Aition säälimätön lista – Kuka on onnistunut, kuka ei?

Superpesis on ansaitulla lyhyellä juhannustauolla ja sarjat jatkuvat jälleen tiistaina. Aition kaksikko vetää alkukautta yhteen. Mikä on ollut hyvää ja mikä ei ole ollut niin hyvää? Naisissa Porin Pesäkarhut on sarjakärjessä. Miesten puolella Sotkamon Jymy pitää ykköspaikkaa. Esiin nousee joukkueita, pelaajia ja mm yksi pesäpallosisältö, joka ei suurempia hurraa huutoja puoleensa kerää.

Pesis-Kiuas joka toinen maanantai Aitiossa.

Antti Tokkari

Porin Pesäkarhut on kevätkierroksen ehdoton valopilkku. Koko viime kauden pelinsä kanssa takunnut satakuntalaisjoukkue on näyttänyt kentältä täysin eri joukkueelta, vaikka nimet pelipaitojen selässä ovat lähes samat kuin viime kaudella. Joukkue on kerännyt runkosarjan puolivälissä saman määrän pisteitä kuin koko kaudella yhteensä.

Joukkueen alkukauden otteluohjelma oli siinä mielessä helpohko, että vastassa oli ensimmäisissä seitsemässä ottelussa vain sarjan häntäpäähän povattuja joukkueita. Viime kaudella porilaiset kuitenkin kompastelivat myös näissä peleissä. Pistemenetyksiä ja tappiota tuli useampia heikommalla materiaalilla pelanneita vastaan. Tälläkin kaudella kärkeen ennakoidut joukkueet ovat kompuroineet häntänelikkoon povattuja vastaan. Pori ei sitä tehnyt vaan aloitti kauden uskomattomalla 15 jaksoa kestäneellä voittoputkella.

Ensimmäinen ennakolta kova vastus oli kotikentällä kohdattu Seinäjoen Jussittaret, joka myös aiheutti Pesäkarhujen kauden avaustappion. Liipasinherkkä porilaisyleisö oli välittömästi valmis tuomitsemaan oman joukkueensa samoille sijoille kuin viime kaudella, mutta hätäili turhaan. Avaustappion jälkeen Porin parjattu pelinjohtokaksikko Jussi Haapakoski- Seppo Arbelius palauttivat joukkueen nopeasti alkukauden suoritustasolle ja johtivat Pesäkarhut upeisiin voittoihin vieraissa Raumalla ja kotona suurinta ennakkosuosikkia Mansea vastaan. Välipalana kaatui Vaasa vieraissa.

Viimeistään Mansen voittaminen kotikentällä upealla esityksellä herätti viimeisetkin Porin epäilijät nykyhetkeen. Pesäkarhujen ja Mansen kohtaaminen oli yksi viime vuosien upeimmista pesäpallo-otteluista. Molemmat pelasivat erinomaisesti ja ottelun vaade sekä sisä-, että ulkopelissä oli runkosarjan kohtaamiseksi harvinaisen korkealla. Kentältä voittajana poistui alkukauden valopilkku Porin Pesäkarhut.

Anssi Mertaranta

Tokkarin kelkkaan on helppo hypätä mukaan. Viime kaudella ihan aiheesta kesken kauden spekuloitiin pelinjohtaja Haapakosken asemalla. Vain seura tietää, kuinka lähellä vaihto lopulta oli. Mutta peliesitykset ovat osoittaneet, että yhden vaikean vuoden jälkeen Pesäkarhut on jälleen valmis menestymään tällä kaudella ja työrauha on palannut. Kun puhutaan Pesäkarhuista, ei voi olla mainitsematta lyöjäjokeri Lotta Nummikaria. Lyötyjen tilastossa 22-vuotias nainen on heti Aino-Kaisa Mantereen ja Janette Lepistön perässä. Lautasella Minttu Vettenranta on selättänyt vaikeudet ja pelaa elämänsä kautta. Vielä, kun Johanna Pirskanen kuntoutuu hiljalleen täyteen pelikuntoon, niin Pori lukeutuu ehdottomasti syksyllä siihen nelikkoon, joka tulee pelaamaan Suomen mestaruudesta.

