Aleksander Barkovin ja Lukas Hradeckyn loiston takaa löytyy suuri opetus – Petteri Sihvonen näkee tärkeän syyn rajoissa, rakkaudessa ja maahanmuuttajaperheissä

Aition Petteri Sihvonen laskee hetkeksi jääkiekkoanalyytikon haarniskansa alas ja myöntää, että hänestä on ollut ihmeellistä katseltavaa, miten kaksi niin samanlaista, mutta kuitenkin niin erilaista urheilijaa on noussut kansallissankareiksi. Nuori Aleksander Barkov luistelee NHL:n huipulla Florida Panthersin kapteenina, kun Lukas Hradecky torjuu Saksassa Leverkusenin maalilla huimia tekoja ja johtaa myös Huuhkajia.

Lopulta Vuoden urheilijaksi näistä kahdesta valittiin kuitenkin Aleksander Barkov.

– Se, että meillä oli ehdolla vuoden urheilijaksi ja vieläpä ennakkoveikkausten kärkisijoilla kaksi sellaista urheilijaa, Barkov ja Hradecky, joiden vanhemmat ovat muualta kuin Suomesta, Barkovilla venäläiset ja Hradeckylla slovakialaiset vanhemmat, on hieno asia, Sihvonen aloittaa.

Kyse on laajemmasta ilmiöstä.

– Minulle tuo näyttäytyy urheilun siinä katsannossa, että upeimmillaan urheilu on universaali asia. Urheilun kutsu on voimassa kaikille ja kaikkialla, Sihvonen jatkaa.

Silti kansallinenkin näkökulma on Sihvosen mukaan tärkeä alati kansainvälistyvässä urheilussa. Sihvonen sanoo, että Hradeckyn ja Barkovin kaltaiset kansainväliset supertähdet ovat tärkeitä esikuvia suomalaisille nuorille. Megatähtiä ei suomalaisessa urheilussa nimittäin ole määräänsä enempää.

– Itse kannatan hieman vanhanaikaisesti maajoukkueurheilua joukkuepeleissä. Mutta se johtuu siitä, että on hauskaa mitata jonkun kylän tai kaupungin tai maan rajatulla alueella toisten kylien, kaupunkien ja maiden kilpailukykyä. Urheilussahan jaot voidaan tehdä miten vain, miten milloinkin, mutta minua miellyttää maakohtaiset maajoukkuejaot. Mitään isänmaallisuutta tai muuta sellaista en liitä maajoukkuetoimintaan.

– On ollut upeaa, miten Hradecky on torjunut voittoja ja hyviä pelejä Huuhkajille. Barkov on päässyt osallistumaan Leijoniin niukalti, mutta esimerkiksi pian edessä olevat 4Nations Face-off-turnaus ja olympialaiset ovat paikkoja, joissa mielelläni näen Barkovin ykkössentterinä ja Suomen joukkueen kapteenina, Sihvonen toteaa.

Barkovin ja Hradeckyn tarinat saattavat kertoa Sihvosen mielestä myös suomalaisen urheilun tulevaisuudesta. Sinivalkoinen urheilu tarvitsee vaiheilleen kaikkia lahjakkaita urheilijoita, mikä oli myös Urheilugaalassa esillä.

– Juttelin taannoin Taustapiru-podcastin maineikkaan vetäjän, managerina komea uran tehneen Harri Halmeen kanssa. Tulimme yhdessä tuumin johtopäätökseen, että tulevaisuudessa suomalaisen huippu-urheilun menestys on enemmän ja enemmän kiinni maahanmuuttajiemme panoksesta. Urheilu ja huippu-urheilu on sellainen paikka, jossa on hyvä päästä näyttämään, saamaan arvostusta ja kiinnittymään yhteiskuntaan, jopa tekemään ns. luokkaretki ylöspäin, Sihvonen pohtii.

Taustalla on syvempiäkin tekijöitä. Sihvonen tiedostaa, että Barkovin ja Hradeckyn taustalla on huippu-urheilijavanhempia, mutta myös maahanmuuttajaperheiden kulttuurissa saattaa löytyä omanlaistaan kilpailuetua. Kulttuurissa saattaa olla ripaus sitäkin, että lapsi hakee vanhempien hyväksynnän – eikä vanhempi hae hyväksyntää lapselta.

Se on pieni, mutta merkittävä asia kasvatuksessa.

– Urheilijat ja huippu-urheilijat tehdään nykyään perheissä, tai kauniimmin sanoen, perheissä luodaan pohjat. Avustamaton arkiajatteluni sanoo, että maahanmuuttajaperheissä on sillä tavalla asiat urheilun kannalta paremmin, että niissä isät ovat isiä ja äidit äitejä lapsilleen, vanhemmat eivät ole lastensa kavereita, Sihvonen pohtii.

– Ottamatta yhtään kantaa siihen, mikä on hyvää tai huonoa vanhemmuutta, sanon urheilun asiantuntijana, neljän aikuisen lapsen isänä ja monikertaisena isoisänä, että juurikin urheilun kannalta sellainen perinteinen, hieman vanhanaikainen vanhemmuus on hyväksi, hän jatkaa.

Barkovin perhe on oiva esimerkki.

– Me kun Aitiossa tapasimme Aleksander Barkovin, minuun teki lähtemättömän vaikutuksen se, miten Barkov puhui äidistään Olgasta ja isästään Aleksander seniorista kunnioittaen. Miljonääripoika ja NHL-tähti kuvasi hyvin hymyssä suin, miten hän melkeinpä pelkää tai ainakin jännittää, jos Olga-äiti huomaa pojan vyötäröllä ylimääräistä. Silloin seuraa "rangaistus", ettei Olga enää teekään Sashalle lempiherkkuaan pelmeniä.

Sihvonen kuitenkin vakavoituu – ja muistuttaa, että helppous ei ole koskaan tie huipulle.

– Hyvinvoinnista kumpuava curling-vanhemmuus, jossa vanhemmat pyrkivät poistamaan kaikki mahdolliset esteet ja vaikeudet lastensa tieltä, jotta nämä voivat edetä elämässä mahdollisimman vaivattomasti, ei ole hyvä pohja perheissä kasvaa urheilijoiksi, saatikka huippu-urheilijoiksi.