Apu

Apu 50 vuotta sitten: Vuoden 1972 suosikkiohjelma Naapurilähiö toi Matin ja Mervin rakkaustarinan suomalaisten olohuoneisiin

Apu 50 vuotta sitten: Vuoden 1972 suosikkiohjelma Naapurilähiö toi Matin ja Mervin rakkaustarinan suomalaisten olohuoneisiin
Ensimmäinen Matin ja Mervin tarina kerrottiin jo 50 vuotta sitten. Se ei ollut vielä Nykästen, vaan nuorten, joiden elämää seurattiin television suosituimmassa sarjassa.
Julkaistu: 1.5.2022

Viisikymmentä vuotta sitten lauantaisin ei tarvinnut miettiä, mitä tehtäisiin iltakuuden uutisten jälkeen. Oli melkein itsestään selvää, että kokoonnuttiin television ympärille. Sieltä tuli Naapurilähiö.

Suomi oli kokenut nopean rakennemuutoksen. Maa- ja metsätalouden koneellistuminen, tilakoon kasvu sekä vähemmän työvoimaa vaativat viljelymenetelmät olivat vieneet maaseudulta lyhyessä ajassa 300 000 työpaikkaa, ja työväki oli muuttanut perheineen eteläisen ja lounaisen Suomen kaupunkeihin. Osa oli lähtenyt ­hakemaan leipäpuuta Ruotsista asti.

Suuri muuttovirta kaupunkeihin merkitsi ­kasvanutta asuntojen tarvetta. Siihen vastattiin lähiörakentamisella.

Kokonaisia kaupunginosia rakennettiin ­keskelle metsää tai peltoa. Nopea muutto ­edellytti nopeaa rakentamista. Betoniset kuutiotalot nousivat tiuhaan tahtiin. Rakentaminen muuttui teolliseksi, talot koottiin valmiista ­elementeistä. Ihmiset muuttivat ensin, palvelut seurasivat vasta perässä.

Vanha elämäntapa sai väistyä uuden tieltä. Työpäivän jälkeen palattiin omaan koti­laatikkoon.

Nuorisojutun vieressä mainostettiin tietysti ­nuorison muotimenopeliä.

Televisiosta tuli jokaisen olo­huoneen hallitsija

Tullessaan näköradio oli muuttanut suomalaisten yhteisöllisyyttä. Enää ei tarvinnut lähteä vapaa-ajalla kyläilemään, kun ohjelmaa tuli omaan kotiin. Naapureiden tekemisiä ei tarvinnut ruotia, kun saattoi katsoa, miten Me Tammelat tai Heikki ja Kaija pärjäsivät.

Sitten mainostelevisio iski kultasuoneen. Vuonna 1969 alkoi televisiosarja Naapurilähiö.

Naapurilähiö seurasi kuvitteellisessa Helsingin Katajamäessä asuvien ihmisten elämää.

Pääosissa olivat Lieslahden ja Sarpamaan ­perheet. Edelliset olivat juuri muuttaneet kerrostaloon, Sarpamaat taas kuuluivat kanta-­asukkaisiin.

Harriet Finne, Pilvi-Sisko Multimäki, Keijo Komppa ja Helena Haavisto eli Lieslahden perhe Naapuri­lähiön alkaessa vuonna 1969.

Tapio Hämäläisen (1922–2008) näyttelemä Väinö Sarpamaa oli kouluja käymätön putkiasentaja, joka oli rakentanut itse talonsa rintamamiespalstalle. Keijo Kompan (1928–2009) esittämä Kalervo Lieslahti puolestaan oli ekonomi, joka oli asuntolainan turvin ostanut oman asunnon.

Parissa vuodessa Naapurilähiö oli saavuttanut suursuosion. Se oli Katso-lehden lukijaäänestyksessä 1971 television suosituin ohjelma. Vuoden 1972 mielipidemittauksessakin Naapurilähiö otti ykköspaikan, ja sen perässä olivat brittiläinen Ashtonin perhe ja kotimainen musiikki- ja sketsisarja Kivikasvot.

Naapurilähiötä verrattiin ensimmäiseen Suomessa nähtyyn amerikkalaiseen saippuasarjaan Peyton Placeen.

Kanavasurffaus vasta kaukainen haave

Ei ollut laajakuvatelevisiota, ja väritelkkarikin teki vasta tuloaan. Väreihin oli varaa vain rahakkaimmissa ­perheissä.

