Image

24/7



24/7

Lapsiperheet ovat vaatimusten ristitulessa. Aikaa pitäisi olla yhtä aikaa lapsille, omalle uralle, parisuhteelle ja itselle. Vietimme viikon espoolaisperheessä.
Teksti Maria Mustranta
Kuvat Akseli Valmunen

Maanantaiaamuna Susanna Laukkasen puhelin herättää kello 5.50. Se on hänen arkiaamujensa tavanomainen herätysaika, mutta nyt se tuntuu aivan liian aikaiselta. Perheen nuorempi lapsi, kolmevuotias Lila, on kiivennyt yöllä vanhempien väliin kuten melkein joka yö. Nukkuminen on ollut yhtä pyörimistä ja heräilyä.

Espoon Suurpellossa on vielä hiljaista. Vain joitain rakennusmiehiä liikkuu siellä täällä heijastavat vaatteet hämärässä välähdellen.

Susanna on laittanut kaiken mahdollisimman valmiiksi illalla: vaatteet, repun, lounaan, veden ja kahvinpurut keittimeen. Susanna käy suihkussa ja mittaa lautaselle kaurapuuroa ja raejuustoa.

”Mie ostin Fit Farmin 12 viikon ohjelman, mihin kuuluu treeniohjelma ja ruokavalio. Yritän saada seitsemän kiloa pois. Pudotin Fit Farmin ohjelmalla aiemmin 18 raskauskiloa.”

Tänään on dieetin ensimmäinen päivä.

Puoli seitsemältä Sami Loukkaanhuhta herää, antaa Susannalle suukon ja ottaa kahvia. Susanna menee meikkaamaan.

”Aamut on taistelua aikaa vastaan. Sudin vain nopeasti naamaan jotain.”

Diplomi-insinööriksi valmistunut Susanna työskentelee Länsimetrolla turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkönä. Hän pyrkii olemaan työpaikalla seitsemältä, jotta pääsee lähtemään kolmelta.

”Joskus mietin, onko tässä järkeä, kun mie olen illalla ihan silmät ristissä. Mutta tällä tavalla tytöille ei tule niin pitkää päivää päiväkodissa.”

Tähän asti Susanna on kävellyt tai lenkkeillyt kahden ja puolen kilometrin matkan työpaikalle Matinkylään. Nyt viikonlopun lämpimät säät ovat sulattaneet tiet niin, että Susanna lähtee pyörällä.

”Kun mie en ehdi muuten urheilla, niin työmatkat on sitten minun urheilua.”

Viittä yli seitsemän Sami kantaa ensin unisen Lilan olohuoneen sohvalle, sitten omassa huoneessaan nukkuvan viisivuotiaan Lumian. Tytöt ovat vielä herättämisestä hitaita. Aamupuuhat eivät tahdo edistyä.

”Soitetaan äidille”, Lila pyytää.

”Pestään ensin hampaat.”

”Ei!”

Sami patistaa ja maanittelee, etsii vaatteita ja käy suihkussa. Kello on kymmentä vaille kahdeksan, kun tytöt ovat ulkovaatteissa eteisessä.

”Olenkohan mä unohtanut jotain?” Sami miettii. ”Muutakin kuin aamupalan.”

”Isi! Sun piti soittaa äidille hampaitten pesun jälkeen!” Lila muistaa.

Nyt ei ehditä, Sami sanoo ja menee kylpyhuoneeseen. Lila huokaa: ”Isi on höpsö.”

Ovella Sami huomaa Lumian tukan hapsottavan.

”Pitäisköhän sun hiukset laittaa?”

Lapsilla on liikkumiseen vain kaksi vaihdetta: joko juostaan tai laahustetaan. Lila ja Lumia ovat tänään juoksutuulella.

Puolivälissä päiväkotimatkaa Sami muistaa, että tyttöjen kumisaappaat unohtuivat kotiin.

Päiväkotiin on vain muutaman sadan metrin matka. Rakennus on samankaltainen kuin muutkin Suurpellossa: suuria lasipintoja, muutama läikkä kirkkaita värejä, ihkauutuuttaan vähän karu. Eteisen kuravaatekorien nimilapuista ei heti arvaisi, missä maassa ollaan. Isabella, Oliver, Alex, Luca, Max, Ingel, Ibrahim.