Toinen ehdoton onnistuja omissa papereissani on ollut Seinäjoen Jussittaret. Kyllähän heiltä oli lupa odottaakin ennen kauden alkua, mutta tekeminen on ollut varmempaa, mitä odotin. Silja Syrjälä tuli lausuneeksi yhdessä Ruudun studiopelissä ”Pelinjohtaja Erno Tuomainen on tuonut tiettyä rauhaa meidän tekemiseen” ja se on kieltämättä näkynyt pelaamisessa. Sarjakakkonen on jäänyt vain kertaalleen pisteittä, ja hävinnyt vain kahdesti. Jos viime vuosina on puhuttu Jussittarien kohdalla, joko nyt? Viime vuonna Jussittaret palasi mitalikantaan 45 vuoden tauon jälkeen, mutta nyt on oiva mahdollisuus kirkastaa viime syksyn pronssi.

Antti Tokkari

Positiivisiin yllättäjiin voi laskea myös miesten puolelta Alajärven Ankkurit. Ankkurit on onnistunut juhannukseen mennessä saalistaan lähes saman määrän voittoja kuin kausilla 2024 ja 2023 koko runkosarjassa. Vaikka puolivälieräpaikkaan oikeuttava sijoitus on jo hieman karannut, on joukkueen peli-ilme ollut aivan toisenlainen kuin kahtena edellisenä kesänä.

Ankkureiden joukkue muuttui viime kaudesta, kun Jymyjussien konkurssipesästä siirtyi muutamia pelaajia vahvistamaan sinikeltaisia. Mitään ykköskorin vahvistuksia he eivät ole, mutta kuten alkukausi on osoittanut, he ovat vahvistuksia Ankkureille. Vanhoista Ankkuri-pelaajista erityisesti lukkari Elmeri Iivonen on mennyt entisestään eteenpäin ja pystyy lähes illasta toiseen tekemään vastustajien sisäpelistä haasteellista. Muutamia romahduksia ulkopelissä on koettu, mutta se on valitettavasti arkipäivää sarjan alemman kastin joukkueille.

Päävastustaja Pattijoesta ja Imatrasta otettujen tärkeiden voittojen lisäksi kevätkierroksella kaatuivat myös Manse, Kempele ja Hyvinkää. Henkisesti arvokkaat voitot ennakolta suuremmista ovat näkyneet joukkueen itseluottamuksessa ja tehneet joukkueesta vakavasti otettavan vastuksen kaikille.

Pelkkää riemukulkua alkukausi ei ole ollut, mutta sitä kukaan tuskin odottikaan. Sarjasijoitus juhannustauolla on yhdeksäs, kun se on aikaisempina vuosina ollut jumbo. Ankkurit ovat pelanneet itsensä tilanteeseen, jossa saadaan vilkuilla ylöspäin kohti pudotuspeliviivaa, ei alaspäin pohtien, kuka mahtaa tulla karsinnassa sarjapaikasta vastaan.

Alkukausi on todistanut ennustukset ennätystasaisista sarjoista oikeiksi. Sekä miesten että naisten puolella jokainen joukkue joutuu laittamaan jokaisessa pelissä kaiken peliin voittoja saavuttaakseen. Helppoja voittoja ei ole luvassa edes suurimmille ennakkosuosikeille.

Ennakkoarvioissa kovimmiksi rankatut joukkueet keikkuvat sarjojen kärjessä, mutta oikeastaan kaikki niistä ovat joissain otteluissa kompuroineet. Eniten ovat vakuuttaneet naisissa Porin Pesäkarhujen ja Seinäjoen Jussittarien lisäksi miesten ennakkosuosikeista Sotkamo, Kouvola ja Joensuu. Kaikki muut suursuosikit ovat kompastelleet enemmän tai vähemmän altavastaajien kanssa.

Kun runkosarjat alkavat kääntyä lopuilleen, yllätysten määrä vähentynee, kun suosikit saavat kehitettyä peliään toivottuun suuntaan. Joka tapauksessa tähän mennessä on jo nähty, että molempien sarjojen taso on noussut laajalla rintamalla, eikä etenkään naisten puolella kahdeksan joukkoon menevät olekaan itsestäänselvyys. Mikään ei ole parempaa markkinointia sarjoille ja pesäpallolle ylipäätään, kuin se, että illasta toiseen pelataan pelejä, missä ennakkoasetelmat voidaan heittää romukoppaan ja yllätyksille on mahdollisuus.