Televisiokanavia oli kaksi. Mainostelevisio vuokrasi Yleisradiolta ohjelma-aikaa. Tunnusfilmissä pöllö räpytteli silmiään, jolloin niihin ilmestyivät kirjaimet T ja V. Harva tiesi, että musiikki oli suoraan kitaristi Les Paulin levyttämän Brazilin introsta.

Ohjelmien väliin tupatut mainokset iskivät tajuntaan paremmin kuin nykyään. Iskusanat jäivät mieleen: Shellistä, Saarioisten, Tietysti Pauligin, Pistä tiikeri tankkiin, Jenkki venyy ja paukkuu. Vieläkin osattiin laulaa Siff-Colasta, joka oli nasta juoma.

Suomalainen ydinperhe oli kohdannut muutoksen liikkuvassa kuvassakin.

Elokuvasarja Suomisen perheestä oli ollut romanttista ja ongelmatonta katsottavaa. Kaikki sujui hyvin, mitä nyt pieniä kommelluksia sattui. Perhe oli varakas, ja sillä oli oma, Siiri Anger­kosken näyttelemä kotiapulainenkin.

Tammelat olivat hekin hyvätuloisia, Liisa Nevalaisen näyttelemä perheen äiti oli kotirouva. Sen sijaan Heikki ja Kaija olivat tavallisia, taloutensa kanssa painiskelevia palkansaajia.

Perhe-elämää kuvaavissa sarjoissa ei menty syvälle yhteiskunnallisiin ongelmiin, eikä Naapuri­lähiö ollut poikkeus. Kunnon melodraamana se keskittyi ihmisten tunteisiin. Kriitikko Jukka Kajavan mukaan sarjan suosio johtui ”turvallisesta yllättämättömyydestä”. Ei ihme, että Naapurilähiötä verrattiin jo alusta asti ensimmäiseen Suomessa nähtyyn amerikka­laiseen saippuasarjaan Peyton Placeen.

Nuorten ja aikuisten väliset ristiriidat ­olivat yksi Naapurilähiön kantavista teemoista.

Avun kansi maaliskuussa 1972.

Ponnahduslauta monelle tutulle näyttelijälle

Ohjelma toi ruutuun paljon tunnetuksi sittemmin tulleita kasvoja. Isän lisäksi putkiasentaja Sarpamaan perheeseen kuuluivat Hilkka Helinän (1916–1973) näyttelemä uskonnollinen vaimo Aino, tytär Riitta (Elina Halttunen, s. 1952) ja pojat Arto (Timo ­Närhinsalo), Matti (Harri Hyttinen,1952– 2006) ja vielä pikku-Jaakko.

Lieslahtien perheeseen kuuluivat isän lisäksi Helena Haaviston (1927–2005) näyttelemä äiti Marjatta ja kaksi tytärtä. Pilviä esittänyt Pilvi-Sisko Multimäki oli sarjan alkaessa seitsenvuotias. Isompi tytär oli 15-vuotias Mervi, hahmon taakse kätkeytyi nuori ­Harriet Finne (s. 1953)

Mervin ja Sarpamaan Matin teiniromanssi kuului sarjan kuvioihin. Niin Apu-lehdessäkin 50 vuotta sitten: etusivulla Harriet Finne ja Harri Hyttinen olivat kansikuvassa, ja otsikkona oli ”Teinirakkautta Naapurilähiössä”.

Mervin ja Matin elämä ei ollut yhtä räiskyvää kuin myöhemmin tosielämän Nykästen pariskunnan. Se ei ollut edes sen verran villiä kuin Arto Sarpamaan ja Tarja Markuksen (s. 1946) esittämän Virpi Raidan suhde, jossa pariskunta eleli tuohon aikaan paheksutussa avoliitossa ja sai lapsenkin.

Käsikirjoittaja Toini Vuoristo (1919–2013) keksi Merville myöhemmin muita hahmoja rakastumisen kohteeksi.

Monilta katsojilta menivät todellinen elämä ja ­fiktio sekaisin. Televisio oli vasta valloittanut ­Suomen, ja sarjafilmien tähtiin suhtauduttiin usein kuin todellisiin ihmisiin.

Roolihahmoissa paljon samoja piirteitä

Nuoret olivat sarjan keskiössä, ja he olivat ­mieluisia haastateltavia aikakauslehdille. Avun jutun julkaisemisen aikoihin Harri valmistautui ylioppilaskirjoituksiin, ja Harrietilla ne olivat edessä vuotta myöhemmin.

