Romanialaisten työ kelpaa, mutta juhliin ei kutsuta, vaikka nimensä vaihtaisi – ”Tuntuu, etteivät ahvenanmaalaiset halua, että minusta tulee ahvenanmaalainen”

– Vaikka vaihtaisit nimesi ja puhuisit ruotsia, et silti ole ahvenanmaalainen.

Jonas Sommarhed tietää tämän. Hän tuli Ahvenanmaalle töihin lähes kaksikymmentä vuotta sitten ja opiskeli ruotsin kielen. Lopulta hän muutti nimensä Ionuț Moldoveanusta Jonas Sommarhediksi. Nykyään hän on Suomen kansalainen.

Sommarhed on jokseenkin täydellinen esimerkki Suomen kaipaamasta työperäisestä maahanmuuttajasta. Silti Sommarhedillä – ja monella muulla – on olo, että hän ei ole täysin tervetullut.

Kaipaako Suomi siis vain käsipareja, eikä uusia ihmisiä osaksi yhteiskuntaa ja yhteisöä?

Noin 30 000 asukkaan Ahvenanmaalta tähän kysymykseen voi etsiä vastauksia. Ahvenanmaa on eräänlainen työperäisen maahanmuuton kokeilulaboratorio. Ulkomaalaistaustaisten osuus Ahvenanmaalla on Suomen maakunnista suurin: 17,3 prosenttia vuonna 2021. Osuus on suurempi kuin Uudellamaalla ja tuplaten suurempi kuin koko Suomen keskiarvo.

Ahvenanmaan suurin maahanmuuttajaryhmä on romaniankieliset, mikä eroaa Manner-Suomesta. Romaniankielisiä on 1,8 prosenttia asukkaista. Ruotsinkielisiä on väestöstä 86 prosenttia ja suomenkielisiä 4,6 prosenttia.

Nuoremmissa ikäpolvissa työperäinen maahanmuutto näkyy vielä vahvemmin. Hufvudstadsbladet uutisoi viime vuonna, kuinka ahvenanmaalaisissa kouluissa on enemmän äidinkieleltään romaniankielisiä kuin suomenkielisiä oppilaita. Myös latviankieliset ovat menneet suomenkielisten ohi.

Erot lukumäärissä ovat toistaiseksi pieniä, mutta muutos kertoo kehityssuunnasta. Maahanmuuttajat ovat jääneet tänne, ja työn perässä valikoitunut uusi kotimaa on muuttunut pysyväksi. Uusi sukupolvi, heidän jälkeläisensä, käyvät koulunsa täällä.

Millaista on olla siirtotyöläinen? Töihin pääsee kyllä, mutta millaisiin töihin? Ja ennen kaikkea: pääseekö työperäinen maahanmuuttaja osaksi suomalaista ja ahvenanmaalaista yhteiskuntaa?

Iso osa romanialaisista tekee töitä ulkomailla

Jos jotkut tietävät, mitä työperäinen maahanmuutto tarkoittaa, niin romanialaiset. Siirtotyöläiseksi lähteneitä on niin paljon, että Romaniassa on erillinen ministeriö maan rajojen ulkopuolella asuvalle väestölle.

EU:n tilastovirasto Eurostatin mukaan noin viidennes Romanian työikäisestä väestöstä on muuttanut siirtotyöläisiksi muihin maihin. Se on enemmän kuin missään muussa EU-maassa.

Kotimaasta lähteminen tarkoittaa romanialaisille esimerkiksi ikäihmisten hoitamista Italiassa, mansikoiden poimimista Espanjassa tai parsan poimimista Saksassa. Myös maan koulutettua väkeä on lähtenyt runsaasti ulkomaille.

Ahvenanmaahan lähteneet romanialaiset on helppo löytää. Heillä on oma yhdistyksensä, vuonna 2021 perustettu Asociația românilor de pe Åland rf – Ahvenanmaan romanialaisten yhdistys ry.

