Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Henkilöt

Koululaiset lähettävät aikakapselin vuoteen 2078 – Muistoja puolustusvoimilta, poliisilta, ministereiltä, vangeilta ja Sauli Niinistöltä

Koululaisten keräämät kirjoitukset sijoitetaan arkkuun lukemattomina. Ne luetaan ensi kerran vuonna 2078, kun arkku avataan. Vuosi on Malmin peruskoulun 150-vuotisjuhlavuosi.

3.2.2021 Apu

Helsinkiläiset peruskoululaiset lähettävät korona-ajoista kertovan aikakapselin tulevaisuuteen. Ihmisten koronamuistoja sisältävä arkku suljetaan Helsingin Malmin peruskoulussa helmikuun lopussa. Arkku sinetöidään ja varastoidaan Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoon.

Ajatus aikakapselista syntyi keväällä, kun peruskoulut suljettiin koronaepidemian hillitsemiseksi. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Jyrki Mery piti ensimmäisen etätuntinsa kahdeksasluokkalaisille oppilaille jatkosodasta. Yhdessä tunnilla näytetyssä kuvassa nuoret sotilaat pänttäsivät korsussa ylioppilaskirjoituksiin kynttilän valossa.

– Sanoin oppilaille, että elätte historiallisia aikoja. Edellisen kerran näin laajaa etäopetusta on ollut sota-aikoina.

Puolustusvoimat ja poliisi mukaan

Tunnin jälkeen Mery alkoi pohtia, että poikkeusaikamuistoja olisi hyvä saada talteen. Hän pyysi oppilailtaan koronapäiväkirjoja. Hanke laajeni koulun projektiksi, jossa päätettiin tallentaa muistoja aikakapseliin, joka avataan tulevaisuudessa.

Sitten mukaan lähtivät puolustusvoimat, poliisi ja monet muut. Nyt koronakirjoituksia ja pieniä aikaan liittyviä esineitä on tullut kymmeneltä oppilaitokselta ja 75 muulta taholta.

Mukana on muun muassa presidentti Sauli Niinistön kirjoitus sekä kolmen ministerin ja viiden pormestarin tekstit. Toisaalta aikakapseliin ovat kirjoittaneet myös nuorisovangit ja aivan tavalliset ihmiset.

– Aivan uskomatonta, miten tähän on lähdetty mukaan, kun oppilaat ovat pyytäneet. Oppilaamme hoiti yhteydenpidon myös esimerkiksi presidenttiin.

Tekstit sijoitetaan arkkuun lukemattomina. Ne luetaan ensi kerran vuonna 2078, kun arkku avataan. Vuosi on Malmin peruskoulun 150-vuotisjuhlavuosi.

Näin osallistut

Oman kirjoituksensa voi saada mukaan helmikuun puoliväliin saakka. Osoite on Aikakapseli/Malmin peruskoulu, PL 70302, 00099 Helsingin kaupunki ja sähköpostiosoite aika.kapseli@edu.hel.fi

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt