Jörn Donner (1933–2020) kirjoitti yli 60 kirjallista teosta. Hän aseistakieltäytyi, poltti miljoona savuketta, suolsi skandaaleja ja jätti jälkeensä lapsia. Hän ohjasi, tehtaili tyhjänpäiväisiä ja ainutkertaisuuksia. Hän rakasteli, oli rakastettava ja kursailemattoman itsekäs. Paskakin oli jörnimäisesti paskaa.

Kansalliskirjaston entinen ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm teki vuosia töitä, haastatteli kohdetta, kuunteli tuttuja, asetteli intellektuellisiin kehyksiin.

Tuloksena on mehevä, kielellisesti rikas, kohdettaan vuoroin riisuva ja pukeva elämäkerta, leikekirja elämästä. Tarina yhden miehen universumista, joka saattoi joskus syntyä vain Suomi-nimiseen valtakuntaan.

Kai Ekholm: Jörn Donner, kuinka te kehtaatte (Docendo)

Arvio: Samuli Isola

Meryl Streep on niitä näyttelijöitä, joiden nimi takaa elokuvan laadun – tai vaikkei leffasta niin välittäisi, hänen roolityönsä korvaa sen puutteet. Erin Carlsonin kirjoittama elämäkerta muistuttaa, kuinka käsittämättömän erilaisia hahmoja teatterissa uransa aloittanut Streep, 70, on urallaan esittänyt.

Oscarit tulivat Kramer vastaan Kramerista (1980), Sofien valinnasta (1983) ja Rautarouvasta (2012), mutta Streepilta hoituvat suvereenisti niin teksasilainen ydinvoimaduunari (Tapaus Silkwood), actionsankaritar (Villi joki) kuin musikaalin majatalonpitäjä (Mamma Miat).

Tekijän avoin Meryl-fanitus ja jenkkiviihdejournalistin tyyli rasittavat ajoittain, mutta tarina on silti lukemisen arvoinen. Jo siksi, että se on myös kuvaus filmiteollisuuden muutoksesta ja siitä, kuinka ilman Meryl Streepin kaltaisia pioneereja Hollywoodin havahtuminen kunnollisiin naisrooleihin, metoo-liikkeeseen ja vaikkapa ympäristöongelmiin olisi kestänyt vielä kauemmin.

Erin Carlson: Meryl Streep, valkokankaan kuningatar (Minerva)

Arvio: Susanna Luikku

Ravitsemusterapeutti Hanna Olvenmarkin Annos eurolla on täydellinen keittokirja korona-arkeen. Sen ruuat ovat erittäin edullisia mutta herkullisia, ilmastoystävällisiä ja suurin osa resepteistä tarvitsee vain hyvin säilyviä, harvoilla kauppakerroilla hamstrattavia aineksia, kuten kuiva-aineita, juureksia, pakasteyrttejä ja maustekastikkeita. Ohjeet ovat kasvisruokia, mutta toisin kuin monessa muussa keittokirjassa, maun lisäksi myös ravintosisältöön on kiinnitetty huomiota ja miltei jokaisessa ruuassa on myös jokin hyvä proteiininlähde.

Itse testasin linssi-porkkanapyöryköitä limettikastikkeella. Käytin tölkkilinssejä kuivien sijaan, ja kauniiden pyöryköiden sijaan lopputulos oli hieman levinneet pihvit, mutta annos oli oikein herkullinen! Kastike teki suorastaan mieli nuolla lautaselta.

Kirjan lopusta löytyy kiva lisä, jossa reseptit on jaoteltu viikkolistaksi sesongin mukaan ja jokaiselle viikolle on tehty myös ostoslista. Olvenmark tarjoaa myös säästövinkkejä ja paljon ideoita eväsretkille.

Hanna Olvenmark: Annos eurolla (WSOY)

Arvio: Selina Keränen

Ilmastonmuutos on jäänyt uutisissa koronapandemian varjoon, vaikka elämäntapamuutosten kiireellisyys ei ole suinkaan vähentynyt. Jos kuulut siihen joukkoon, joka haluaisi tehdä enemmän hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, mutta ei oikein tiedä, mihin tarttua, suosittelen tätä kirjaa. Rinna Saramäki kirjoittaa aiheesta innoittavasti ja kannustavasti, jopa toiveikkaasti.