Jonas Sommarhed on yhdistyksen puheenjohtaja. Hän on 35-vuotias jomalalainen perheenisä, jonka perheeseen kuuluu romanialainen puoliso Cristina Sommarhed ja kolme lasta: 11-vuotias Anna, 9-vuotias Maya ja 5-vuotias David. Kaikki lapset ovat syntyneet Ahvenanmaalla.

Valkokaulustyöhön edennyt Sommarhed ei vastaa mielikuvaa tyypillisestä Suomeen töihin tulleesta romanialaisesta. Työpaikallaan Ahvenanmaan TE-palveluissa hän on ainoa, joka ei ole kotoisin Suomesta tai Ruotsista.

Sommarhed toivoo, että suomalaisten käsitys romanialaisista maahanmuuttajista muuttuisi. Kotitalonsa kuistilla istuessaan hän kertoo, miten Ahvenanmaan romanialaisten joukossa on rakennustyöläisten ja siivoojien lisäksi myös kirjanpitäjiä, sihteereitä ja vieläkin korkeammalle hierarkiassa kivunneita. Moni on ostanut talon Ahvenanmaalta – niin kuin myös Sommarhedit.

Silti Jonas Sommarhed kokee, että ulkomailta tulleille on varattu Ahvenanmaalla tiukka muotti:

– Jos olet maahanmuuttaja, ahvenanmaalaiset ovat sinulle mukavia niin kauan kuin olet suorittavassa työssä. Kun alat tehdä jotain muuta, he eivät ymmärrä sitä ja ajattelevat, että sinunhan pitäisi olla poimimassa omenoita.

”Eivät suomalaiset halua siivota”

Minkälaisia töitä romanialaiset yleensä tekevät Ahvenanmaalla? Michael von Beetzen miettii ja ynnää aloja sormillaan: rakennusala, siivoaminen ja maatalous.

– Sanoisin, että siellä on valtaosa, hän sanoo.

– Kohdataan tosiasiat. Eivät suomalaiset halua siivota. Jos joku muu haluaa tehdä sen, antaa niiden tehdä. Sama juttu on Ruotsissa ja Norjassa.

69-vuotias lääkäri von Beetzen tuntee maakunnan romanialaiset, ja he tuntevat hänet. Paikallisten mukaan juuri hän on Ahvenanmaan ensimmäinen romanialainen.

Von Beetzen saapui Ahvenanmaalle yli 30 vuotta sitten vastavalmistuneena lääkärinä, kun ensimmäistä työpaikkaa oli vaikea löytää Ruotsissa. Tätä ennen hän oli kasvanut Tukholmassa romanialaisen isän ja ruotsalaisen äidin perheessä. Maanmiehiä ei tuolloin näkynyt Maarianhaminassa tai muuallakaan saaristomaakunnassa.

Miksi von Beetzenin Romaniassa kasvaneet maanmiehet sitten tulevat Ahvenanmaalle suorittaviin töihin? Ainakin suhtautuminen suorittavan työn tekijöihin on Suomessa parempi kuin Romaniassa, hän arvioi.

– Moni romanialainen työskentelee täällä roskakuskina. Romaniassa se kuuluu alimpaan mahdolliseen kastiin, mutta täällä sitä työtä tekevät romanialaiset eivät ole häpeissään. He saavat hyvä palkkaa ja ihmiset arvostavat heitä.

Toisaalta moni maahanmuuttajista joutuu uudessa kotimaassaan tekemään alemman koulutusasteen töitä kuin aiemmin. Yksi heistä on von Beetzenin puoliso, joka saapui Ahvenanmaalle noin kaksikymmentä vuotta sitten. Romaniassa hän työskenteli teknisenä piirtäjänä tehtaassa, Ahvenanmaalla vanhainkodin siivoojana.

– Ensimmäisinä vuosina hän oli vähän surullinen, ettei saanut oman alansa töitä.

