Abbey Road 50 vuotta: The Beatles loisti viimeiseen hengenvetoon

Puolessa vuosisadassa The Beatlesin Abbey Road ei ole vanhentunut päivääkään. Kolme cd:tä, Blu-rayn ja kirjan sisältävä 50-vuotisjuhlapainos kurkistaa myös esiripun taakse.
Kuvat Universal Music

Abbey Road oli The Beatlesin musiikillinen jäähyväiskirje maailmalle. Tammikuun 1969 riitaisat Let it Be -sessiot unohdettiin, kun yhtyeen jäsenet kokoontuivat Abbey Roadin studioille viimeistä kertaa yhtyeenä äänittämään uutta materiaalia.

Let it Ben nauhoitukset pistettiin syrjään, koska kukaan ei ollut järin tyytyväinen jälkeen. Lopulta äänitykset muokkasi mielensä mukaan tuottaja Phil Spector, ja albumi julkaistiin toukokuussa 1970 The Beatlesin jo ilmoitettua hajoamisestaan.

Abbey Road julkaistiin 26. syyskuuta 1969. Maailma otti sen avosylin vastaan: albumi meni ykköseksi muun muassa Englannissa, Yhdysvalloissa ja Suomessa. Se kuuluu The Beatlesin rakastetuimpiin albumeihin, ja pelkästään sen kantta on varioitu loputtomiin.

Pojasta ääni paranee

Puoli vuosisataa myöhemmin käsissä on Abbey Road Super Deluxe Edition, kolmen cd:n ja yhden Blu-rayn sekä kirjan sisältävä boksi. Albumin soundimaailman on muokannut The Beatlesin aiempien 50-vuotispainosten tapaan Giles Martin eli George Martinin poika.

Abbey Road oli jo alkujaankin The Beatlesin teknisesti edistynein albumi, ja ensimmäinen, josta ei miksattu monoversiota, joten soundimaailman muutos ei ole niin dramaattinen kuin Sgt Pepper’s Lonely Hearts Club Bandilla.

Silti Martin nuorempi on onnistunut jämäköittämään ja selventämään soundimaailmaa, ja varsinkin monikanavamiksaus (5.1 ja Dolby Atmos) nostaa esiin entistä tarkemmin esimerkiksi bassolinjoja ja lauluharmonioiden kerroksellisuutta.

Vaikka bonusmateriaali (kaksi cd:tä) ei ole määrällisesti yhtä runsasta kuin Valkoisella tuplalla (neljä cd:tä), iloa siitä kyllä riittää.

Riisutut versiot toimivat jo vahvojen melodioidensa varassa, ja vastaavasti George Martinin kirjoittamat jousistemmat esimerkiksi Golden Slumbersiin erikseen kuultuna vain vahvistavat sitä faktaa, että Martinin ja The Beatlesin musiikillinen liitto oli taivaassa solmittu.

Paul McCartneylla oli varaa luovuttaa varmoja hittejä myös muille artisteille. Mary Hopkinin hitiksi nostama Goodbye on McCartneyn Blackbird-henkisenä akustisena soolodemona aivan vastustamattoman tarttuva. Badfinger-yhtyeelle annettu Come and Get it toimii missä tahansa sävellyspajassa esimerkkinä toimivan poplaulun rakentamisesta.

Runsaudensarvi

Abbey Road on The Beatlesin täysipainoisimpia kokonaisuuksia, jonka arvoa edes McCartneyn vuosikymmeniä parjattu, kieltämättä hieman nolo ja mauton murhatarina Maxwell’s Silver Hammer ei onnistu laskemaan.

Aina John Lennonin väkevästä suobluesjynkytyksestä Come Together albumin päättävään akustiseen piilobiisiin Her Majesty, joka ehtii monikanavaversiossa kiertää lyhyen kestonsa aikana huoneen kaikki kaiuttimet, The Beatles näyttää moneen kertaan ja monin tavoin, miksi heitä pidettiin aikansa parhaina laulunkirjoittajina.

Erityinen kunnia kuuluu Lennon–McCartneyn ylivertaisuuden varjossa vuosikaudet eläneelle George Harrisonille, joka kirjoitti Abbey Roadille kaksi tuotantonsa kärkipäähän kuuluvaa kappaletta, tyylikkään klassikkoballadin Something ja nimensä mukaisesti aurinkoisen Here Comes the Sunin.

Lennon muokkasi lisää bluesia kappaleeseen I Want You (She’s So Heavy), jonka huikea loppunostatus saa aivan uudenlaista elämää myös demolevyn versiossa, jossa kosketinsoittaja Billy Preston näyttää parasta osaamistaan.

Becauseen Lennon loi Beethovenin Kuutamosonaatista muokatun sointupohjan, jonka päällä vellovat taivaallisen kauniit laulustemmat.

Kakkospuolen niin sanottu pitkä medley vetää Ringo Starrin rumpusooloineen ja hykerryttävine tunnelmanvaihdoksineen toistuvasti jalat alta.

Abbey Roadia leimaa tekemisen ilo ja vaivattomuus, kaikenlaisesta teeskentelystä riisuttu hyväntuulisuus (no, se Maxwell’s…) ja musiikillisten ideoiden valtava määrä.

Sgt Pepper’s Lonely Hearts Club Band ja The Beatles (Valkoinen tupla) ovat olleet huomattavan isoja iloja, mutta nimenomaan Abbey Road tuntuu saaneen Giles Martinin taitavissa käsissä aivan uudenlaista potkua.

Entä jos seuraavaksi hypättäisiin vuoteen 1966? Olisikohan mahdollista saada Giles Martinin muokkaama versio Revolverista? Ja sitä edeltäneestä Rubber Soulista?

Julkaistu: 4.10.2019