Eteisessä Lila muistaa taas äidin. Sami myöntyy soittamaan, mutta äiti ei vastaa. Sami muistaa, että Susanna on palaverissa.

Kun Sami on ulkoeteisessä, Lumia juoksee perään. Hoitoon jääminen on joskus vaikeaa. ”Mä en halua jäädä päiväkotiin.”

Sami ottaa alakuloisen tytön syliin.

”Ei ole pitkä aika. Äiti hakee ihan muutaman tunnin päästä.”

Sami kävelee kotiin, vie autolla kumisaappaat päiväkodille ja ajaa työpaikalleen Espoon pääpaloasemalle, jossa hän työskentelee palotarkastajana.

Iltapäivällä Susanna on juuri lähdössä töistä, kun hänelle soitetaan laboratoriotuloksista. Perhe on ollut pääsiäisen kuumeessa ja nyt on käynyt ilmi, että tytöillä ja Samilla on angiina. Susanna alkaa tavoitella lääkäriä saadakseen antibioottireseptit ja lähtö viivästyy. Päiväkodilla pitää vielä sumplia tytöille ajat vasu- eli varhaiskasvatussuunnitelmasta keskusteluun. Sitten päästään lähtemään puiston kautta kotiin.

Suurpelto on asuinalueena niin uusi, että sen vanhimmatkin talot on rakennettu 2010-luvun alkuvuosina. Siellä täällä on yhä rakennustyömaita.

Tämä on hyvinvoivien lapsiperheiden aluetta. Melkein 40 prosentilla asukkaista on korkea-asteen koulutus ja kotitalouksien käytettävissä olevissa tulot ovat espoolaista keskitasoa. Viime eduskuntavaaleissa joka kolmas äänesti kokoomusta.

Susanna on kotoisin Rovaniemeltä, Sami Toholammilta Keski-Pohjanmaalta. Ennen kuin perhe muutti Espooseen viime vuoden lokakuussa, molemmat vanhemmat työskentelivät palotarkastusinsinööreinä Pirkanmaan pelastuslaitoksella Tampereella. Kumpikin kaipasi uusia haasteita, ja niiden perässä oli lähdettävä Hämeestä pääkaupunkiseudulle.

Nopeasti eteen tulleen muuton vuoksi perhe asui aluksi vuokralla. Nykyisen kodin he ostivat rakennusvaiheessa pohjapiirroksen perusteella.

Hyppy paritalosta Tampereelta kerrostaloon tuntui pienemmältä, kun asuntoon kuului oma pieni piha. Suurpelto vaikutti myös rauhalliselta ja perhekeskeiseltä alueelta, leikkipuistoja on paljon ja päiväkotiin ja kouluun pääsee kävelyteitä pitkin.

Sami on jo tullut töistä, kun Susanna ja tytöt tulevat kotiin. Päivälliseksi on fenkolilla ja sellerillä höystettyä italianpataa. Susanna miettii, mistä tytöille saadaan myyräasut muskarin sunnuntaiseen esitykseen. Asun pitäisi olla ruskea tai harmaa ja rusetti löytyä päähän.

”Nämä on tytöille aika hankalia värejä. Pitääkö tässä lähteä paniikinomaisesti haalimaan jotain?”

Sami lähtee käymään apteekissa. Susanna menee tyttöjen kanssa harjoittelemaan pyöräilyä. Pyörällä päiväkotimatkat taittuisivat nopeammin.

Kahdeksalta syödään iltapalaa. Kun tytöt nukahtavat yhdeksän maissa, Sami lähtee vielä vaihtamaan autoon jarrupaloja, koska seuraavana päivänä on työpäivän jälkeen katsastus.

”Kun tekee itte, saa paremman.”