Ahvenanmaan suurimmalla ulkomaalaisvähemmistöllä on myös paljon yhteistä paikallisten kanssa, von Beetzen arvioi. Erityisesti heidän arvonsa ovat samanlaiset.

– Talon hankkiminen, lapset kouluun ja siinä se. Sitä he haluavat elämässään.

– Heillä on myös vähemmän sairauslomapäiviä kuin ahvenanmaalaisilla. Voin sanoa sen lääkärinä, von Beetzen virnistää.

Arvojen lisäksi Romanian tilanne on saanut romanialaisia jäämään uuteen kotimaahansa. Moni siirtotyöläinen on von Beetzenin mukaan aikonut tehdä Suomessa töitä vain hetken, mutta on päätynyt jäämään maahan pysyvästi.

– Olen nähnyt useita tapauksia, joissa romanialaiset tekevät valtavasti töitä, eivätkä he mene ulos tai käytä rahaa vaatteisiin tai mihinkään muuhun. He säästävät rahaa, rakentavat talon Romaniaan ja tajuavat sen jälkeen, etteivät voikaan palata, koska siellä ei ole töitä.

Nimen vaihtaminen muutti suhtautumista

Myös Jonas Sommarhed ajatteli, että hän olisi Suomessa vain käymässä. Hän tuli Ahvenanmaalle ensimmäisen kerran töihin vuonna 2004 poimimaan omenoita. Tuolloin Sommarhed oli 16-vuotias opiskelija, joka löysi työpaikan Ahvenanmaalle aiemmin töihin tulleen setänsä kautta.

Noihin aikoihin Ahvenanmaalla oli "noin kaksikymmentä" romanialaista, Sommarhed arvioi. Nyt heitä asuu vakituisesti alueella reilut viisisataa. Ahvenanmaalla on romanialaisia oikeasti enemmänkin, sillä maassa vain lyhyen ajan työskentelevät eivät näy tilastoissa.

– Moni on täällä töissä vain kesän ja palaa seuraavana vuonna takaisin, Sommarhed kertoo.

Myös Sommarhed teki näin useiden vuosien ajan. Hän opiskeli Bukarestissa ortodoksipapiksi ja kävi kesäisin töissä Suomessa.

19-vuotiaana Sommarhed otti välivuoden opinnoistaan ja tuli puolisonsa kanssa pidemmäksi aikaa töihin Ahvenanmaalle. He tienasivat töistään niin, että saivat vuoden aikana säästettyä rahat auton ostamiseen. Välivuoden päätyttyä he eivät enää halunneet palata vanhaan kotimaahansa.

Saaristomaakuntaan asetuttuaan Jonas Sommarhed työskenteli ensin asfalttimiehenä ja siirtyi muovipigmenttitehtaaseen. Sitten hän perusti taksiyhtiön. Tämän jälkeen Sommarhed päätyi töihin paikalliseen kansalaisjärjestöön, jossa hän auttoi Ahvenanmaalle tulleita Romanian romaneita työllistymään. Lopulta hän työllistyi itse työvoimatoimiston virkailijaksi.

Vaikka töitä riitti, Sommarhedin nimi piti hänet erillään ahvenanmaalaisesta yhteiskunnasta. Ensimmäisen vuosikymmenensä Ahvenanmaalla hän oli Ionuț Moldoveanu. Romanialainen nimi tuntui tuottavan ongelmia: esimerkiksi ensimmäistä asuntoaan Ahvenanmaalla etsiessään hän koki syrjintää vuokramarkkinoilla.

Ennen kaikkea Sommarhed ärsyyntyi siihen, että ihmiset olettivat virheellisesti, ettei hän puhu ruotsia. Nimen vaihtamisen jälkeen arki helpottui, ja Sommarhediä alettiin pitää paikallisena.

– Ahvenanmaalaiset luottavat mieluummin johon kuhun yhteisöstä kuin sen ulkopuolelta, hän sanoo.

