Hurja loma Teneriffalla – testasimme aurinkosaaren vauhdikkaat elämykset riippuliidosta maastopyöräilyyn
Tällä aktiivilomalla edes taivas ei ole rajana, ja olo on parhaimmillaan kuin James Bondilla. Mondo lähti kokeilemaan patikointia, pyöräilyä, melontaa ja riippuliitoa Teneriffan upeissa maisemissa.
Harmaapartainen, lyhyt ja pyylevä mies katsahtaa minuun. ”Emme me turisteista ole huolissamme. Heitä Kanarialla riittää. Mutta liitovarjopilotin menettäminen olisi tragedia. He ovat harvinaisia”, Gustavo Lezcano sanoo.
Liitovarjoyrittäjä Lezcano laukoo vitsin toisensa jälkeen samalla, kun tandempilotti valmistelee vieressä varjoa lentämistä varten. Mietin, pyrkiikö ilkikurisesti hymyilevä Lezcano vähentämään vai lisäämään jännitystäni.
”Asiakkaat ovat välillä vähän outoja. Yksikin kysyi, että onko tämä vaarallista”, hän jatkaa ja levittää käsiään kohti taivasta. Sinne minäkin olen kohta Taucho-kukkulan laelta syöksymässä, nousemassa 700 metrin korkeuteen.
”Mikä nyt sitten on vaarallista”, Lezcano tuumii.
Katselen maassa lojuvaa varjoa ja heppoisia naruja, joiden pitäisi kytkeä minut varjoon ja pilottiini, laihaan italialaiseen mieheen nimeltä Nicolò. Koko touhu tuntuu entistä älyttömämmältä, lähteä nyt taivaalle lentelemään pelkän varjon varassa. Vaimo ei olisi ikinä antanut tähän lupaa. En kysynyt.
”Meillä ei ole ollut yhtään onnettomuutta. Ainoastaan yksi tilanne”, Lezcano toteaa. ”Kerran liitovarjo petti ja pilotti joutui laukaisemaan hätävarjon. Hän ja asiakas leijailivat sen varassa maahan. Asiakas hihkui, että paras seikkailu ikinä!”
Nyt en ainakaan kerro tästä vaimolle.
”Pilotti Nicolò muistelee, että joutui kerran turvautumaan hätävarjoon. Nyt en ainakaan kerro tästä lennosta vaimolle.”
Varjo on viritetty. On reissuni viimeinen päivä Teneriffalla, jolla olen vajaan viikon matkalla kokeillut erilaisia aktiviteetteja. Niitä Kanariansaarista suurimmalla riittää.
Saarten hienot patikointipolut alkoivat saada mainetta jo aikoja sitten, mutta varsinkin koronan aikana aktiivilomailu Teneriffalla nousi suureen suosioon. Euroopassa huomattiin, että tältä pieneltä, tuliperäiseltä saarelta löytyy koko maailma.
Teneriffalla voi patikoida, pyöräillä, meloa, kalastaa, sukeltaa ja snorklata, katsella valaita, golfata, kalliokiipeillä, surffata ja leijasurffata. Ja niihin kaikkiin on vieläpä upeat, luonnonkauniit puitteet.
Teneriffa on erinomainen kohde myös liitovarjoiluun: tuulet ovat suotuisat ja saaren eteläpuolella sataa harvoin.
”Italiassa lensin 150 kertaa vuodessa. Täällä lennän 800 kertaa!” pilotti Nicolò kertoo. ”Italiassa lensin kuin kana. Täällä liitelen taivaalla kuin kotka.”
Hän antaa vielä viimeiset ohjeet, kuinka juosta alas jyrkkää rinnettä, jotta tuuli tarttuu varjoomme.
”Kun sanon juokse, juokset. Missään nimessä et pysähdy. Ymmärsitkö? Juokset, kunnes annan luvan lopettaa.”
”Tuota, mihin suuntaan…”
Lauseeni jää kesken, kun Nicolò jo huutaa: ”Nyt, juokse!”
Ja niin minä juoksen.
Tuuli tarttuu varjoon ja nousemme taivaalle jättiläislinnun lailla. Huudan – ihastuksesta, riemusta ja vähän kauhustakin. Elämäni ei sentään vilistä hetkessä silmieni ohitse.