Jokainen varmaan tietää, että eläinperäisten tuotteiden kulutuksen, lentämisen ja vaikka lyhytkäyttöisten vaatteiden ostamisen vähentäminen on tärkeää, mutta harva on ehkä tullut ajatelleeksi vaikka sitä, miten iso merkitys kuntavaaleissa annetulla äänellä tai kuluttajapalautteella on. Saramäki nostaa esiin esimerkiksi korjauspalveluiden ALV:n, joka on joiltain osin yhä korkea, ja johon jokainen voi yrittää vaikuttaa vaikkapa laittamalla palautetta kansanedustajalleen.

Kirjan ohjeilla omia päästöjä on helppo pudottaa ilman, että elämänlaatu kärsii. Tiesitkö esimerkiksi, että alumiinikilon kierrättäminen on ilmastonäkökulmasta kannattavaa, vaikka sen vuoksi pitäisi ajaa 300 kilometriä?

Rinna Saramäki: 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman (Otava)

Arvio: Selina Keränen

Mikäli haluaa laajemman ja psykologisen näkökulman siihen, miksi Italian yhteiskunta ja terveydenhuolto romahtivat koronakriisissä niin pahasti, taustaa löytyy esimerkiksi Donna Leonin kirjoista.

27. Guido Brunetti -dekkarissakin kuvataan, millaista jälkeä syntyy, kun valtio ei ole vuosikymmeniin ollut toimintakykyinen eivätkä kansalaiset luota siihen. Huijaaminen on yleisesti hyväksyttyä, mutta miten apteekit, lääkemääräykset ja pysyvän aivovamman saanut kirjanpitäjä liittyvät toisiinsa?

Anteeksiannon houkutus ei ole aivan parasta Leonia, mutta etenkin loppuratkaisu todistaa, että hän on yhä yksi Euroopan sivistyneimpiä ja tarkkanäköisimpiä rikoskirjailijoita.

Donna Leon: Anteeksiannon houkutus (Otava)

Arvio: Susanna Luikku

Afrikkalainen ja afrikkalaistaustainen uusi kaunokirjallisuus on noussut viime vuosina ilahduttavasti esiin käännöskirjoissa. Kayo Mpoyin kotikaupunki on Tukholma, mutta esikoisromaani on saanut vaikutteita tansanialaisen suvun tarinoista ja vaiheista.

Virtaavan veden sukua sijoittuu 1980–90-luvun Dar es-Salamiin, jossa perhettä piinaavat isän ankara kuri ja kirouksena pidetyt Mai-nimisten tyttölasten kuolemat. Kuria perustellaan huolenpidolla ja siveydellä, mutta isältä jää huomaamatta läheinen ja todellinen uhka.

Hyväksikäytetyn lapsen tuntemukset ovat raskasta, mutta uskottavaa luettavaa. Taustalla vaikuttaa siirtomaa-ajan painolasti eikä jää epäselväksi, ettei yhteiskunnallista kehitystä voi tapahtua ilman naisten aseman parantumista. Kasvutarinassa on silti myös toivon sävyjä.

Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua (Atena)

Arvio: Susanna Luikku

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -menestyssarja on edennyt viidenteen osaansa, ja vuorossa on Kuun sisar. Tiggy D’Aplièse on aina viihtynyt eläinten kanssa, eikä epäile luottaa intuitioonsa, joka kehottaa häntä tarttumaan työtilaisuuteen villikissojen hoitajana syrjäisessä kartanossa Skotlannin ylämailla. Siellä hän kohtaa vastustusta ja vihollisia, mutta myös vanhan miehen, joka on Tiggyn avain menneisyyteensä. Kuka Tiggy oli ennen kuin Papa Salt adoptoi hänet?