Lapsista oli vaikea erota

Tämä on reitti parempaan. Niin Mihai Idor ajatteli, kun alkoi kulkea töissä Ahvenanmaalla kolmekymppisenä, vuonna 2004.

Ensimmäisellä kerralla hän tuli Ahvenanmaalle lomailemaan vaimonsa sedän luo. Kesken loman häntä pyydettiin töihin.

Maataloustöitä sipuli- ja perunasadon poimijana olisi ollut tarjolla pidempäänkin, mutta byrokratiasyistä Idor pystyi jäämään vain muutamaksi viikoksi.

– Pomo piti työni jäljestä ja kysyi, tulisinko tänne uudestaan, Idor sanoo.

Romaniassa Mihai Idor oli autonkuljettaja. Nyt, kun hän ajaa kasvihuoneelta kotitalolleen Kattbyn kuntaan, hän arvioi tuoneensa Ahvenanmaalle lähes 20 vuoden aikana noin 20–30 muuta romanialaista.

– Sillä tavalla me tulimme tänne, yksi toisensa jälkeen. Romanialaiset ovat tuoneet toisensa tänne töihin, Idor sanoo.

Idorin mukaan romanialaisten määrän kasvu Ahvenanmaalla näkyy siinä, miten romanialaiset autot ovat lisääntyneet katukuvassa. Dacioita – Loganeita ja Sanderoita – on enemmän kuin ennen.

Muutaman vuoden jälkeen Idor vaihtoi kasvihuoneelle, jossa hän on ollut töissä yli 15 vuotta. Työt olivat kevyempiä kuin pellolla, ja niitä oli tarjolla muutaman kuukauden pidempään, koska kasvukausi oli pidempi.

Idor jakoi vuosikausia elämänsä kahden maan välillä. Noin puolet vuodesta hän oli vaimonsa kanssa töissä Ahvenanmaalla, puolet lastensa kanssa Romaniassa. Lapset olivat hoidossa sukulaisilla. Ilmiö on siirtotyöläisiä lähettävissä maissa yleinen.

– On sellaisia vanhempia, jotka ovat lähteneet ulkomaille töihin eivätkä näe lapsiaan vuosiin, Idor sanoo.

Helppoa lapsista erossa oleminen ei ollut. Joskus Idorit lähtivät yöllä, jotta lähtö sujuisi helpommin. Mihai Idorin vanhempi tytär on siirtotöiden seurauksena etääntynyt isästään, eikä ole kertaakaan käynyt Ahvenanmaalla muun perheen luona. Idor kokee uhrautuneensa.

– Oliko parempi, että lähdin töihin kuukausiksi ja voin tarjota lapsille kaiken, mitä he pyysivät? Vai olisiko ollut parempi, että olisin ollut kotona enkä olisi voinut vastata heidän pyyntöihinsä?

Vuonna 2017, kun Mihai Idor oli kulkenut kahden maan väliä yli vuosikymmenen, hän asettui Ahvenanmaalle ja osti talon. Nyt pihalla on mittava puutarha hedelmäpuineen ja kukkaistutuksineen, jota Idor esittelee ylpeänä.

– Kun vielä asuin vuokralla, ajatukseni olivat koko ajan Romaniassa. Olin kyllästynyt ja halusin lähteä. Nyt koen, että olen kotona.

Mihai Idorin nuorempi tytär Ioana muutti perheen mukana Ahvenanmaalle, jossa hän aloitti kuudennen luokan. Nyt 18-vuotias tytär pitää välivuotta, työskentelee hotellin ravintolassa ja vaatekaupassa sekä suunnittelee kosmetologiopintoja Ruotsissa.

Ioana puhuu ruotsia sujuvasti, mutta hänen isänsä osaa kieltä passiivisemmin. Mihai kertoo ymmärtävänsä ruotsia, mutta töissä hän käyttää mieluummin englantia. Kielikursseille hän ei töidensä takia ehdi osallistua. Kielitaidon rajallisuus on yksi syy siihen, että Mihai ei ole edelleenkään hankkinut Suomen kansallisuutta.

