Aino käy koulua videoyhteyden välityksellä Pohjois-Suomessa
Puheenaiheet
Aino käy koulua videoyhteyden välityksellä Pohjois-Suomessa
Aino Kantola, 9, käy koulua kahdessa osoitteessa, 75 kilometrin päässä Sallan keskustassa ja kotonaan videoyhteyden välityksellä. Salla tarjoaa mainosti toiminutta videoetäopetusmalliaan vaihtoehdoksi muualle Suomeen.
6.6.2016
 |
Apu

Sallan Kirkonkylän koulun toisen luokan oppilas Aino Kantola, 9, ratsastaa Lumikki-nimisellä lampaalla Sallan Paloperän kylällä. Ollaan kaukana kaikesta. 

Paloperältä on matkaa Sallan keskuskoululle 75 kilometriä. Kaikki syrjäkylien koulut on kunnasta lakkautettu. Aikoinaan niitä oli 42.

Mäen harjalla seisoo uudehko lampola. Sen edestä vihreä niittypelto laskeutuu järven rantaan, jossa on vanha Kantolan tilan päärakennus ja rantasauna. Ukkoteeri tepastelee soratien laidassa, kumpuileva maisema on kuin postikortista.

Kylän 1970-luvulla suljettu koulu on talkoilla saneerattu majoitustilaksi. Sitä vuokraa Lomarenkaan kautta Paloperän osakaskunta, jonka yksi puuhanaisista on Ainon äiti Mona-Liisa Kantola.

Aino käy Sallassa koulussa kolmena päivänä viikossa.  Kyyti sujuu koulutaksilla.

Aino ei ole tänään muiden lasten tavoin koululla vaan seuraa opetusta videoyhteyden päässä oman kodin yläkerrassa, jonka yksi huone on somistettu luokaksi.

Aiemmin Aino kulki Sallassa Hautajärven kylän kautta taksin ja bussin yhdistelmällä. Edestakainen koulumatka ylitti kolmen tunnin rajan, jota pidetään ehdottomana maksimina.

Sallassa on jo yli vuoden kokeiltu mallia, jossa Paloperässä asuva Aino Kantola käy Sallan keskuskoululla kolmena päivänä viikossa. Kahtena muuna päivänä hän opiskelee kotiin saapuvan kouluavustaja Anne Aholan kanssa ja osallistuu luokkansa opetukseen videoneuvottelun välityksellä.

Aino kävi esikoulun 47 kilometrin päässä kotoa Hautajärvellä ennen koulun sulkemista.  Ahola asuu puolestaan puolimatkassa Hirvasvaaralla.

Etäopetuspäivinä Aholan ei tarvitse mennä töihin kauas Sallan kirkonkylän koululle, vaan hän matkaa Ainon luokse.

Alun perin toisena vaihtoehtona Kantolan perheelle tarjottiin Sallan keskustasta asuntoa, joten Aino olisi voinut opiskella. Se ei käynyt perheelle päinsä. Niinpä Sallassa päätettiin ottaa käyttöön ”Ainon malli” eli osa-aikainen videoetäopetus.

– Mittaa, kuinka korkea on koululaukku, sanoo opettaja Heli Ormala, joka pitää Sallan keskustan alakoululla toisen luokan matematiikan tuntia.

– Laita rullamitan pää laukun alareunaan ja mittaa sen korkeus, neuvoo kouluavustaja Anne Ahola Ainoa tämän kotiin rakennetussa etäluokassa.

– Se on 21 senttiä, Aino sanoo ja kirjoittaa luvun tehtäväkirjaan.

Aino mittaa matematiikan tunnilla tuolin korkeuden. Apuna kouluavustaja Anne Ahola.

Pitääkö kouluopetusta järjestää syrjäkylille vai pitäisikö lapsiperheiden muuttaa kaupunkeihin ja taajamiin?

– Lain mukaan kunnan pitää tarjota lapselle kouluopetusta asuinpaikasta riippumatta, maksoi mitä maksoi, muistuttaa Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä.

Pitkälä muistuttaa, että etäopetuksessa pitää varmistaa, että läsnä on aina asiansa osaava kouluavustaja, jotta lapsi saa riittävästi opetusta.

Sallassa se on varmistettu siten, ettei koulun avustavia työntekijöitä lomauteta kesäloman ajaksi niin kuin monissa kunnissa tehdään. Kunnat päättävät nykyisin varsin itsenäisesti kouluasioista.

– Erilaisia ratkaisuja pitää harkita, sillä pitkät koulumatkat yleistyvät varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, kun kylät tyhjenevät, Pitkälä sanoo Avulle.

