Apu

A. W. Yrjänä: Olen oppinut vaimoltani 25 yhteisen vuoden aikana, ettei itse tarvitse olla aina äänessä

A. W. Yrjänä: Olen oppinut vaimoltani 25 yhteisen vuoden aikana, ettei itse tarvitse olla aina äänessä

Muutimme paljon pitkin Suomea, kun olin lapsi. Se tarkoitti jatkuvasti vaihtuvaa kaveripiiriä ja ympäristöä. Opin tutustumaan helposti ja totuin siihen, että ihmiset myös katoavat helposti, kertoo muusikko A. W. Yrjänä.
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Joni Haavisto / All Over Press
Mainos

Viimeinen lapsuudenkotini Tornio ei ollut 1970-luvulla kulttuurimyönteisin paikka, mutta meillä sitä harrastettiin. Isä oli lukutoukka, ja aina oli jonkin näytelmän harjoitukset menossa. Minuakin kiinnostivat muut asiat kuin metsästys ja urheilu.

Olen kirjoittanut ja lukenut koko ikäni. Esikoisromaania Joonaanmäen valaat kirjoittaessa nousi kunnioitus sitä järjestelmällisyyttä kohtaan, jota proosa vaatii.

Proosaprojektia viivästytti niinkin älytön asia kuin asuntomurto vuonna 2010. Koska sekopäistä on kiva varastaa elektroniikkaa, mukaan lähtivät kaikki koneet, muistitikut ja vastaavat – ja käsikirjoitus. Päätin, että teen ihan toisenlaisen kirjan.

CMX on opettanut minulle, että jokainen levy on ensimmäinen; prosessi alkaa alusta, vaikka levyjä olisi tehty 20. Jos ihmisillä on vahva mielikuva bändistä ja sen musiikista, sitä on hyvin vaikea muuttaa. CMX:n kohdalla se tarkoittaa, että tuo on sitä taidetta. No, niin se onkin!

Cmx on aika demokraattinen ryhmä, vaikka tuotan suurimman osan materiaalista. Jos joku jäsen sanoo ei, se on sitten ei.

Toki ehdottomuus on karissut alkuajoista, jolloin haluttiin tehdä hc-punkin ja buto-teatterin yhdistelmää ja oltiin sitä mieltä, että me ollaan oikeassa ja kaikki muut väärässä. Ei ole meidän juttumme tehdä lauluja arkielämästä, mutta niitäkin on hyvä olla.

Kun seisoo päälavalla soittamassa 20 000 ihmiselle, huomaa aika äkkiä, että ei minusta tullut tahdotonta markkinoiden räsynukkea, vaikka suosiota tulikin. Yksityisyyttään taas voi itse säädellä.

Musiikkiteollisuus sanelee formaatteja ja artistien tekemisiä nyt yhtä voimakkaasti kuin 1950–60-luvulla, mutta uusi underground löytää aina tiensä jostain.

En osaa tehdä muuta kuin musiikkia ja kirjoja, joten ei ole koskaan tullut mieleen, että perustanpa vaikka ravintolan.

Olen opiskellut teologiaa ja uskontotiedettä, mutta en koskaan ajatellut, että minusta tulisi pappi. Käytän Raamatun tekstejä ja kieltä, vaikkei se ole erityisen muodikasta. On sääli, jos uskontokielteisyys purkaa yhteisiä merkistöjä vain siksi, että uskonnosta huutavat nyt kovimpaan ääneen aggressiiviset hörhöt.

Vaimoltani olen oppinut aika hitosti 25 yhteisen vuoden aikana. Esimerkiksi sen, ettei itse tarvitse olla aina äänessä. Hän on käytännön ihminen, toisaalta ajatuksissaan usein valtavirtaa edellä.

Tämä ikä sopii minulle paremmin kuin 20- tai 30-vuotiaana olo. Toivoisin, että populaarimusiikissa opittaisiin sietämään arvokasta ikääntymistä (naurua).

On kamala ajatus, että kuoleman jälkeen odottaisi jokin jehovalainen akvarelli – mutta en liioin usko, että tämä maailma on kaikki, mitä on.

A. W. Yrjänä

Muusikko. 50 vuotta, Helsinki.

Julkaistu: 29.3.2018