Töitä hän sen sijaan tekee paljon. Työviikot voivat olla kasvukaudella pitkiä, ja parhaimmillaan hän tekee arvionsa mukaan jopa 240 työtuntia kuukaudessa. Palkkataso on "hyväksyttävä", Idor sanoo.

Kasvihuonetyöhön kuuluu, että töitä on vain osan vuodesta. Lokakuusta helmikuuhun Mihai Idor on työttömänä työnhakijana, ja silloin hän saa työttömyyskorvausta.

Toistaiseksi hän aikoo jatkaa elämäänsä Ahvenanmaalla.

– Jos asiat pysyvät täällä hyvinä, minä jään. Jos eivät, minä lähden.

Yksi työ ei riitä elättämään

Oana Misinciuc, 40, ja Cătălin Misinciuc, 45, muuttivat Ahvenanmaalle tasan 15 vuotta sitten. He suhtautuvat kriittisemmin töiden määrään.

Misinciucit puhuvat pitkät pätkät rahasta – ja ajasta. Kun toista on, toinen katoaa.

– Me metsästämme rahaa, jolla kaikki pyörii, mutta meiltä puuttuu aika, jonka viettäisimme lasten kanssa, Cătălin sanoo.

– Kukaan ei puhu siitä, että lisäraha tarkoittaa sitä, että ei ole enää vapaa-aikaa. Viime vuodet olemme olleet kuin vieraita kotonamme.

Misinciucit työskentelevät siivoojina koulussa, jonka vieressä he asuvat. Työmatkaa on muutama minuutti. Määräaikaisia työsopimuksia kesti viisi vuotta, kunnes viime syksynä heidät vakinaistettiin.

Misinciuceilla on iso talo ja uusi auto, eikä yksi työ riitä. Cătălin Misinciucilla on sivutyö paikallisessa siivousyrityksessä. Aikaisemmin hän teki iltatöitä perunalastutehtaalla siivoajana, nyt aamuvuoroja siivoojana pankissa. Romaniassa hän työskenteli pankissa vartijana.

Oana Misinciuc jätti sivutyöt viime syksynä. Ennen hän siivosi myös toisella koululla ja teki yhteensä 140-prosenttista työaikaa.

Tuolloin hän tienasi lähes 40 000 euroa vuodessa – sen verran, mitä hallitusneuvottelujen keskusteluissa väläytettiin mahdolliseksi kansalaisuuden rajaksi. Yhdellä työllä tuollaista summaa ei saisi kasaan, hän sanoo.

Ehdotus kansalaisuudelle asetettavasta tulorajoista saa Misinciucit nauramaan, että onneksi he ovat jo hankkineet Suomen kansalaisuuden.

Rahalla on hintansa. Oana on jo vuosia sitten tuonut äitinsä asumaan pysyvästi Ahvenanmaalle, jotta vanhemmat voisivat tehdä töitä joustavammin. Cătălin on huolissaan siitä, kuinka anoppi kasvattaa lapset sillä aikaa, kun he ovat töissä.

Oana Misinciuc työskenteli Romaniassa eläintenhoitajana. Hän halusi jatkaa alan töitä Ahvenanmaalla, mutta esteenä oli aluksi kielitaito, ja sen jälkeen raha. Jos ulkomaisen tutkinnon haluaisi vahvistaa Suomessa, paperityöt Valviran kanssa maksaisivat useita satoja euroja, eikä senkään jälkeen työllistymisestä olisi varmuutta.

Misinciucit ovat pohtineet kouluttautumista korkeamman tulotason ammatteihin, mutta suunnitelmat ovat törmänneet käytännön kysymyksiin.

– Ei meillä ole aikaa miettiä opiskelemista. Meidän pitää hankkia rahaa, ja siksi me teemme lisää paskatyötä. Tällaisia romanialaiset ovat, he hyväksyvät 10 euron tuntipalkan, Oana sanoo.

