Äiti vaihtoi kotikampaamon maalaamiseen ja auttoi poikansa taidekouluun – ”Piirtelin jo ennen kuin osasin kävellä”
Tero Isokääntä seurasi vauvasta asti äitinsä Hilkan maalaamista ja lähti itsekin jo nuorena taiteilijan tielle. Nykyisin äiti ja poika luottavat taiteellisessa työssään toistensa tukeen ja mielipiteisiin.
Äidiltä ja pojalta ei tarvitse ensimmäiseksi kysyä, yhdistääkö heitä muu kuin taiteen teko. Vastaus näkyy selvästi päällepäin. Hilkka ja Tero Isokäännällä tuntuu olevan aivan samanlainen huumorintaju. Nauru on molemmilla herkässä.
Hilkka sanoo kuuluvansa niihin naisiin, jotka ovat ikuisesti 25-vuotiaita. Siihenhän ei ole sitten mitään sanomista. Poika Tero kuitenkin kertoo olevansa jo 42-vuotias.
Hilkka on paljasjalkainen pohjalainen. Hän syntyi Alavieskassa ja muutti avioiduttuaan vuonna 1977 parinkymmenen kilometrin päähän Kalajoelle. Hän oli tavannut tansseissa miellyttävän miehen – ja tämän sukunimi oli ollut sama kuin Hilkan, Isokääntä.
– Avioitumisemme huvittaa vieläkin. Vihkipappi totesi, ettei hän ole koskaan ennen vihkinyt samannimisiä. Siksi oli tutkittava, ettei vain ole kyse sukulaisten liitosta.
Hilkka varttui kahdeksanlapsisessa perheessä. Piirtäminen ja maalaaminen olivat hänen intohimonsa jo lapsena.
– Piirtelyvälineitä saatiin kuitenkin vain joskus joululahjaksi. Isäni oli ammatiltaan seppä, mutta siinä sivussa hän hoiti pientä maatilaa. Me kaikki lapset jouduimme tietysti auttamaan lehmien lypsystä alkaen, Hilkka muistelee.
Työsarkaa riitti myös kasvi- ja perunamaalla, jonka lähellä oli kiviröykkiö. Hilkalla ja hänen kaksoissiskollaan oli aina liidut mukana. Heti kun työt oli tehty, he alkoivat kuvittaa kiviä väriliiduilla.
Taiteilijan ammatista ei pienen maatalon tyttö kuitenkaan edes haaveillut. Hilkka opiskeli parturi-kampaajaksi, mutta maalasi kaiken vapaa-aikansa.
– Toivoin aina, että loppuisivatpa päivän työt pian, että pääsisin maalaamaan!
Tero nyökyttelee äidin muistoja kuunnellessaan. Hän tietää, mitä palo taiteen tekoon on.
– Äiti on kertonut, että piirtelin kynällä paperille jo ennen kuin osasin kävellä. Ensimmäiset öljyvärimaalaukset tein neljävuotiaana. Ne ovat edelleen tallessa. Toinen kuvaa kanervia, toinen merimaisemaa, Tero kertoo.
Äiti muistuttaa lehtihaastattelusta, joka hänestä tehtiin, kun Tero oli pieni.
– Siinä kerrottiin, että myös Hilkan kaksivuotias poika haaveilee taiteilijan urasta.
Molempia naurattaa. He pohtivat, miten toimittaja mahtoi haastatella taaperoikäistä Teroa.
Peruskoulun jälkeen Tero lähti kokkikouluun. Hän jaksoi siellä vain puoli vuotta, ja vapaa-aika kului maalatessa. Koulun opettajatkin alkoivat vihjailla, pitäisikö pojan kuitenkin hakeutua taidealalle.
Tero oli samaa mieltä, mutta ei tiennyt, mihin hän pääsisi opiskelemaan vain peruskoulupohjalta. Hän lähti aluksi kolmeksi kuukaudeksi Limingan taidekouluun, joka on taiteisiin erikoistunut kansanopisto. Sen jälkeen äiti tuli apuun.
– Hän löysi Suomen ainoan lasitaidealan oppilaitoksen, johon siihen aikaan saattoi päästä peruskoulun todistuksellakin, Tero kertoo.
Hilkka muistelee päivää, jolloin poika oli lähdössä pääsykokeisiin kaverinsa kyydissä.
– Juoksutin viime tingassa mukaan paperinpalan ja sanoin, että näytä tuo siellä. Vanhan kirjekuoren toisella puolella oli Teron piirros.
Tero pääsi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen ja alkoi opiskella kolmivuotista lasialan artesaanin tutkintoa Kihniön opetuspisteessä. Koulutus oli nuorelle miehelle käänteentekevä.
