Rakkaudesta lukemiseen.

Urho Kekkosen viimeinen haastattelu

Presidentti Urho Kekkosen viimeinen haastattelu julkaistiin Avussa heinäkuussa 1981. Kesää viettänyt Kekkonen otti toimittaja Maarit Tyrkön vastaan Kultarannassa, mutta vakavia asioita haastattelu ei saanut sisältää.

Keväällä 1981 istuva presidentti Urho Kekkonen oli hallinnut maata 25 vuotta. Ilmassa oli kuitenkin merkkejä vallanvaihtumisesta, vaikka presidenttikausi oli ehtinyt vasta puoleen väliin. Huhtikuussa pääministeri Mauno Koivisto kieltäytyi luopumasta tehtävistään, vaikka Kekkosen sanottiin tätä toivovan. Tästä seurasi pitkä hiljaisuus: presidentti ei esiintynyt julkisuudessa ja hänen terveydentilastaan liikkui epäselviä tietoja.

Juhannuksena Avun päätoimittaja Jukka Miettinen lähetti presidentinkansliaan haastattelupyynnön. Kustannusyhtiö Weilin + Göösin osastopäällikkö, toimittaja Maarit Tyrkkö, joka oli valittu jutun tekijäksi, keskusteli asiasta Kekkosen ja hänen esikuntansa kanssa. Vastaus oli lopulta myöntävä, mutta jutun piti olla vain "kevyt kesähaastattelu". Politiikkaa tai ydinaseetonta Pohjolaa ei tulisi sivuta.

Maarit Tyrkkö oli tervetullut Kultarantaan tiistaina 7. heinäkuuta 1981 kello 11. Haastattelu oli Urho Kekkoselle viimeinen. Elokuinen kalastusmatka Islantiin paljasti presidentin olevan vakavasti sairas. 27. lokakuuta Kekkonen erosi virastaan. 

Apu julkaisee uudelleen Maarit Tyrkön haastattelun presidentti Kekkosesta. Tyrkön kirja Presidentti ja toimittaja (WSOY) julkaistaan tänään keskiviikkona. Avun verkkosivuilla on kuultavissa myös otteita Tyrkön ja Kekkosen haastattelunauhoista.

UKK toivoo: Meidän pitäisi antaa enemmän arvoa Suomelle
(julkaistu Avussa 29/1981, 17.7.1981)
 

Tasavallan presidentti on nyt kesälomalla kuten useimmat suomalaiset. Päivät Naantalin Kultarannassa kuluvat kesäisen leppoisasti, vaikka päämies hoitaa työtehtäviään loman aikana.
- Tässä virassa täytyy olla valmis joka lähtöön, hän sanoo.
Avulle myöntämässään erikoishaastattelussa UKK kertoo kesäisestä olostaan Kultarannassa, mutta ilmaisee myös huolensa maailman rauhattomuudesta.

Saapuminen Kultarantaan on aina yhtä juhlallista: ensimmäisenä vierasta tervehtii Kultarannan komean graniittilinnan hulmuava sinivalkoinen leijonalippu, joka näkyy jo Ukko-Pekan sillalta.

Seuraava vaikuttava ja mieltä lämmittävä tapahtuma on Kultarannan isännän, tasavallan presidentin luja kädenpuristus ja tervetulotoivotus.

- Taisitte tuoda tänne aurinkoisen päivän, myhäilee presidentti tyytyväisenä ja näyttää samalla tietä Kultarannan puistikkoon. Ja niinhän siinä käy, että tervehdyskäynnille maan isän luokse tullut joutuu hetimiten hänen kanssaan kävelylenkille.

Tasavallan presidentti  on pukeutunut siniseen urheiluasuun, harmaisiin lenkkitossuihin, lippalakkiin ja vaaleaan puseroon. Kaulaansa hän on kietaissut iloisenvärisen, punertavan silkkihuivin.

Tänään Kultarannassa ei ole solmiopakkoa. Ei ainakaan aamupäivällä.

Tunnelma on leppoisan kesäinen.

