
Porvoon vanhankaupungin laidalle avautui kesän 2021 alussa 56 huoneen hotelli Runo. Yli satavuotiaaseen, kauniiseen Valtimontaloon tehty boutiquehotelli kutsuu tyyliään ”maalaismoderniksi”, mutta Studio Joanna Laajiston hotellille luoma sisustus kallistuu kyllä viehättävän moderniin.
Maaseudun perinteet näkyvät Runossa lähinnä joissakin yksityiskohdissa, kuten hotellin omistajien sukutilalta tuoduissa heinäseipäissä, joista on tehty pyyhetelineitä kylpyhuoneisiin. Talon vanhoja sisäovia puolestaan on käytetty kauniisti kylpyhuoneiden ovissa.
Yksityisomisteisessa Runossa kaikki tuntuu huolella tehdyltä. Kalusteet ovat laadukkaita, ja niistä tuntee, että niiden sopivuutta huoneisiin on tutkittu. Katutasossa sijaitseva vastaanoton, baarin ja ravintolan tila on avara ja samalla mukavasti jaoteltu niin, että siitä löytää sopukan istuskeluun.
Ravintolassa tarjoillaan myös hotellin hyvä aamiainen. Sen leipien ja muiden ainesten valikoima ei ole erityisen laaja, mutta kaikkea on juuri sopivasti. Aamiaiseen kuuluu tilauksesta valmistettu muna Benedictin tapaan, ja annos on herkullinen. Runon brunssikin on jo kerännyt kehuja.
Mitä paikassa voisi kehittää? Kun Mondo yöpyi siellä alkukesällä, kylpyhuoneiden valaistuksessa näkyi vielä korjattavaa. Valo toimi liikkeentunnistimella, joka ei ulottunut suihkutilaan, ja majoittujan mennessä suihkuun koko kylpyhuone valahti pian pimeäksi.
Sille Runo taas ei voi mitään, että rakennuksen päänäköala on melko harmaalle parkkipaikalle. Hotelli on kuitenkin vanhankaupungin suloisten korttelien vieressä, ja sieltä kävelee helposti minne vain keskustassa.
Näin iso hotelli muuttaa kaupungin majoitustarjontaa selkeästi: nyt Porvoossa on uusi, tyylikäs paikka, joka varmasti houkuttelee esimerkiksi matkailijaryhmiä.
Vanhankaupungin muiden majapaikkojen tulevaisuus lienee kuitenkin taattu. Esimerkiksi Hotelli Onni ja B&B Ida-Maria edustavat toisenlaista, hurmaavaa puutalotyyliä. Ne ovat pienempiä ja otollisempia paikkoja, jos kävijä haluaa tuntea olevansa aivan Porvoon vanhankaupungin historian sydämessä. Pariisin Ville on Runon tapaan boutique-hotelli mutta tyyliltään tulokasta selvästi klassisempi ja koristeellisempi.
Runolle voi ennustaa valoisaa tulevaisuutta, ja kauniista rakennuksesta tullee jälleen yksi Porvoon maamerkeistä.
Runo, Rihkamakatu 4, Porvoo. 2 hh alkaen 108 euroa. runohotel.com