Harvan ihmisryhmän elämään pakkautuu yhtä paljon velvollisuuksia ja aikapaineita kuin lapsiperheissä. Ketään ei pommiteta yhtä hanakasti käsityksillä, kuinka pitäisi elää. Täytyisi tehdä uraa, mutta samalla olla paljon lasten kanssa. Ottaa aikaa itselle ja parisuhteelle. Lasten pitäisi liikkua enemmän ja pelata vähemmän. Harrastuksia on liikaa ja yöunta liian vähän. Eikä saa unohtaa ääneen lukemista, D-vitamiineja, käsienpesua, hampaiden harjaamista, ruutuajan rajoittamista, nettiestoja, raitista ilmaa, luomuruokaa, sukupuolineutraaliutta, pomminkestäviä ulkovaatteita ja kivaa kaveruutta.

Suurimpia paineiden kehittelijöitä ovat kuitenkin vanhemmat itse. Koska lapset saadaan yhä vanhempina, vanhemmat ovat entistä tietoisempia eri mahdollisuuksista. Heillä on myös enemmän rahaa panostaa jälkikasvuunsa. Kun epävarmuudesta on tullut työelämässä pysyvä tila, keskiluokkaiset vanhemmat treenaavat paniikinomaisesti jälkikasvuaan kestämään horisontissa siintävän muutosten aallokon.

Tiistaina Susanna hakee tytöt puoli neljän aikaan.

Välillä hänestä tuntuu väärältä, että päiväkodin hoitajat saavat viettää tyttöjen kanssa enemmän aikaa kuin hän itse. Susannalla olisi oikeus tehdä lyhyempää päivää, mutta järjestely ei tunnu järkevältä. Työmäärä ei vähenisi, vaan pitäisi tehdä kahdeksan tunnin työt kuudessa, kuuden tunnin palkalla.

”Tampereella mie tein koko ajan kuuden tunnin päivää, eikä meillä ollut mitään ongelmia tulla toimeen. Täällä asumiskulut tuplaantui. Ja kun haluaisi panostaa omaan uraansakin. Töissä pitää antaa kaikki, jos haluaa menestyä ja saada parempia asemia”, Susanna sanoo.

”Mutta kai se on niin, että elämä on täynnä valintoja, jos yrittää tehdä kaiken.”

Jokin aika sitten Susanna huomasi, että työpaikalla pyörivät yhä kiky-minuutit eli työmarkkinajärjestön toissa vuonna sopimat vuosittaisen työajan pidennykset.

”Mitä hemmettiä? Mie olen nähnyt jonkun viisaan miehen arvion, ettei ne ole tuoneet niitä tuloksia, mitä toivottiin. Miksi ei voida vain myöntää, että ne ei toimi, ja purkaa systeemi?”

Tyttöjen lyhyet tarhapäivät ovat järjestyneet arjessa luontevasti, koska Susanna on aamuvirkku ja nopealiikkeinen.

”Meikäläinen lähtee savu kengissä, kun Sami juo mielellään rauhassa kahvia ja antaa lapsille kiireettömän aamun. Ku mie olen viuhahtanut vauhdikkaasti töihin, mie viuhahdan vauhdikkaasti kotiinkin aikaisemmin. Tämä sopii molemmille.”

Päivä on aurinkoinen ja aika kuluu pihalla ennen kuin viideltä syödään. Yhteisestä päivällishetkestä pidetään kiinni.

”Mie totuin jo kotona siihen, että kerran päivässä kokoonnutaan yhteen ja keskusteltiin maailman asioista. Tai ei maailman, mutta omista”, Susanna sanoo.

Kumpaakin vanhempaa väsyttää. Sami on herännyt yöllä rauhoittamaan itkevää Lilaa, Susanna on muuten vain nukkunut huonosti.

”Kävin niin ylikierroksilla, etten saanut nukuttua.”

Dieettikin aiheuttaa huonoa oloa. Ruokamäärät ovat aineenvaihdunnan kiihdyttämiseksi alussa niin suuria, että ne aiheuttavat ähkyn olon.

”Tässä saa henkihieverissä syödä.”

Samia harmittaa, ettei auto mennyt jarrulevyn takia läpi katsastuksesta.

”Ei sen vaihtaminen iso homma ole, mutta homma kuitenkin. Joskus tuntuu, että ne tekee tuota tahallaan.”