– Olin epämääräisesti aina haaveillut taiteilijan työstä, mutta ajatus kristallisoitui vasta Kihniön koulussa. Aloin oikeasti ymmärtää, että tämä on minun juttuni. Siellä kävi paljon vierailevia taiteilijoita opettamassa, ja sain heiltä paljon oppia alasta.
Nykyisin Teron leipälaji on maalaaminen. Ensimmäisen vuosikymmenen hän maalasi öljyväreillä. Sen jälkeen hän vaihtoi akryyliväreihin, mutta palasi kymmenisen vuotta sitten takaisin öljyvärimaalaukseen.
Hilkka joutui luopumaan parturi-kampaajan työstä selkäongelmien takia 23 vuoden rupeaman jälkeen. Hän oli tehnyt työtään kotona, ja entisestä kampaamosta tehtiin Hilkalle työskentelytila ja galleria.
– Olin käynyt aikoinaan kansalaisopistossa maalauskurssilla, mutta siellä töilleni naurettiin. Purin hammasta ja päätin vielä näyttää, että osaan maalata.
Hilkka on nyt näyttänyt yli 70 yksityisnäyttelyn muodossa. Lisäksi hän on osallistunut satoihin yhteisnäyttelyihin. Hän maalaa talvisin kuivapastelli- ja öljyväritöitä. Luonto on hänelle hyvin rakas ja inspiroinut lukemattomiin värikkäisiin maalauksiin. Kesäisin hän maalaa eniten kiviä.
– Neljä vuotta sitten pääsin Suomen Taiteilijat ry:n jäseneksi itseoppineena taiteilijana. Se oli minulle iso asia. Itselleni ei ollut tullut mieleenkään hakea jäsenyyttä, mutta Tero yllytti minua ja täytti puolestani hakulomakkeet.
Kun Hilkka aikoinaan odotti Teroa, hän joutui sairauslomalle. Perhe asui tuolloin vuokralla vanhan omakotitalon yläkerrassa. Vanhempi poika Jani oli 4-vuotias.
– Minua kehotettiin varomaan kaikkea liikkumista ennenaikaisen synnytyksen riskin takia.
Levyseppähitsaajana työskennellyt Mauno-puoliso oli työreissulla, eikä Hilkka saanut kulkea rapuissa. Niinpä pieni Jani hoiti ostokset läheisessä kaupassa.
– Minä maalasin ja maalasin. Olisikohan Tero siis saanut kipinän taiteilemiseen jo raskauden aikana? Hilkka hymyilee.
Kun äiti perusti oman kotikampaamon, Tero ei millään halunnut lähteä päivähoitopaikkaan. Äiti antoi luvan jäädä kotiin sillä ehdolla, että poika antaa hänen tehdä rauhassa töitä.
– Joku tuttava paheksui, että tuolla tavoin kiristät lasta. Tero oli kuitenkin tyytyväinen. Hän istui monesti kampaamon lattialla piirtelemässä.
Välillä Tero myös autteli äitiään ja esimerkiksi pesi permanenttipuolia. Hän myös antautui kiltisti äitinsä hiuskokeiluille.
– Joskus hänen hiuksiinsa syntyi jääkiekkojoukkueen logo, joskus taas lettejä tai rastoja, äiti muistelee.
Tero asuu nykyisin Rovaniemen Muurolassa vaimonsa Nooran ja Sisu-koiran kanssa. Siellä on hyvä rauha maalata, ja pohjoinen asuinpaikka miellyttää. Elääkö pelkällä taiteen teolla nykyaikana?
– Taiteilija tietää jo alalle lähtiessään, että hän heittäytyy tuntemattomaan. Teen kuudesta kymmeneen työtä vuodessa, ja kyllä sillä elää. Pitää vain tehdä kaikkea mahdollista: markkinoida, järjestää säännöllisesti näyttelyitä ja niin edelleen, Tero sanoo.
Hän on osallistunut lukuisia kertoja The American Art Awards -kilpailuihin eri kategorioissa. Yhden kerran tuli voitto, ja kymmenen kertaa Tero on sijoittunut alemmille palkintosijoille. Hän on pitänyt toistakymmentä yksityisnäyttelyä ja ollut mukana lukuisissa yhteisnäyttelyissä, joista kaukaisimmat olivat Firenzessä ja Milanossa.
Äiti ja poika ovat pitäneet myös kymmenen yhteisnäyttelyä. He tapaavat vain muutamia kertoja vuodessa, mutta saattavat puhua puhelimitse useita kertoja viikossa. He kuvaavat taulujaan ja kyselevät mielipidettä toisiltaan.
”Joskus pitää miettiä viikko Teron kommenttia, ennen kuin myönnän, että hän oli oikeassa.”