– Siksi sanon lapsille, että opiskelkaa, niin voitte tienata paremmin.

Misinciucit eivät seuraa Manner-Suomen politiikkaa. Eduskuntatalolla käytävistä maahanmuuttokeskusteluista he kuulevat ensimmäistä kertaa toimittajalta.

Oana Misinciuc toivoo, että heitä ei nähtäisi uhkana, vaikka he ovat työperäisiä maahanmuuttajia. Hän huomauttaa, että esimerkiksi heidän koulunsa kaikki siivoojat ovat ulkomaalaisia.

– Ei ole riskiä, että suomalaiset menettäisivät työpaikkojaan meidän takiamme.

”Ahvenanmaalaiset eivät halua, että minusta tulee ahvenanmaalainen”

Sommarhedien selässä paistavat punaiset Viking Linen reput. Perhe kiipeää polkua pitkin luontoretkellä Ingbybergetin kallioilla Jomalassa, kymmenisen kilometriä Maarianhaminasta pohjoiseen. Lapset poimivat matkan varrella mustikoita.

Paikka muistuttaa perheen vanhempia Romanian vuoristoista.

– Jos jotain Romaniasta ikävöin, niin vuoria ja jokia. Ahvenanmaalla ei ole edes jokia, Jonas Sommarhed sanoo.

Kukkulan huipulla, kun lapset leikkivät pirunpellon kivillä kotia, puhumme Sommarhedien kanssa siitä, mikä Ahvenanmaalla asumisessa on ollut vaikeinta.

Jonas Sommarhed kokee, että hänen työnsä kelpaa, mutta seura ei. On kuin maahanmuuttajien ja paikallisten välillä olisi raja, jota ei saa ylitettyä.

Sommarhedillä ei ole läheisiä ystäviä Ahvenanmaalla. Maahanmuuttajat ystävystyvät keskenään, mutta eivät ahvenanmaalaisten kanssa.

– Minusta tuntuu, että ahvenanmaalaiset eivät halua, että minusta tulee ahvenanmaalainen, hän sanoo.

Tämä saa perheen vanhemmat pohtimaan pohtivat, ystävystyvätkö heidän lapsensa ahvenanmaalaisten vai toisten ulkomaalaistaustaisten kanssa. Heidän vanhimman lapsensa Annan kavereista yhden vanhemmat ovat Saksasta, toisen Vietnamista. Keskimmäisellä lapsella Mayalla on yksi kaveri, jonka vanhemmat ovat ahvenanmaalaisia.

Jonas ja Cristina Sommarhed toivoivat, että he voisivat tutustua toisiin ahvenanmaalaisiin lastensa kautta. Tämä ei ole onnistunut: kahvittelukutsuista lasten syntymäpäiväjuhlien yhteydessä kieltäydyttiin, tai vastakutsua ei koskaan tullut.

– Yhteisiä puheenaiheita on vaikea löytää, Cristina Sommarhed kertoo.

Ulkopuolisuuden tunne kiteytyy keskikesään. Ahvenanmaalaiset eivät ole koskaan kutsuneet Jonasta viettämään juhannusta kanssaan.

– Tulee olo, että kiva että tulette tänne ja teette töitä, mutta ei teidän tarvitse tulla minun juhannusjuhliini, hän sanoo.

– Olen sanonut ahvenanmaalaisille kollegoille, että jos te haluatte muiden integroituvan, teidän pitää kutsua heidät juhliin. He sanoivat, että eivät olleet miettineet sitä ja perustelivat, että eivät he muutenkaan juhli perinteisesti.

Jonas on silti opettanut lapsilleen ahvenanmaalaisia juhannusperinteitä. Perheen juhannukseen kuuluu muun muassa juhannussalko.

– Hassuinta on se, että yritän opettaa heille jotain, mitä en ole päässyt kokemaan itse.