Maanantait ja tiistait ovat yleensä ruuanlaitto- ja löhöilypäiviä. Tänään on kuitenkin menoa. Susanna menee kuudeksi kampaajakaverin luo. Elina Karjalainen laittaa Susannan hiukset kampaamo Hiuksenhienossa Vantaan Simonkylässä. Samalla kun Karjalainen värjää ja leikkaa, saa kätevästi vaihdettua kuulumiset. Lapset, syntymäpäivät, tanssikilpailut.

Karjalainen kertoo, miten heidän uuninsa räjähti.

Kampaamo tyhjenee vähitellen muista. Susanna ja Karjalainen jäävät vielä juttelemaan. Kun Susanna palaa yhdeksältä kotiin, tytöt ovat nukkumassa. Sami on käynyt tyttöjen kanssa ulkona ja tehnyt ruokaa. Susanna käy suihkussa ja keittää riisiä ja kasviksia seuraavan päivän lounaaksi. Dieetti alkaa tuntua työläältä. Kaikki ruoka pitää punnita, eikä voi syödä työpaikan ruokalassa niin kuin yleensä.

Kello on taas yli kymmenen, kun Susanna pääsee sänkyyn, vaikka piti mennä aikaisin nukkumaan. Sami jää vielä hetkeksi siivoamaan keittiötä.

Keskiviikkona Sami kiirehtii autolla puoli neljän aikaan tarhalle, jotta ehditään syödä yhdessä ennen kuin tyttöjen tanssitunnit alkavat. Susanna tulee viimeisen palaverin jälkeen suoraan kotiin.

”Onneksi on liukuva työaika. Jos olisi tehnyt täyden työpäivän, tytöt olisi pitänyt herättää jo kuuden jälkeen, jotta ehtii töihin seitsemäksi”, Sami huokaa.

Tämä on raskain asia arjessa. Kun on jatkuvasti kiire ja pitää patistaa.

Tytöt syövät Samin eilen kokkaamaa pastaa, aikuiset jämiä.

”Tää pöytä näyttää niin oudolta. Yleensä tässä on jotakin kasviksia”, Susanna sanoo.

”Sä oot syönyt kaikki kasvikset”, Sami huomauttaa.

Tytöille ei maistu.

”Laitetaanko puolukkahilloa?”

”Ei”

”Ketsuppia?”

”Joo!”

Susanna nousee selailemaan Yhteishyvän reseptejä. Mangokanaa? Tonnikalamunakasta? Broileripestopastaa?

”Sinulle on tullut joku tosi tärkeä kirje. Mie repäsen siitä kauppalistan.”

Puoli viideltä koko perhe kiipeää autoon ja ajaa Mankkaalle.

Tanssikoululla Lumia leikkii toisen tytön kanssa sillä aikaa, kun Lila tanssii. Kolme isää, kymmenkunta äitiä ja yksi isoäiti odottavat ja selaavat puhelimia. Hyllyssä on lastenkirjoja ja pino Gloria-lehtiä.

”Mie nukahan pystyyn”, Susanna huokaa. ”Perjantaina mie makaan vaan sohvalla.”

”Mutta sullahan on se tyky-päivä”, Sami muistuttaa.

”Ai niin, voi ei!”

Yksi äideistä kertoo, että tanssiryhmien kevätnäytösten päivämäärät ovat tulleet.

”Me pyntätään tytöt ja viedään sinne ja sen jälkeen meidän pitää ostaa liput, että päästään katsomaan. 18,50 euroa. Ja tytöillä voi olla esiintymiset eri päivinä”, Susanna huokaa. ”Syksyllä jätettiin väliin.”

Tytöt ovat harrastaneet tanssia koko ikänsä. Jo vauvoina he kulkivat Susannan mukana äiti–lapsi-tunneilla. Tytöt ovat käyneet myös muskarissa vauvasta asti.

”Kun ne muutenkin tanssii ja laulaa koko ajan, niin mie haluan tarjota niille sen, mistä ne muutenkin tykkää.”

Muskari on kerran viikossa päiväkodissa eikä siksi vaadi kuskaamista. Jos harrastus olisi kauempana, Susanna epäilee, että muskarista luovuttaisiin.

”Tähän palettiin ei mahtuisi enää yhtään harrastusta. Ja kun tietää, että tanssituntien määrä tulee tästä lisääntymään.”