Anssi Mertaranta

Kouvolan Pallonlyöjät. Mestaruus on kiertänyt seuraa kaukaa ja välillä lähempää. Tuntuu uskomattomalta, että edellinen mestaruus on vuodelta 1976. Sarjakolmonen on kovimmassa iskussa tällä hetkellä, vaikka eivät sarjakärjessä olekaan. Kaikki tuntuu olevan nyt pelinjohtaja Petri Tuuvan miehistössä siinä iskussa, että voi sanoa, että olen pettynyt jos Kouvola ei vähintään finaaleissa pelaa. Joensuu on ollut myös pirteä yllätys sarjan kärkikahinoihin. Mielenkiintoista nähdä mihin joukkueella tällä kaudella lopulta riittää. Povaan, että ei aivan sinne neljän kärkeen. Olen mielelläni toki väärässä.

Sotkamon Jymy puolestaan on vuodesta toiseen Sotkamon Jymy. Vahva ulkopeli antaa jokaisessa ottelussa mahdollisuuden voittaa. Lyöjäjokeri Roope Korhonen hoitelee loput. Tämä kausi ei tee poikkeusta siinä, että Jymy voi syksyllä jälleen mennä pitkälle. Mutta ei kai nyt sentään aivan mestaruuteen taas kerran?

Täytyy vielä lyhyesti mainita Superpesiksen ohella miesten Ykköspesis. Sarja on vuosiin jälleen esillä, positiivisesti. Kapina suorasta noususta ja karsijan paikasta Superiin on äärimmäisen mielenkiintoista seurattavaa. Useampi joukkue on panostanut tähän kauteen isoin satsauksin, ja se näkyy pelin laadussa ja ihmisten kiinnostuksessa sarjaa kohtaan.

Antti Tokkari

Suurin negatiivinen asia alkukauden aikana ovat olleet kammottavat yleisömäärät. Kauden alkua päätettiin aiheellisesti aikaistaa, kun miesten runkosarjan ottelumäärää lisättiin neljällä pelillä. Säiden haltijat eivät olleet Superpesiksen suunnitelmien puolella, vaan harvinaisen pitkään jatkuneet kylmät säät aiheuttivat osaltaan yleisökadon alkukaudella. Naisten alkukauden keskiarvo on hieman alle 600 katsojaa ja miesten puolella reilut 1100 katsojaa. Kovin kasvusuunnitelmin kauteen lähteneet joukkueet ovat joutuneet pohtimaan keinoja, millä tavoin kassakirstun lovet saadaan loppukauden aikana paikattua.

Kenties pahin esimerkki siitä, kuinka paljon huono sää voi katsojamääriin vaikuttaa, saatiin Vimpelin ensimmäisessä Saarikentällä pelatussa kotiottelussa. Koko alkukauden odotetuin ottelu Vimpeli- Kouvola pelattiin todella tuulisissa ja sateisissa olosuhteissa. Saarikentän lehtereille vaivautui itseään palelluttamaan vain 451 katsojaa. Hattua pitää paikalla olleille nostaa, sillä harvoin pesäpalloa pelataan noin huonossa säässä.

Seinäjoen jalkapallostadionille viedyt pelit Jussittaret-Tahko ja Vimpeli Tahko olivat myös todellinen floppi. Sää ei näissäkään otteluissa ollut kesäinen, mutta suurimmaksi osaksi nuo heikot yleisömäärät olivat itseaiheutettuja. Pesäpalloa pitää pelata pesäpallokentällä, jalkapalloa jalkapallokentällä. Ahtaissa stadionolosuhteissa pesäpallo muuttuu niin paljon, että se ei jaksa suurta yleisöä kiinnostaa.

Anssi Mertaranta

Yleisömääristä päästään hyvin kiinni seurojen taloustilanteeseen. Samalla, kun yhä useampi pelaaja nauttii parempaa palkkaa pelaamisesta, ja voi enemmän keskittyä pesäpalloon. On tilanne ajanut seurat yhä ahtaalle. Eräs seurajohtaja totesi Superpesiksessä olevan kahdentyyppisiä seuroja, ”Niitä jotka ovat ahtaalla ja niitä jotka ovat todella ahtaalla.” Heikot yleisömäärät eivät ainakaan ole omiaan kääntämään tätä kelkkaa. Haastava tilanne kaikkiaan. Loistavaa, että laji ammattimaistuu, mutta samalla talouspuoli seurojen osalta täytyy saada käännettyä, jotta kehitys voi jatkua.