Myös Sodankylän Lokassa kiisteltiin koulun sulkemisesta. Ratkaisuksi valittiin ”Sallan ja Ainon malli”.

– Kaksi alakoulun oppilasta opiskelee nyt etäyhteyden päässä suljetulla Lokan koululla kahtena päivänä viikossa. Muutoin he käyvät koulua Sodankylässä, Sodankylän sivistystoimenjohtaja Risto Varis kertoo.

Ainolla on oma luokka kodin yläkerrassa, jonne kouluavustaja toi pulpetin suljetulta Hautajärven koululta. Pulpetin lähietäisyydessä on näyttöruutu.

Sallassa ollaan tyytyväisiä ”Ainon malliin” ja sitä suositellaan muihinkin kuntiin.

– Kodin ja koulun välinen videoneuvotteluyhteys voisi olla hyvä ratkaisu, jos alakoululaisen koulumatka on liian pitkä ja rasittava, sanoo Sallan sivistystoimen johtaja Marja Myllykangas.

Opetushallitus on silti hitaasti lämmennyt alakoululaisten kotona tapahtuvaan etäopetukseen, vaikka edullista ja toimivaa tekniikkaa on jo runsaasti saatavilla.

– Hyvin moni on jo soitellut skype-puheluita ympäri maailman. Ainolla on käytössä hivenen raskaampi videoneuvottelujärjestelmä. Ei kyläkoulua kannata pitää liian pienellä oppilasmäärällä. Lapsi tarvitsee ikäistensä seuraa, Myllykangas tietää.

Sallan kunnassa noin puolet oppilaista on koulukuljetuksessa. Alakoulussa on 150 ja yläkoulussa 80 oppilasta. Viime vuonna kuljetuksiin käytettiin noin 560 000 euroa.

– Video-opetuksella ei haeta säästöjä, vaan se on järjestetty Ainon parhaaksi. Lisäksi koulupäivinä Aino pääsee nyt kotoa kouluun suoraan yhdellä taksilla, jotta matkaan ei menisi liikaa aikaa, Sallan alakoulun rehtori Jenni Tervo sanoo.

Myös Ainon vanhemmat ovat tyytyväisiä järjestelyyn. Kotikoulupäivinä Aino saa nukkua pitempään. Koulupäivinä taksi tulee hakemaan kello seitsemän.

Paloperällä, 75 kilometrin päässä Sallan kunnan keskustasta, asuu muitakin lapsia. 13-vuotias poika käy koulua naapurikunnassa Posiolla, mutta koulukyyti kestää mutkineen vähintään yhtä kauan kuin Ainolla.

Aino katsoo välitunnilla kodin yläkerran luokan ikkunasta lampaita.

Yläkerran ikkunasta näkyy auringossa kimmeltävä kotijärvi. Se on Iso Särkijärvi, jonka rantaniityllä Ainon isä Ilkka Kantola ja isoäiti Senja Kantola ottavat kiinni tarhasta karannutta lammasta. Ainon äiti ei ennätä hätiin, sillä hän on kaukana Posiolla töissä kunnan keskuskeittiöllä. Isovelikin on Sodankylässä armeijassa.

– Toin kaksi vuotta sitten lakkautetulta Hautajärven koululta pulpetin Ainon huoneeseen, koulunkäyntiavustaja Ahola kertoo.

Pulpetin edessä huoneen seinällä on suuri näyttö, josta Ainon on helppo seurata, mitä kirkonkylän koulun luokassa samaan aikaan tapahtuu. Opettaja kysyy välillä tunnin aiheista myös videon välityksellä Ainolta. Ainon kuva näkyy puolestaan lähes metrin korkuisena luokan älytaululla.

– Muut oppilaat sanovat, että Ainoa on tänään seinällä. Video-opetus on sujunut hyvin. Pitää vain välillä muistaa katsoa kameraan päin, opettaja Heli Ormala kertoo.

Viimeisen vuoden aikana nettiyhteys on ollut pari kertaa poikki.

– Yhteysongelmien varalle opettaja on laatinut tehtäviä, mitä Ainon pitää minun kanssa silloin tehdä, koulunkäyntiavustaja Ahola kertoo.

Mutta toimii se virta toiseenkin suuntaan. Ainon luokka on jo käynyt luokkaretkellä Kantolan lammas- ja porotilalla Paloperällä.

Toukokuu on lopuillaan ja Aino katselee kotinsa ja luokkahuoneensa ikkunasta ulos. Pian hän saa leikkiä lampaansa kanssa aamusta iltaan, sillä Sallan koululaisilla alkaa lauantaina 4. kesäkuuta pitkään odotettu kesäloma. ●

Teksti Tapio Mainio, kuvat Vesa Ranta

Kommentoi »