Apu

Ilmestyikö suuhusi taas kipeä haavauma? Näin pääset siitä eroon – Viisi vinkkiä aftojen hoitoon

Ilmestyikö suuhusi taas kipeä haavauma? Näin pääset siitä eroon – Viisi vinkkiä aftojen hoitoon
Aftat ovat suun limakalvojen kivuliaita haavaumia. Ne voivat tehdä syömisestä ja joskus jopa puhumisesta vaikeaa. Näillä konsteilla lievität kipua ja joudutat paranemista.
Julkaistu: 8.10.2022

1. Huolehdi hyvästä suuhygieniasta

Aftat ovat muodoltaan pyöreitä tai soikeita ja väriltään keskeltä vaaleita ja reunoilta punaisia. Niiden koko voi vaihdella, mutta yleensä läpimitta on alle 1 cm. Tyypillisin oire on kipu.

Aftojen syntymekanismia ei tunneta tarkasti, mutta niiden ilmaantumiseen liittyy perinnöllinen taipumus. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa raudan sekä B12- ja C-vitamiinien puute, Crohnin tauti, haavainen paksusuolentulehdus, keliakia ja stressi. Naisilla aftoja esiintyy erityisesti kuukautisten aikaan.

Afta voi ilmestyä suussa minne vain. Yleisimmät paikat ovat huulissa ja poskissa. Noin vuorokauden ajan ennen aftan ilmestymistä suussa voi olla kutiava tunne. Limakalvot saattavat myös tuntua aroilta tai punoittaa.

Aftoista kärsii noin puolet väestöstä jossain elämänsä vaiheessa. Useimmiten ne ilmaantuvat ensimmäisen kerran lapsuudessa tai nuoruudessa. Ikääntyessä niiden esiintyvyys vähenee. Valtaosa aftoista paranee 1–2 viikossa ilman hoitoa. Suurikokoisten aftojen paranemiseen voi kuitenkin mennä jopa kuusi viikkoa.

Hyvällä suuhygienialla voi lievittää kipua ja ehkäistä haavaumaa tulehtumasta. Apuna voit käyttää apteekeista ilman reseptiä saatavaa antibakteerista klooriheksidiiniliuosta. Se vähentää suussa olevien bakteerien määrää. Liuosta purskutellaan käyttöohjeen mukaan korkeintaan viikon ajan. Huomioithan, ettei sitä saisi käyttää alle 12-vuotiaille neuvottelematta ensin lääkärin kanssa.

2. ”Laastaroi” afta suojaavalla kalvolla

Aftojen aiheuttamaan kipuun voi käyttää tavallisia kipulääkkeitä. Voit lievittää kipua lisäksi apteekin geeli-, spray- ja tablettivalmisteilla. Ne muodostavat aftan päälle suojaavan kalvon eli eräänlaisen laastarin. Kalvo vähentää limakalvon arkuutta muutamaksi tunniksi. Mikäli haluat käyttää samanaikaisesti klooriheksidiiniliuosta, varmista valmisteiden yhteensopivuus apteekin henkilökunnalta.

3. Vaihda hammastahna vaahtoamattomaan

Myös natriumlauryylisulfaattia sisältävän hammastahnan käyttö voi altistaa aftoille. Natriumlauryylisulfaattia on kaikissa vaahtoavissa tahnoissa. Saatavilla on kuitenkin myös vaahtoamattomia tahnoja, jotka eivät sisällä sitä. Kannattaa kokeilla, olisiko tahnan vaihtamisesta hyötyä. Natriumlauryylisulfaatittoman tahnan jatkuva käyttö voi vähentää aftojen ilmaantumista.

Vaahtoamaton tahna on aivan yhtä tehokasta kuin vaahtoava, sillä hammasterveyden kannalta tahnan oleellisin ainesosa on fluori. Sitä on yhtä lailla molemmissa tahnoissa.

4. Vältä limakalvoja ärsyttäviä ruokia

Tietyt ruoka-aineet, kuten hapokkaat sitrushedelmät, chili, paprika ja tomaatti, voivat ärsyttää limakalvoja ja siten altistaa aftoille. Jos huomaat selkeän yhteyden jonkin syömäsi ruoan ja aftojen ilmaantumisen välillä, vältä jatkossa ärsytystä aiheuttavan ruoan syömistä. Varmuuden vuoksi mitään ruokaa ei kuitenkaan tarvitse karsia lautaselta.

Tupakoitsija saattaa havaita saavansa aftoja tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että tupakointi vähentää jonkin verran aftojen ilmaantumista, mutta tupakointi itsessään on suun limakalvoille paljon suurempi riski kuin aftat.

5. Hakeudu lääkäriin

Hammaslääkäriin tai lääkäriin kannattaa mennä, jos aftat vaikeuttavat syömistä tai puhumista tai kipu ei lievene itsehoitotuotteilla. Lääkärin juttusille on syytä hakeutua myös, jos haavaumat eivät parane parissa viikossa tai ne uusiutuvat nopeasti tai useita kertoja vuodessa. Lääkärissä kartoitetaan, voiko aftojen taustalla olla jokin hoitoa vaativa sairaus.

Kaikki suun haavaumat eivät edes ole aftoja, vaan haavaumia voi tulla esimerkiksi huonosti istuvan hammasproteesin hankauksen seurauksena. Myös herpesvirus sekä bakteeri- ja sieni-infektiot voivat tehdä suuhun kipeitä haavaumia. Joskus harvoin paranematon haavauma voi olla syövän merkki.

Mikäli kyse on aftoista, lääkäri voi tarvittaessa määrätä avuksi limakalvon pintaa puuduttavia suihkeita. Usein itsehoidon tehostaminen kuitenkin riittää.

Asiantuntija: hammaslääkäri Ville Saarenpää, Terveystalo Oulu

Lähde: terveyskirjasto.fi

5 kommenttia