Samalla hämmästelen hieman uutta tv-sopimusta, joka kattaa vuodet 2025-2029. Kukaan ei tunnu tietävän, että mitä se tulevaisuudessa tulee pitämään sisällään. Noin talousmielessä. Seurat odottavat rahaa sopimuksen myötä, mutta kukaan ei vielä tiedä mitä sieltä on luvassa. Uskon vahvasti, että tästä asiasta kuullaan vielä. Ainakin Aition suunnalta.

Superpesis ja Veikkaus toivat tällä kaudella Takalaiton -nimisen ohjelman. Seksikäs-suklaa tutustuu kansallispeliin ja tarkoituksena on: "Viihteellinen sarja yhdistää urheilun, paikalliskulttuurin ja hulvattoman huumorin – ja avaa pesäpallon salat myös uusille katsojille." Avausjakso oli ainakin itselle melkoinen pettymys. En tiedä onko tämä se tapa nyt tuoda uusia ihmisiä lajin pariin. Toivon todella, että sarjan sisällöllinen laatu paranee jatkossa. Muuten tuntuu aika hukkaan heitetyltä rahalta tämän sarjan tekeminen.

Pelaajien turvallisuus on myös asia, joka on puhuttanut ja aiheesta. Toivon todella, että vakavia loukkaantumisia ei enää nähdä, tai jotain vielä pahempaa vaan tähän saadaan nopeakin ratkaisu. Että niiltä pahimmilta vahingoilta vältyttäisiin. Aition tietojen mukaan tähän asiaan onkin lähiaikoina tulossa jo päivitystä. Ja jopa muutoksia.

Sekä naisissa, että miehissä sarjataulukko on melko tasainen ja hyvä niin. Olkoonkin, että etenkin naisissa se sarjan häntäpää on heikko. Niin heikko, että pohdin vakavissani, että tekisikö sarjalle enemmän hyvää pelata vähän pienemmällä joukkuemäärällä? Tokkari saa naulata vielä viimeisen sanan alkukauden tapahtumiin.

Antti Tokkari

Molempien sarjojen kärkeen povattu Manse PP ei ole kauden alussa vakuuttanut. Mestaruuksia ei toki alkukauden esitysten perusteella jaeta, mutta Mansen esitysten perusteella tarvitaan isoa suunnanmuutosta, että pokaalin nostaminen on syksyllä mahdollista.

Naisissa täysin ylivoimaisena ennakkosuosikkina sarjaan lähteen joukkueen esitys on ollut enemmän kuin mestaruuskrapulalta maistuva. Joukkueen materiaali on aivan omaa luokkaansa kaikkiin muihin verrattuna, mutta kentällä se ei ole vielä näkynyt. Manse on ollut yllättävän haavoittuva, kun sen ykköskärkeä on saatu vähääkään horjutettua. Joukkueen kakkoskärjen pelaajat ovat sitä tasoa, että pelaisivat monessa muussa joukkueessa ykköskärkenä, mutta kun heiltä on tarvittu apuja, niin suorittaminen on näyttänyt jostain syystä pelokkaalta ja epäonnistumisia pelkäävältä.

Näyttää siltä, että joukkue odottaa jonkun eli Saaga-Angelia Raudasojan, Virpi Hukan tai Siri Eskolan lyövän läpi joka jaksolla ja kääntävän pelin joukkueelle. Jos läpilyöntiä ei tule ja peli menee yhden juoksun nyhjäämisesi, niin Manse on ollut yllättävissä vaikeuksissa oikeastaan ketä tahansa vastaan. Aikaa suunnan muuttamiseksi on, mutta vähitellen laivan pitää alkaa kääntymään tai syksystä tulee haastava.

