Ukin kuolema laukaisi Ina Mikkolassa pahat pelkotilat, joita hän ei ollut ennen kokenut: ”Nyt kamppailen ahdistavien ajatusten kanssa jopa päivittäin”
– Yksi mottoni on se, ettei saa antaa häpeän ohjata elämää, muuten jää kokematta kaikki hauska, toimittaja Ina Mikkola sanoo.
Sen päivän haluan nähdä, jolloin maailmassa olisi saavutettu tasa-arvo ja rauha. On mielestäni kauhea ajatus, etten ikinä elämässä kokisi tällaista aikaa. Vallan käsitettä popularisoivassa tietokirjassani Valtakirjani kirjoitan siitä, kuinka unelmointi ja utopioiden kuvittelu on keskeinen osa vallankumousta. Unelmointi ei ole kevyttä höttöä, vaan ensiaskel kovan luokan politiikalle. Realistit eivät muuta maailmaa, mutta idealistit muuttavat.
Pyydän anteeksi, että olen niin usein myöhässä. Olen niin sanottu aikaoptimisti, jolla on vaikeuksia hahmottaa ajan kulumista. Olen myös niin hetkessä eläjä, että vaikka on hyvä olla läsnä juuri siinä hetkessä missä on, saatan unohtaa, että pitäisi lähteä jo seuraavaan paikkaan. Ylipäätään lähteminen ja siirtymät paikasta toiseen tuottavat minulle haasteita. En myöhästele, koska olen välinpitämätön, vaan koska olen kykenemätön olemaan ajoissa. Tämä hävettää minua.
Mieluummin kuolen kuin rupean natsiksi.
Liikutun yleensä kyyneliin viikoittain jostakin. Itken äärimmäisen helposti, koska tunnen vahvasti kaikki tunteet, eikä minua hävetä näyttää tunteita. Olen kuitenkin huomannut, että itku koetaan dramaattisena reaktiona, vaikka itselleni se on hyvin arkinenkin tapa ilmaista tunteita.
”Ennen olin ollut jopa sinut kuoleman kanssa.”
Lapsuuteni sitkein haave oli ohjata ja käsikirjoittaa joskus action-elokuva. En vieläkään ole toteuttanut tätä haavettani ja siksi olen pettynyt itseeni. Toisaalta en lapsena haaveillut toimittajan, kirjailijan ja dokumenttiohjaajan ammatista, mutta silti rakastan työtäni. Saan käsitellä yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita tavoilla, jotka resonoivat. Toivon kuitenkin, että vielä saan toteuttaa lapsuuden haaveeni. Aikuisena on tullut myös uusia unelmia, jotka ovat niin ikään toteuttamatta.
Pelkään kuollakseni itseni ja läheisteni kuolemaa. Viime vuonna itselle rakas ukki menehtyi. Tämä laukaisi pahoja pelkotiloja, joita en ollut aiemmin kokenut. Ennen olin ollut jopa sinut kuoleman kanssa. Nyt kamppailen ahdistavien ajatusten kanssa jopa päivittäin. Sotaisa ja riitaisa maailmantilanne ei varsinaisesti helpota oloa, vaan pahentaa sitä.
Antakaa minun edes kerran käsitellä seksuaalisuutta teemana ilman, että saan osakseni huorittelua, häpäisyä, vähättelyä ja moralisointia. On se erikoista, että jos toimittajana käsittelee seksuaalisuutta, niin kutsutaan muun muassa riivatuksi noidaksi. Tuorein tuotokseni Boys’ Club on miehille suunnattu podcast seksuaalisuudesta. Tämäkin on saanut moraalinvartijat liikkeelle, mutta onneksi podcastia kuuntelevat miehet ovat pääosin laittaneet upeaa ja ajatuksella kirjoitettua palautetta. Sen voimalla jaksaa tämä syntinen noita porskuttaa eteenpäin.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun meni niin sanotusti nappiin visailuohjelmassa Kaikki vastaan kaikki! Rakastan osallistua kaikenlaisiin kisailuihin. Toki ne ovat myös ahdistavia paikkoja. Vaikka luotan laajaan yleissivistykseeni toimittajana, saattaa silti mokata jonkun peruskysymyksen paineen alla. Ja sehän hävettää. Toisaalta yksi mottoni on se, ettei saa antaa häpeän ohjata elämää, muuten jää kokematta kaikki hauska.