Sen sijaan taivaalla keikkuessa on hyvin aikaa miettiä kaikkea, mitä olen ehtinyt tällä saarella kokea.
Kesken patikointiretken belgialainen matkailija Yoeri pysähtyi ja näytti minulle kämmeniään. Ne olivat täynnä pikkuriikkisiä, hiuksenhienoja piikkejä.
”Mitä tapahtui?” kysyin.
”Näin maassa värikkään hedelmän ja poimin sen. Tuollaisen!” Yoeri kertoi ja osoitti maassa lojuvaa kaktusviikunaa.
”Et tainnut tietää, mistä kasvista se on peräisin?”
”No en!”
Kaktukset ovat sentään tavallisimmasta päästä Kanariansaarten kasvistoa. Eristäytyneellä saariryhmällä on lähes 600 kotoperäistä kasvia, joita ei kasva missään muualla. Yksin Teneriffalla niitä on noin 140.
Männytkin näyttävät täällä aivan erilaisilta kuin Suomessa, kuin jossain toisessa todellisuudessa kasvavilta. Niiden paksut, koukeroiset oksat kurottelevat pitkälle. Säihkyvän vaaleanvihreät, pitkät neulaset sojottavat ylöspäin kasvavina tuppoina.
Yoeri ei kehdannut vaivata ongelmallaan vaellusopasta, kaiketi piikittelyn pelossa. Loppumatkan hän koetti irvistellen poimia piikkejä pois, mutta ne olivat niin ohuita, ettei niistä saanut otetta. Minä ihailin upeita maisemia.
Kuljimme retkellä Tenon luonnonpuistossa pitkin vuorten terävää lakea ja välillä laurisilva-metsässä, jossa käppyräiset, sammaleen peittämät puut kaartuivat patikointipolun ylle kuin vehreä tunneli.
Maisemien ohella ilmanalakin vaihteli. Yhtenä hetkenä taivalsimme päivänpaisteessa, toisena keskellä pilviä. Kuljimme saaren säänjakajalla: Teneriffan vuoristot pysäyttävät Atlantilta pohjoisesta vyöryvät pilvet. Niinpä saaren eteläosassa on kuivaa ja aurinkoista, ja sieltä löytyvät monet Teneriffan turistikohteista, kuten Playa de las Américas. Sateisemmassa ja vehreässä pohjoisosassa taas ovat perinteiset kylät.
Teneriffan vuorista upein on tietysti Teide, yli 3 700 metrin korkeuteen nouseva tulivuori, jota ympäröivä kansallispuisto on suojeltu Unescon maailmanperintökohteena. Tulivuoren rinteillä maisemat ovat kuin toiselta planeetalta. On mustia, teräväreunaisia laavapeltoja, kraatterien kartioita sekä jylhiä, taivaita kohden sojottavia kivipaasia.
Tenon ja Teiden ohella Teneriffan kolmas patikointialue on Anagan luonnonpuisto. Yhteensä niissä kaikissa on kymmeniä vaelluspolkuja kuljettaviksi.
”Oletko ennen nähnyt tällaisia maisemia?” kysyi Tasha, kanssamme patikoinut amerikkalainen matkailija.
”En”, vastasin, ja pysyin tarkkana, etten koskenut mihinkään.
Hymyilytti. Hotellin aulaan kerääntyi aamiaisen jälkeen pyöräretkelle lähtijöitä. Saksalainen Rafael, 22, saapui t-paidassa ja lökäpöksyfarkuissa. Nuoren miehen kasvoilla innostus vaihtui järkytykseen, kun hän näki retken muut osallistujat, partasänkiset miehet, joiden pyöräilyshortsit kiristelivät muhkeiden reisilihasten ympärillä.
Rafael sai opetuksen siitä, mitä käsite pyöräilijä tarkoittaa monille. Jos pyöräilet, se on elämäsi sisältö. Testosteronia tihkuvat pyöräretket on suunnattu tosiharrastajille.
Olin päättänyt kokeilla maastopyöräilyä, sillä ajattelin sen olevan saarella maantieajoa leppoisampaa. Huristeltaisiin ja tasapainoiltaisiin poluilla komeissa maisemissa. Turha luulo.