Nuoret olivat tehneet töitä yhdessä jo ennen Naapurilähiötä – ensimmäisen kerran joulukalenterin tonttuina 1965. He olivat olleet mukana Tarinatalossa, Naapurilähiön edeltäjässä. Sieltä molempia sarjoja ohjannut Jussi Tapola oli korjannut nuoret uuteen sarjaan mukaan.

Sarjahahmojen vertaileminen todellisiin ihmisiin kuului aikakauslehdille: olivatko näyttelijät samanlaisia kuin roolihahmonsa?

Avun jutun kirjoittanut Leila Pentinpuro ­kertoikin, että molemmat haastateltavat ­tuntuivat perin tutuilta roolihahmojensa ­perusteella.

Harri Hyttinen on täsmälleen sama kiltti ja ­sympaattinen koulupoika kuin Sarpamaan Mattikin. Iloinen, avulias ja maailmaa myön­teisesti katseleva. Ja Harriet. Ensinäkemältä hänessä on aikamoinen annos itsetietoista ja ­hemmoteltua perhetyttöä, joka on tottunut saamaan mitä haluaa, tekemään asiat niin kuin huvittaa ja oikuttelemaan silloin kun siltä tuntuu.

Harri myönsi kuvauksensa oikeaksi, paitsi että lisäsi olevansa ”vähän sellainen nahjus”.

Harriet myönteli kuvansa näköisekseen.

Rajalan perheen naiset ja lapset eli Rauni Ranta, Tom Kämpe, Susanna Haavisto ja Reijo Hiltunen.

Määrätietoisuutta nuoresta naisesta löytyi, kun häneltä kysyttiin tulevaisuuden toiveita.

– Minä toivon, että pääsisin lääkikseen ja voisin erikoistua psykiatriksi, auttamaan ihmisiä.

Finne todella pääsi lääkikseen, lääketieteelliseen tiedekuntaan. Hän toimi terveyskeskus­lääkärinä ja erikoistui vanhustenhoitoon. Hän valmistui geriatrian erikoislääkäriksi vuonna 1994 ja lääketieteen tohtoriksi vuonna 2003.

Tutkimusprofessori Finne-Soveri on pysynyt julkisuudessa, mutta ammattinsa vuoksi. Silti voi veikkailla, että hänen vastaanotolleen tulleet vanhukset aloittavat aina samalla tavalla: ­”Muistan sinut Naapurilähiöstä.”

Harri Hyttisestä tuli ammattinäyttelijä. Hän valmistui teatterikoulusta 1977. Vuonna 2006 edesmennyt Hyttinen teki urallaan niin teatteri-, elokuva- kuin televisiosarjarooleja.

Sarpamaiden perhe eli Timo Närhinsalo, Elina Halttunen, Hilkka Helinä, Tapio Hämäläinen ja Harri Hyttinen sylissään Jaakko Nuotio.

Ura jatkoi Uuno Turhapuron appivanhempana

Sarjan muutkin näyttelijät menestyivät myöhemmin hyvin.

Keijo Kompasta tuli Sodan ja rauhan miesten ikimuistoinen Paasikivi, Tapio Hämäläisestä puolestaan Uuno Turhapuron appiukko ja Helmi Raitaa näytelleestä Marita Nordbergista (1929–2009) Uunon anoppi. Kaikki kolme tekivät myös pitkän uran eri ­teattereissa, muiden muassa Suomen Kansallisteatterissa.

Helena Haavistolla puolestaan oli merkittävä rooli Pekka Parikan elokuvissa Pohjanmaa ja Talvisota. Hän oli naimisissa kapellimestari Jorma Panulan kanssa, ja myös hänen tyttäristään Terhi Panulasta ja Anu Panulasta tuli näyttelijöitä.

Elina Halttunen on sittemmin ­kirjoittanut useita menestyssarjoja kuten ­Ihmeidentekijät ja Kotikatu.

Yksi nimi kannattaa vielä mainita: vain ­11-vuotiaana tätinsä vanavedessä sarjaan tullut Susanna Haavisto näytteli sarjassa Raija ­Rajalaa. Susanna Haavisto tuli sittemmin tunnetuksi muun muassa rooleistaan tv-­sarjoissa Elämänmeno ja Soitinmenot.

Naapurilähiötä tehtiin kaikkiaan 165 jaksoa. Sitä lopeteltiin monta vuotta, mutta katsojat huusivat sen aina takaisin.

Viimeinen jakso ilmestyi vuonna 1976. Vuonna 1997 tehtiin vielä Paluu naapurilähiöön, mutta se jäi kolmiosaiseksi televisio­sarjaksi.

Kommentoi »