Susanna on musikaalisesta suvusta ja soitti nuorena selloa ja pianoa. Samikin on musikaalinen. Sitä Susanna ei ole miettinyt, menevätkö tytötkin joskus soittotunneille.

”Jos sellainen kipinä tulee, niin sitten tulee.”

Susannasta on hyvä, että lapset harrastavat jossain muodossa liikuntaa. Silloin siitä ehkä helpommin muodostuu koko elämän kestävä tapa.

”En tiedä, onko se tärkeetä, mutta minusta on mielekästä ja hauskaa, että elämässä on joku tekeminen, eikä ole pelkkää notkumista. Jos siitä oikein innostuu, niin pysyy ehkä todennäköisemmin kaidalla polulla.”

Kun Lilan tunti loppuu, Lumia menee omalle tunnilleen ja muu perhe viereiseen Lidliin. Mangoja, kurkkuja, kirsikkatomaatteja, babypinaattia, bataattia, kiivejä, jauhelihaa, kalkkunaleikettä, raejuustoa, pinaattikeittoja...

”Joskus sitä miettii, että kulutusvalintojen eettisyyttä pitäisi ajatella enemmän, mutta käytännössä se jää tekemättä”, Susanna sanoo.

”Me on aloitettu jätteiden lajittelukin vasta äskettäin.”

Tanssitunnin jälkeen ajetaan kotiin. Siivotaan ja tehdään ruokaa.

”Äiti, mä teen jotain tuhmaa!” Lila ilmoittaa iloisesti Lumian huoneesta. Susanna menee katsomaan.

”Ei kun en teekään”, Lila sanoo.

Susanna palaa siivoamaan tavaroita paikoilleen mutta havahtuu hetken päästä outoihin ääniin. Ihan kuin joku rouskuttaisi pastilleja.

Käy ilmi, että tytöt ovat syöneet rasiallisen Lidlistä ostettuja ksylitolipastilleja. Sami googlettaa, ettei suuri määrä ksylitolia ole varsinaisesti haitallista, mutta sillä saattaa olla laksatiivisia vaikutuksia.

Kello 22.38 Sami herää siihen, että Lila oksentaa sänkyynsä. Susanna havahtuu tunteeseen, että jotakin tapahtuu, mutta on liian uupunut herätäkseen kunnolla. Sami nousee, lohduttaa itkevää Lilaa, hakee vettä, riipii likaiset lakanat sängystä, käyttää Lilan suihkussa, etsii puhtaita petivaatteita ja uuden yöpaidan. Kahdeltatoista Sami pääsee takaisin sänkyyn.

Torstaina Lila juoksee vessassa pitkin päivää. Pikkuhousuja kuluu. Sami pyörittää alkuillan pyykkikonetta. Susanna tekee seuraaviksi päiviksi lihapullavuuan ja pestokanapastaa.

Ruuanlaittoon menee arjessa paljon aikaa, koska kumpikin tykkää kokata. Eineksiä syödään vain pahimmassa kiireessä, jollainen on kuulemma noin kerran kuussa. Lumialle ostetaan joskus hänen rakastamaansa maksalaatikkoa.

”Mie oon niin tarkka sokerista ja muusta ja että ruoka on laadukasta. Minulla on sellainen käsitys, etä eineksiin on piilotettu rasvaisinta ja huonointa ja niissä on paljon e-aineita.”

Seitsemältä tulee Tuula Wirtakoski. Hän on eläkeläinen, joka hoitaa tyttöjä torstai-iltaisin sillä aikaa, kun Susannalla ja Samilla on tanssitunti. Pari on harrastanut kilpatanssia puolitoista vuotta.

”Kaksi vuotta puhuin Samia ympäri, että sain sen lähtemään.”

Tanssitunti on Matinkylän Pirtillä. Vanha puurakennus on kuin koulun jumppasali, johon on tuotu tanssijoita varten kuusi kokovartalopeiliä. Teräsryhtinen opettajapari opettaa kolmelle parille tänään hidasta valssia.

”This was tosi hyvä”, italialainen miesopettaja kehuu.

Tunnin mittaan hiki kihoaa punoittaville kasvoille, vaikka liikkeet ovat verkkaisia. Lopuksi opettajapari tanssii vielä kerran opetellut askeleet, jotta parit voivat videoida ne.

