällä hetkellä noin sata omistajaa ja yli tuhat eläintä, mutta kaikkiaan alpakoita ja laamoja arvellaan ­olevan Suomessa parituhatta. Niiden määrä on ­kasvussa.

Yhdistys järjestää alpakkanäyttelyitä, viimeksi huhtikuussa Sastamalassa. Sieltä on Katjan työ­huoneessa mukavana muistona muutama palkintoruusuke.

– Meidän pojat ovat tottuneita reissaajia. Ne pääsivät käymään parivuotiaina Anun tyttöjä tapaamassa. Heilastelu ei niitä silloin vielä kiinnostanut, mutta tilanne korjaantui vuoden kuluttua.

Aikuisen alpakan säkäkorkeus voi yltää metriin, mutta pitkän kaulan ansiosta pää saattaa ulottua aikuisen ihmisen pään tasalle. Alpakka voi elää jopa yli kaksikymmenvuotiaaksi.

Erityisen lämpi­myytensä ansiosta alpakan villa soveltuu hyvin unisukkiin ja vauvan töppösiin.

Äänekoskella on toinenkin alpakkatila. Sen tyttölaumaa emännöi Sari Huuskonen. Hän kasvattaa alpakoiden lisäksi kookkaita, pitkä­karvaisia Maine Coon -kissoja. Tilalla oli aikaisemmin hevosia, mutta ne on korvattu alpakoilla.

– Kiinnostuin hevosmessuilla näytteillä olleista alpakoista. Hevosten jäljiltä meillä oli valmiina talli ja aitauksia. Kiersin muutamilla alpakkatiloilla Viroa myöten tutustumassa niiden hoitoon ennen osto­päätöstä, Sari kertoo.

Alpakkakuume vaati Saria toissasyksynä ­hankkimaan neljä tyttöä kolmelta eri alpakkatilalta. Kaksi niistä oli astutettu. Tyttövasa Asteri sai jäädä kotitilalle, mutta poika lähti toisaalle poikalaumaan.

Apua ja neuvoja Sari on tarvittaessa saanut viidentoista kilometrin päässä asuvalta Katja Puromäeltä.

Keritsemisen hoitaa täällä kuten lähiseudun ­muillakin alpakkatiloilla ammatti-ihminen. Sari ­teettää lankansa Virossa, mutta hän on kokeillut ­kehräämistä rukilla itsekin. Hän esittelee omien ­eläimiensä villasta kutomaansa lämpimän harmaata shaalia.

– Olen opettanut alpakkani kulkemaan ­riimussa. Lenkkeilen niiden kanssa mielelläni lähimaastoissa. Tapaan siellä usein muitakin äänekoskelaisia, joille eloisien ja sosiaalisten alpakoiden kohtaaminen ­näyttää tuottavan iloa.

Iloa ja hyvää mieltä Sari nimenomaan haluaakin lempeäsilmäisillä lemmikeillään jakaa. Alpakoita ­voidaan käyttää terapiaeläiminä, mutta myös maisemanhoitajina. Maidon- tai lihantuotannon takia niitä ei Suomessa pidetä, mutta esimerkiksi Australiassa on ravintoloita, jotka tarjoavat alpakan lihaa.

Alpakat ovat varovaisia ja päättäväisiä. Sari Huuskonen varaa metsälenkille mukaan hiukan herkkurehua, se helpottaa vastahakoisen eläimen saamista liikkeelle.

Sarin puoliso Pertti Huuskonen on hyväksynyt vaimonsa eläinharrastuksen. Siihen kuuluu myös villakoiria. Hän on tyytyväinen, että kotitilan kunnostetussa tallissa Keiteleen rannalla on taas elämää. Tyttölauma saa kulkea kesät talvet vapaasti sisälle ja ulos.

Rantapolulla on ­näkyvissä alpakoiden ­pehmeiden anturoiden ja kovien kynsien jättämiä painanteita. Maastoon imeytyneet tuoksujäljet saattavat houkutella paikalle susia tai ilveksiä, mutta ainakin tähän saakka Keski-Suomen alpakkalaumat ovat saaneet olla rauhassa niin pedoilta kuin taudeiltakin.