Tero toteaa, että taiteilijana äiti ymmärtää hänen taidettaan enemmän kuin puoliso, vaikka Noora-vaimolla taiteellista silmää onkin. Hilkka taas nauraa, että puoliso Mauno sanoo aina: ”Joo, tulee hyvä.”
– Uskallamme myös antaa kritiikkiä toisillemme. Tosin joskus minun pitää miettiä viikko Teron kommenttia, ennen kuin myönnän, että hän oli oikeassa, äiti kertoo.
Viime aikoina Hilkka on maalannut tilaustyönä erään talon pihalla olevaan öljysäiliöön kahta Kalajoki-aiheista maalausta. Toiseen kylkeen tulee maisema ja pyöreään päähän auringonlasku.
– Sekä ideointivaiheessa että maalausvaiheessa olen lähettänyt Terolle välillä kyselyjä, että mitäs tykkäät.
Sama ammatti on varmasti lähentänyt äidin ja ja pojan suhdetta entisestään. Hilkka arvelee, ettei isoveli Jani ole kuitenkaan ollut mustasukkainen äitinsä ja veljensä tiiviistä vuorovaikutuksesta.
– Hän on sen verran Teroa vanhempi. Aikoinaan Jani hoiti paljon pikkuveljeään, ja kouluiässä hän opetti Terolle muun muassa matematiikkaa.
Isoveljestä tuli prosessimetallurgian diplomi-insinööri. Oulussa asuvalla Janilla on kaksi lasta, ja hänen tyttärensä on Hilkan mielestä erittäin hyvä taiteilijan alku.
Kun Terolta kysyy äidin parhaita puolia, hänellä on heti vastaus valmiina.
– Hän on ystävällinen, ymmärtäväinen, viisas ja rakastava. Hän on opettanut minua paljon elämässä. Parhaan neuvon sain silloin, kun minulla oli suunta hukassa, ja hän opasti minua menemään lasitaidekouluun.
Äiti puolestaan toteaa pojastaan, että tämä on taitava taiteilija sekä ystävällinen ja iloinen luonne. Kun ollaan yhdessä, niin nauretaan paljon.
– Ja hän osaa neuvoa minua esimerkiksi internetin ja puhelimen käytössä, kun ongelmia ilmenee!
Työ voi synnyttää myös ristiriitoja
Työskentely samassa ammatissa vanhemman kanssa voi olla monella tavoin antoisaa, pohtii psyko- ja perheterapeutti Susanna Haara.
– On rohkaisevaa, jos on jo pienestä pitäen innostunut samasta työstä ja nähnyt vanhemman menestyvän siinä. Lapsi saa myös hyvää mallia siitä, miten vanhempi sovittaa yhteen työn ja perheen sekä muun elämän. Se antaa intoa toteuttaa itseään ja löytää oman tapansa työskennellä.
Niin herkällä alalla kuin taiteellisessa työssä saattaa syntyä myös ongelmia eri ikäpolvien välille. Jos vanhempi esimerkiksi lähtee ohjaamaan nuorta oman näkemyksensä mukaan, nuori ei ehkä voi toteuttaa itseään niin kuin haluaa. Tuolloin hänen täytyy punnita, miten saisi parhaiten tulkittua asioita oman itsensä ja identiteettinsä kautta.
– Ei välttämättä ole helppoa ottaa vastaan kritiikkiä omista töistään edes samassa ammatissa työskentelevältä perheenjäseneltä. On annettava tilaa nähdä ja tehdä asiat toisin, Haara toteaa.
Jos ei pidä kritiikistä, kannattaa sanoa, että loukkaannun tavastasi arvioida työtäni. On tärkeää puhua ääneen ja kertoa, miltä tuntuu. Syytellä ei kannata, vaan avoimen ja rakentavan puheen avulla pääsee paremmin eteenpäin.
Erimielisyyksien selvittelyn onnistuminen riippuu siitä, millaisia keinoja ja tapoja perheessä on opittu käyttämään ristiriitatilanteissa.
– Muissa ammateissa, esimerkiksi yrittäjillä, voi syntyä sukupolvien välisiä ristiriitoja siitä, miten töitä tehdään ja miten asioita edistetään.
Erimielisyyksiä voi tulla vaikkapa sosiaalisen median käytöstä. Nuoret käyttävät sitä ehkä hyvinkin rohkeasti, mutta vanhemmat saattavat harkita enemmän, millaista sisältöä esimerkiksi omasta yrityksestä voi someen laittaa – vai voiko laittaa mitään.
– Kun tehdään yhdessä töitä, parhaimmillaan se voi olla myös hiljaisen tiedon siirtymistä sukupolvesta toiselle. Monesti särmät hioutuvat ajan mittaan yhdessä työskennellessä, Susanna Haara sanoo.
Asiantuntija: psyko- ja perheterapeutti Susanna Haara.
