Image

Ajan suuri savityökurssi



Ajan suuri savityökurssi

Tommi Melenderin Rautakausi tiivistää keskiluokan synkät tunnelmat, kirjoittaa Marjo Niemi.
Teksti Marjo Niemi
Kuvat Anja Reponen

Julkaistu Image-lehden numerossa 10/2018

Hei keskiluokkainen! Oletko sinäkin ottanut osaa Ajan Suureen Savityökurssiin? Tarmokkaasti elämänmönttiä lätkyttämällä ja veivaamalla saattaa saada aikaiseksi vaikka kuinka hienon teoksen. Näin luvataan kurssikuvauksessa, jonka loppukevennyksenä on huumorilta vaikuttava lause: jos sössit, vika on sun!

Tommi Melenderin Rautakausi tapahtuu nykyajassa, mikä ei ole aivan vähäinen osa kirjan sisällöstä.

Talouden ja työn ennustamattomuus häivyttää logiikkaa ja tulevaisuusnäkymiä. Kultakauden jälkeen uudet työkalut pitäisi takoa, mutta mistä ja miten? Päähenkilöt esseisti Onerva ja prosaisti Melender ovat työnsä puolesta hyvissä tarkkailuasemissa mutta eivät keskimäärin koe voivansa vaikuttaa edes omiin asioihinsa.

Rautakauden sivuhenkilöt ovat edustava otos nykyaikaisen sattuman osumista ja seurauksista. Tommi Melender ei kirjoita traagisesti, maailma tuntuu tutulta ja naurattaa, johtuisiko jaetusta nykyaikalaisuudesta.

Rautakausi on Juha Siltalan teoksen Keskiluokan nousu, lasku ja pelot villi pikkuserkku, joka tulee pyytämättä viikonloppuvieraisille. Keskiluokkaisuuteen kuului sen kultakautena realistinen toivo paremmasta ja elämänhallinnan itsestäänselvyys. Tämän rinnalle sopiikin Rautakauden Melenderin nykyaikainen uni, jossa ”hän kulkee mutaisen ojan pohjalla. Hän yrittää nousta tielle, mutta liukastuu kerta toisensa jälkeen ja valuu kylkimyyryä takaisin. Melenderin päälle sataa tennispalloja”.

Siinä monen nykykeskiluokkaisen tunnelma yhdessä kuvassa.

On vaikea hahmottaa keinot turvata tulevaisuutensa, kun auktoriteetit ovat poistuneet veroparatiiseihin pelaamaan maailmalla kuin lapset pelikonsolilla.

Jonkinlainen ennustettavuus ja turva olisi ihmislajille edelleen hyväksi ja mieleen. Keskiluokkainen käsitys elämästä kehitysprojektina on monille julma pila, kun kaikkensa työlle antaneena löytää itsensä kopperosta, jonka toisessa ovessa lukee yt-neuvottelut ja toisessa sairasloma. ”Kuinka helvetissä mä lähdin peliin, jossa voi voittaa vähän, mutta menettää kaiken?”

Romaanissa kaivataan elämälle tarkoitusta ja näkymiä, mutta samaan aikaan on tarve päästä sen systeemin ääreltä, jossa elämä mitataan suorituksina ja kehityskaaren pituutena. Erityisesti romaanin miehet ovat kusessa, koska heitä painaa miehisen historian sankarivaade.

Eräänkin sivuhenkilön järki lähtee, kun oma erinomaisuus ampumatarkkuudessa on uhattuna. Melender puolestaan haaveilee vuoroin ahdistuneena, vuoroin itsetuntopäissään kirjoittavansa suurteoksen 700 veljestä. Asiat vaikuttavat noruvan ohi, vaikka henkilöille kyllä tapahtuu. Entä jos latteasta pieleenmenon puurosta tulee pysyvä olotila?

Latteus ja pieleenmeno on helpompi kestää, jos jotain muuta on odotettavissa. Yksilön odotushorisontin sotkeentuminen on osa ongelmaa.

Kärjistettynä se, miten omakin sukupolvi vielä kaavaili elämänsä menevän, kuulostaisi hyvältä vitsiltä nykyparikymppisen suusta.

Elämän ennustettavuuden vähenemistä voi kompensoida somessa jatkokertomuksella itsestä. Se saattaakin olla monelle viimeinen päätä läjässä pitelevä kertomus, johon vielä voi vaikuttaa.

Kirjailija voi siivilöidä kirjansa materiaalin yhden pääteeman sihdillä: ylimääräinen tungetaan paperisilppuriin. Elämän teema on elämä itse, jonka vuoksi kaikki kuuluu lähtökohtaisesti joukkoon.

Romaanin Melenderiä ajan vaatimuksissa rauhoittavat persoonattomat puut, niiden yhteisö, Onerva ”katsoo historiasta irti leikattua todellisuutta, jossa jokainen puu, kivi ja notkelma on vain puu, kivi ja notkelma vailla tarinaa ja tarkoitusta”. Romaanin toistuva filosofinen kaipuu on nähdä puut sinänsä, ihminen sinänsä, lapsi sinänsä.

Ajan Suuren Savityökurssin kuvauksesta ja osallistujilta unohtuu usein, että lopputulokseen vaikuttaa muukin kuin oma panos. Sijaitsemme ajassa, paikassa ja olosuhteissa.

Kun kovasti töitä tekemälläkään ei enää välttämättä etene kuin yllä kuvailemaani kaksioviseen kopperoon, voi alkuun heikkoudelta tuntuva romahdus tai suorapuheinen huuto olla loppupeleissä rajallisen ihmisen vahvuutta, kuten Rautakausi osoittaa. Tämä pätee sekä yksityiselämässä että työssä.

Julkaistu: 6.11.2018