Miesten puolella kovia hankintoja tehnyt tamperelaisjoukkue on myös ollut pienoinen pettymys. Tärkeintä Mansen kannalta on ollut se, että voittoja on tullut nihkeilläkin esityksillä, mutta tasaisessa sarjassa kahden pisteen voitoilla ei sijoituksia juuri nosteta. Erittäin yllättävä fakta on se, että 13 pelatun kierroksen jälkeen Manse on koko sarjan ainoa joukkue ilman kolmen pisteen voittoa. On selvä, että Manse tulee helposti pääsemään puolivälieriin ja sen jälkeen pelkät voitot lasketaan. 2-1 voitot Kouvolasta ja Sotkamosta nostavat varmasti joukkueen itseluottamusta, mutta välillä olisi henkisesti helpompaa päästä rallattelemaan ja ottaa jokunen täysi pistepotti.

Sääntötarkennukset ja sirkustemput ovat aiheuttaneet sekaannusta ja keskittymistä epäolennaiseen koko alkukauden ajan. Eniten puhetta on herättänyt vuoronvaihtojen kellottaminen. Sääntö on sinänsä ollut sama jo pitkään, mutta nyt sitä on alettu tarkkailla sekuntikellon kanssa. Seuraava vuoropari pitää saada käyntiin minuutissa tai muuten seuraa vapaataipaleita tai lukkari saa syöttää vaikka lyöjä ei ole vielä paikalla.

Tarkennuksen tarkoitus on varmasti hyvä, mutta ei välttämättä loppuun asti mietitty. Ajatus siitä, että peli pysyisi dynaamisempana myös vuoronvaihtojen aikaan, on oikea. Mietitään silti hetki kokonaisuutta. Jos kärkimiehenä pelaava koppari palaa vuoroparin päätteeksi kakkospesälle, on hänellä minuutti aikaa käydä hakemassa räpylä kolmospuolelta sijaitsevalta vaihtopenkiltä ja kiirehtiä omalle paikalleen koppariksi. Siinä välissä pitäisi ehkä vaihtaa vielä pari sanaa edellisen lyöjän tai pelinjohtajan kanssa, että seuraavassa vuoroparissa asiat saadaan tehtyä paremmin.

Kun vuoroparien vaihdoissa pitää mennä kieli vyön alla, niin joukkueet ovat keksineet vastalääkkeitä. Jos aikaisemmin häntäpään numerot 7-9 jätettiin vuoron alkuun välistä ja hypättiin suoraan numeroon yksi, niin nyt hännästä käydään läpsyttelemässä pari lyöntiä, jonka aikana ykköskärki tekee pelinjohtajan kanssa suunnitelmia ja vetää henkeä edellisen ulkovuoron jäljiltä. Vuoronvaihdossa säästetty 10-15 sekuntia on nopeasti kuitattu takaisin parilla takakentän harjoituslyönnillä. Eikä yleisö ainakaan sellaista ajantuhlaamista halua nähdä.

Jos pelejä todella haluttaisiin nopeuttaa, niin ensimmäisenä pitäisi puuttua lukkareiden ja etupelaajien vetkutteluun. Monet lukkarit tuhlaavat aikaa, kun yrittävät jäädyttää vastustajan sisäpeliä. Niin on tehty aina ja se on osa pelin monivivahteista taktiikkaa, mutta kun kahden syötön välillä aikaa alkaa kulua lähes minuutti, niin jotain pitää tehdä.

Superpesiksen päättävät tahot pyrkivät lisäämään lajin kiinnostavuutta paitsi pelin nopeuttamisella, myös erilaisilla viihteellisillä elementeillä, kuten esimerkiksi tuomalla mukaan tunnettuja mediapersoonia. Yhtenä esimerkkinä tästä on Seksikkään Suklaan palkkaaminen tekemään ohjelmasisältöä pesäpallosta. Herää kuitenkin kysymys, kuinka paljon tällaiset keinot todella vaikuttavat yleisömäärien kasvuun – erityisesti, jos mukana on henkilöitä, joilla ei ole ennestään kytköstä lajiin.

Lajin vetovoiman kehittämiseksi tarvitaan kenties syvällisempää paneutumista itse peliin ja sen sisältöihin. Aidot ja vaikuttavat kehitysaskeleet voivat löytyä kuuntelemalla niitä, jotka elävät lajia arjessa: pelaajia, valmentajia ja muita kentän toimijoita.