Tiggy päätyy Espanjan aurinkoon, jossa vuonna syntyi vuonna 1912 tulisieluinen tyttölapsi. Hänen tarinansa kulkee Sacromonten köyhästä ja syrjitystä romaniyhteisöstä pakoon veristä sisällissotaa ja lopulta maailmantähdeksi New Yorkiin. Hänestä saa alkunsa myös Tiggyn tarina.

Sujuva kerronta tempaa lukijan nopeasti mukaansa. Parasta antia on – jälleen kerran – se, miten Lucinda Riley solmii fiktiivisen kertomuksen osaksi todellisia paikkoja ja historiallisia tapahtumia.

Lucinda Riley: Kuun sisar (Bazar)

Arvio: Elisa Miinin

Aikuisten valheellinen elämä, Elena Ferranten ensimmäinen romaani Napoli-sarjan jälkeen, julkaistaan suomeksi lokakuussa. Odottelusta tekee helpompaa Tyttären varjo (WSOY), joka julkaistiin alkujaan vuonna 2008.

Ferrante vie taas suoraan päähenkilön nahkoihin: eronneen opettaja Ledan, jonka tyttäret asuvat toisessa maassa isänsä luona, mielenliikkeet välittyvät vahvasti lukijalle. Lomaa viettävän Ledan päivissä ei ehkä tapahdu ulkoisesti paljon, pinnan alla sitäkin enemmän, kun nykyhetken uudet tuttavuudet ja esimerkiksi kadonnut nukke pakottavat pohtimaan menneisyyttä ja sen oudoltakin tuntuvia valintoja.

Ajatus ideaaliäitiydestä ruhjotaan muotopuoleksi brutaalin kauniisti mutta Ledan inhimillisyyttä ei kyseenalaisteta. Ferranten tapa asetella sanansa on Tyttären varjossakin vähäeleistä mutta voimaa täynnä.

Elena Ferrante: Tyttären varjo (WSOY)

Arvio: Jukka Väänänen

Jenny Colgan taitaa romanttisen eskapismin, ja Skotlannin upeat maisemat, jäyhät maanviljelijät ja kutkuttavat ihmissuhdekuviot sopivat korona-arjen pakoon erinomaisesti. Kuten genreen kuuluu, Uusia lukuja ja onnellisia loppuja ei tarjoa yllättäviä juonenkäänteitä vaan pikemminkin turvallisen, erinäisten kommellusten myötä juuri oikeaan maaliin kulkevan lämminhenkisen tarinan, joka tuntuu tässä ajassa kuin halaukselta.

Kirjastonhoitaja Nina Redmond rakastaa kirjoja ja on nenä niissä kiinni jatkuvasti – jopa niin, että ystävät pelkäävät elämän kulkevan hänen ohitseen. Elämän eteen heittämät sattumat saavat Ninankin lopulta kuitenkin nostamaan nenän kirjasta. Hän menettää nimittäin työnsä sympaattisessa pikkukirjastossa ja päättää tehdä hypyn tuntemattomaan ostamalla skotlantilaisesta pikkukylästä kirjakauppa-auton. Koska autonmöhkäleelle ei Ninan kotikaupungissa ole parkkitilaa, edessä on tietysti muutto auton kotiseuduille, missä kirjallisuuden puutteesta nääntyneet paikalliset tervehtivät Ninaa sankarina. Edessä on monenlaista romantiikkaa ja muita sattumuksia ja nostattava kertomus unelmien käymisestä toteen.

Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja (Gummerus)

Arvio: Selina Keränen

Olive Kitteridge on vahva ja kiinnostava persoona. 13 tarinan episodiromaani käsittelee ihmisten arkea kaikessa tavanomaisuudessaan ja poikkeuksellisuudessaan, ja suorapuheisella Olivella on oma roolinsa jokaisessa tarinassa ja ihmiskohtalossa. Keskiössä on usein se hetki, kun arki nyrjähtää paikoiltaan. Kirja saa pohtimaan, miten sattuman käsissä asiat joskus ovat.

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge (Tammi)

Arvio: Selina Keränen