Oma oppaani, Alberto, saapui paikalle. Kaljulla miehellä oli leveä hymy ja mahtavina pullistelevat reidet.
”Millainen pyöräilijä olet?” hän kysyi, kun nousimme maastopyörien selkään Corona Forestalin luonnonpuistossa.
”Aivan aloittelija.”
”Hyvä! Tehdään tästä helppo ja mukava retki”, Alberto sanoi ja lähti polkemaan suoraan ylämäkeen.
Enää minua ei hymyilyttänyt. Jos välillä laskettelimmekin vauhdikkaasti alamäkeen, kohta jo taas nousimme loputtomalta tuntuvaa ylämäkeä kanarianmäntymetsän siimeksessä. Matkan aikana Alberto kertoi – puuskuttamatta – että oli unohtanut vaihtaa patterin pyöränsä sähkövaihteistoon: ”Mokasin. Olen polkenut koko ajan yhdellä vaihteella.”
Se ei miehen menoa hidastanut.
Kokeneelle pyöräilijälle Alberton firma, Tenerife Bike Tours, on taatusti hyvä valinta. Hän on äärimmäisen mukava kaveri, joka ei taatusti jää asiakkaistaan jälkeen jyrkimmissäkään rinteissä. Alberton asiakkaat tulevatkin Teneriffalle pääasiassa maantiepyöräilemään, useimmiten koko viikoksi. Päivästä toiseen he polkevat tyytyväisinä saaren mutkaisilla ja mäkisillä teillä. Korkeuseroja riittää.
Kaltaisteni ruipeloreisien kannattaa sen sijaan pelata varman päälle ja tehdä pyöräretki omin, rauhallisemmin toimin. Teneriffalla monet hotellit vuokraavat perinteisiä ja sähköavusteisia pyöriä. Erinomaista seutua retkille on pohjoisrannikko. Maisemat ovat kauniit, tunnelma aito eikä aurinko yleensä porota saaren tällä laidalla polttavasti.
Yksi upea reitti vie Garachicon viehättävästä vanhastakaupungista aivan saaren länsikärkeen Punta de Tenon majakalle. Matkalle osuu mäkien lisäksi tasaista maastoa ja luonnon muovaamia laava-altaita, joihin on mukava pulahtaa polkemisen välissä.
Oli Tenerife Bike Toursin opastetulla maastoretkelläkin toki hienot hetkensä. Kohokohta koitti, kun laskimme vauhdikkaasti näköalapaikalle, josta avautui huikaiseva maisema Teide-tulivuorelle.
”Ei hullumpaa!” hihkaisin.
Kun kuvat oli otettu, piti taas polkea ylämäkeen.
Melonta tapaa olla lähtökohdiltaan aivan päinvastainen aktiviteetti kuin pyöräily. Siinä missä pyöräretkille osallistuu lajin intohimoisia harrastajia, melontaretket alkavat yleensä opastuksella lajin perusteisiin. Niin myös Teneriffalla.
Melontaoppaamme Roberto nosti melan ylös ja kertoi, miten sitä kuuluu käsitellä. Ja sitten matkaan.
Parin tunnin meriretki vei saaren länsireunalle, Los Gigantesin mustien rantajyrkänteiden juurelle. Mahtavat, röpelöiset kalliot nousevat vedestä pystysuorina 500–800 metrin korkeuteen.
”Tämä on Teneriffan vanhinta osaa. Kalliot muodostuivat tulivuorenpurkauksessa seitsemän miljoonaa vuotta sitten”, Roberto kertoi.
Aikamme melottuamme hän jakoi meille maskit ja snorkkelit. ”Nyt opetan teille, miten kajakista pääsee veteen ja vedestä takaisin ylös. Se on hauskaa. Nimittäin katsojan mielestä.”
Niin me hivuttauduimme kajakeista veteen ja lyllersimme takaisin miten parhaiten taisimme. Onneksi meillä oli avonaiset ja vakaat huvikajakit eivätkä sellaiset kapeat ja kiikkerät vehkeet, joita Suomessa tavataan käyttää.
Näkyvyys pinnan alla oli ainakin parikymmentä metriä. Uin vedenalaisten laavakallioiden ylle, keskelle säihkyväselkäisten kalojen parvia. Oli pitkulaisia piippukaloja, ja kymmenet raitakylkiset barrakudat kiersivät ympärilläni.