Yhdeksään kestävä tanssitunti on hankalaan aikaan, koska tytöt eivät malta mennä nukkumaan, ennen kuin vanhemmat ovat tulleet kotiin. Harrastuksesta ei silti haluta luopua.

”Tää on sellasta kivvaa, meidän omaa aikaa”, Susanna sanoo.

Sami murahtelee vitsejä sinnikkäästä taivuttelusta mutta tuntuu pohjimmiltaan olevan samaa mieltä Susannan kanssa.

”Se on hauskaa. Kun se ei ole ihan helppoa, siihen koukuttuu.”

Perjantaina Susannalla on tyky-päivä. Siksi aamulla ei ole kiirettä ja hän on luvannut viedä lapset, jotta Sami pääsee seitsemäksi töihin. Mutta koska illalla on mennyt myöhään, Sami ei herää kuudelta soivaan puhelimeen. Päätetään, että Sami sittenkin vie lapset, koska lähtee liikkeelle autolla.

Iltapäivällä Sami hakee tytöt päiväkodista. Kävely kotiin kestää, kun pysähdytään puistoissa. Illalla hän käy tyttöjen kanssa töissä hakemassa tulostimeen unohtuneet tanssituntilomakkeet, tekee Susannalle ja itselleen munakasta ja lukee tytöille tunnin saadakseen heidät rauhoittumaan yöunille.

Sami kuuluu siihen pieneen prosenttiin isiä, joka on pitänyt hoitovapaata. Susanna oli Lumian kanssa kotona yhdeksän kuukautta, Lilan kanssa noin vuoden. Sami hoiti kumpaakin tyttöä useita kuukausia.

”Ajattelin, että se on ainutkertainen mahdollisuus viettää enemmän aikaa lasten kanssa. Houkutteli nähdä, mitä se on, kun pyörittää kaiken.”

Omaa aikaa on lähinnä lasten mentyä nukkumaan. Silloin Sami nauttii hiljaisuudesta ja lukee netistä jotakin, lähinnä uutisia.

Mitä hän tekisi, jos omaa aikaa olisi enemmän?

”Varmaan katsoisin enemmän boksilta jotakin.”

Kymmenen aikaan Sami on jo menossa nukkumaan, kun puhelin soi. Susanna on käynyt työporukan kanssa Suomenlinnassa panimoravintolassa, mistä on jatkettu keskustaan. Nyt hän tuskailee julkisilla kulkemisen kanssa. Helsinki tuntuu vielä oudolta.

Sami päättää jäädä odottamaan, että Susanna tulee kotiin ja paistaa molemmille munakkaat.

Lauantaina tytöt heräävät kuudelta. Susanna jää sänkyyn Samin noustessa mutta ei saa enää unta. Puoli yhdeltätoista Sami lähtee tyttöjen kanssa tanssitunnille, jolla tytöt korvaavat pääsiäisenä väliin jääneen kerran. Susanna yrittää ottaa päiväunet mutta ei onnistu nukahtamaan. Nurkissa pyörivät pölypallot ahdistavat ja hän imuroi vähän, vaikka tiistaina on tulossa siivooja.

Tyttöjen ja Samin palattua kotiin syödään, ulkoillaan läheisessä Angry Birds -puistossa ja käydään kaupassa. Illalla tehdään itse hampurilaisia ja ranskalaisia. Usein perjantaina tai lauantaina joku ystäväperheistä tulee kylään, mutta tänä viikonloppuna on päätetty olla keskenään. Kahdeksalta on saunavuoro.

Tämä on sellaista, mitä perheessä vaalitaan kaikkein tärkeimpänä asiana. Että tehdään yhdessä asioita. Se ja elämästä nautiskelu ylipäätään oli tärkeää Susannan lapsuudenperheessäkin. Omasta kasvatuksestaan Susanna on halunnut siirtää omille lapsille myös tekemisen kulttuurin. Jos jotakin haluaa, se tehdään tai pannaan tapahtumaan. Susannaa ja hänen siskoaan on myös kannustettu paljon. Susanna hokee Lilalle ja Lumiallekin, että he pystyvät mihin vain, kun yrittävät tarpeeksi.