Snorklaamiseen oli täällä niin hyvät puitteet, että ymmärsin, miksi Teneriffa on myös suosittu sukelluskohde. Sukeltaessa on hyvät mahdollisuudet nähdä esimerkiksi kookkaita keihäsrauskuja. Kanarian parhaana sukelluskohteena pidetään tosin El Hierroa, saarista syrjäisintä.
Teneriffan hienoja, merellisiä aktiviteetteja ovat myös valassafarit, joita lähtee Los Gigantesin satamasta. Kaksi huvia voikin yhdistää: ensin melomaan, sitten valasretkelle.
Parasta aikaa valaiden bongaamiseen on talvi marraskuulta helmikuulle, jolloin Teneriffan ja naapurisaaren La Gomeran välisestä syvästä salmesta ui ryhä-, silli- ja jopa sinivalaita. Valaita voi kuitenkin nähdä ympäri vuoden, kuten meidän reissullamme lokakuussa, sillä alueella elää vakituisesti arviolta viitisensataa pallopäävalasta.
”Leppoisia merielämyksiä ovat kajakkimelonta ja valasretket. Valaita täällä voi bongata ympäri vuoden.”
Vaikka pallopäävalaat kasvavat ”vain” 5–6 metrin mittaisiksi, oli niidenkin näkeminen elämys. Yksi emo ui aivan veneemme viereen kahden poikasensa kanssa. Kolmikko pulikoi vierellämme hyvän tovin, kunnes sulavalinjaiset pallopäät sukelsivat syvyyksiin. Siellä ne jahtaavat ruuakseen jättiläiskalmareita, jotka ovatkin aikamoisia suupaloja.
Jättiläiskalmareita nähdään harvoin, mutta muistin kajakkiretkellä kuulemamme tiedon: paikalliset kalastajat olivat hiljattain löytäneet yhden jätin merestä ajelehtimasta. Tuo kalmari oli yli kaksimetrinen.
Palataan lopuksi Teneriffan taivaalle, liitovarjolennolle.
”Voit jo lopettaa juoksemisen”, pilotti Nicolò sanoo ja kehottaa minua istumaan syvemmällä liitovarjon tuolimaisessa osassa. Jännitykseni purkautuu, ja pää tuntuu kumman kevyeltä. Mieleen laskeutuu rauha. On kuin aika pysähtyisi.
Rentoutumista kestää hetken, kunnes havahdun todellisuuteen. Tässä me liitelemme hennon varjon varassa satojen metrien korkeudella. Kaartelemme ensin tulivuorenpurkausten muodostamien kanjonien yllä, kunnes suuntaamme kohti Adejen rannikkoa.
Ihailen maisemia ja mietin, että takavuosien Keihäsmatkat ovat tästä reissusta kaukana. Hotellimme on saaren pohjoisrannikolla, jossa on enemmän autenttista tunnelmaa kuin turistihulinaa. Luontokokemusten ohella mieleen on painunut paikallisessa ravintolassa tilaamani annos vuohenlihaa. Sitä se tuhdisti sisälsikin – eikä muuta.
Rannalla en ole ehtinyt makailemaan. Teneriffan rannat ovatkin pääosin tummaa laavahiekkaa; Kanarian kauneimmat hiekkarannat löytyvät Formenteralta ja Lanzarotelta.
Energiaa ja intoa olen viikossa saanut pitkäksi aikaa.
”Teneriffalta löytää myös autenttista tunnelmaa. Olen saanut viikon reissulla energiaa pitkäksi aikaa.”
Aloitamme Nicolòn kanssa laskeutumisen rannalle. Kaarramme yli valkoisena hehkuvan luksushotellin. ”Tuo on Teneriffan kalleimpia hotelleja”, Nicolò sanoo. ”Kerran yksi asiakkaani voi pahoin ja oksensi sen yllä.”
Hetken aikaa silmissäni välähtää kuva taivaalta satavasta vuohenlihasta. Turha pelko.
Laskeudumme tyylikkäästi Enramadan rannalle, suoraan rantabaarin eteen. Olo on kuin James Bondilla. Vain smokki puuttuu.