Sami haluaa opettaa tytöille oma-aloitteisuutta.

”Ohjataan toki, mutta kaikkea ei tehdä valmiiksi, eikä anneta valmiita vastauksia.”

Saunan jälkeen katsotaan tv:stä Kingiä. Susanna nukahtaa puoli kymmeneltä sohvalle.

Sunnuntaina tytöillä on muskarin kevätkonsertti. Susanna etsii koko aamun toista ruskeaa mekkoa esiintymisasuksi. Se löytyy lopulta auton suksiboksista sekalaisen tavaran joukosta mustasta jätesäkistä. Konsertin alkuun on kaksi tuntia, kun Susanna työntää mekon pesukoneeseen. Se saadaan kuivaksi silitysraudalla ja tukankuivaajalla juuri ennen lähtöä.

Espoon kulttuurikeskuksen Tapiola-sali kuhisee vanhempia ja pieniä lapsia.

”Tervetuloa Espoon musiikkiopiston kevätkonserttiin”, juontaja toivottaa.

Vanhemmat paimentavat lapsia omalla vuorollaan lavalle ja sieltä pois. Pienimmistä moni on liian hämmentynyt esiintyäkseen. He tuijottavat yleisöä suu puoliavoimena. Välillä joku kiinnostuu liikaa lavalle tuoduista kasveista.

Lumia ja Lila esittävät oman ryhmänsä kanssa myyrälaulun. ”Pikkuinen myyrä kolostansa kurkkii...”

Sami videoi esitystä.

”Voi ihana! Tosi hieno!” Susanna kehuu.

Esityksen jälkeen käydään Tapiolan Fazerilla kahvilla. Tytöt saavat kakkupalat. Sami katsoo sääennusteen kännykästä.

”Katso lottonumerotkin. Mitä jos ollaankin miljonäärejä”, Susanna kehottaa.

Kahvilan jälkeen perhe päättää hetken mielijohteesta syödä läheisessä nepalilaisessa. Susanna on käynyt aiemmin paikassa työkavereiden kanssa ja haluaa mennä uudestaan.

Kun perhe tulee kotiin, Susanna tekee kaalilaatikkoa ja ottaa itselleen viikon tv-tuntinsa. Hän katsoo boksilta Teen Mom -jakson. Sami pelaa tyttöjen kanssa majavapeliä.

”Tässä kohtaa iskee paniikki, että taas on sunnuntai-ilta ja niin monta asiaa tekemättä”, Susanna huokaa.

Stressiä ensi viikon töistä on jo vähän, koska päivällä tuli katsottua sähköpostit ja kalenteri. Alkava työviikko on palavereista turvoksissa. Jossain välissä olisi ollut hyvä tehdä vähän töitä, mutta ei ole ehtinyt. Dieetin vaatimat lihaskuntoharjoituksetkin ovat unohtuneet.

”Mutta mie olen pyöräillyt matkat ja oli yksi tanssitunti. En mie paljoa ole pakkasella.”

Ehkä ensi viikolla ehtisi tehdä puuttuvat treenit. Ja harjoitella uutta tanssikuviota, kun sitäkään ei tullut tehtyä.

Samilla on vielä diplomi-insinöörin opinnot kesken. Tällä viikolla yöt ovat olleet niin levottomia, ettei energiaa ole riittänyt opiskeluun. Tentteihin valmistautumisen Sami aloittaa usein monta viikkoa etukäteen, koska kirjoja ehtii lukea lähinnä yhdeksän jälkeen illalla. Sami tekee harvemmin hommia kotona, koska etätyömahdollisuutta ei ole.

Kaikkea ei vain ehdi. Välillä pitää päättää, että asiat saavat odottaa tai ne voi jättää tekemättä. Että tämä riittää tallaisenaan eikä kaikkea voi saada yhtä aikaa, vaan paljosta täytyy myös luopua. On paitsi tehtävä jatkuvasti valintoja ja kompromisseja myös opeteltava hyväksymään ne.

Kun Susanna ja tytöt ovat nukahtaneet, Sami nauttii hetken kodin hiljaisuudesta. Aivan tyhjää aikaa sekään ei ole. Seuraava viikko pyörii mielessä.

Julkaistu: 17.6.2018