Kävellessään hiekkakäytävää pitkin presidentti kertoo:

- Mies nimeltä Nils Smeds omisti tämän alueen noin 500 vuotta sitten. Ennen Suomen tasavallan presidenttejä isäntinä täällä ovat olleet muun muassa Klaus Fleming ja Kultarannan varsinainen rakentaja Alfred Kordelin. Juuri Kordelin antoi arkkitehti Lars Sonckille tehtäväksi ”huvilan” suunnittelemisen.

- Ja tämmöinen tästä tuli, loistelias kesänviettopaikka. Se täyttää kaikki toiveet, joita voi edustusasunnolle asettaa. Kyllä tätä kelpaa esitellä vaikka kuinka kaukaa tuleville vieraille.

Haastattelun lomassa presidentti ja toimittaja
maistelivat metsämansikoita Kultarannan kallioilla.
Kuva: Maarit Tyrkön arkisto.

 

Presidentin käkkyräinen petäjä

- Tätä puistoaluetta kutsutaan nimellä Medaljonki, mutta kuten näette, ruusut ovat vielä nupullaan, sanoo presidentti ja kumartuu tutkimaan ruusunnuppujen kasvua.

Ruusuja tällä alueella on kuvioryhmiin istutettuna 3500 kappaletta, siten että jokainen väri muodostaa oman kokonaisuutensa. Väreinä ovat punaisen eri sävyt: heleänpunainen, vaaleanpunainen, tummanpunainen – kaikkiaan kymmenisen eri lajia.

- Olen enemmän kiintynyt Kultarannan käkkärämäntyihin kuin näihin ruusuihin, mutta kyllä minunkin on myönnettävä, että kun tästä ohitse kuljen, niin silmille näin kaunis puutarha on lepoa, presidentti sanoo.

Kun olemme ihailleet kesäpäivää ja ruusuja, ehdottaa presidentti:

- Nyt näytän teille käkkyräisen petäjän.

Presidentin askeleet ovat reippaat ja kuvaaja joutuu juoksemaan ylimääräisen lenkin hakeakseen kuvauslaukkunsa ja ehtiäkseen presidentin matkaan.

Miten vanha tuo mänty on?

- 98 vuotta!

Uskomme asian, mutta jäämme ihmettelemään Kultarannan isännän täsmällistä tietoa.

UKK jatkaa:

- Jos sanoisin, että tämä petäjä on sata vuotta vanha, kukaan ei uskoisi minua. Joku saattaisi sanoa naapurilleen: ”Se huikaisi tuon tiedon noin vain, ei se tiedä mitään!” Mutta kun sanon 98 vuotta, niin tieto tuntuu paljon uskottavammalta.

Mänty ojentaa kiemuraisia oksiaan ja presidentti kiertää ja kaartaa puuta.

Tekisikö mieli kiivetä, herra presidentti?

- Ei nyt. Minä olen jo kiipeämiseni kiivennyt, hän tuumaa ja jatkaa kävelylenkkiä.


Kekkonen tutkii Kultarannan maastosta löytynyttä sulkaa
- ja koristelee rintataskunsa kukilla. Kuva: Maarit Tyrkön arkisto.

 

 

”Lomalla irtaannutaan työasioista”

Isäntämme on suunnannut askeleensa kohti lehmuskujaa ja niin sanottua pohjoisen puoleista puutarhaa.

Rannalta näkyy Naantalin vanha kirkko, merellä seilaa purjeveneitä, muutama moottorialus puuskuttaa ohitse, silkkiuikkupari sukeltelee ja kalatiira kirkuu.

Tunteeko presidentti nyt olevansa lomalla?

Isäntä on istuutunut laiturin kivetykselle ja nostanut rennosti toisen jalkansa toisen päälle. Aurinko häikäisee.

- Loma edellyttää mielestäni normaaleista työasioista täydellisesti irtaantumista. Tässä virassa täytyy olla valmis joka lähtöön. Aina valmiina.

- En voi siis sanoa olevani lomalla, kun vietän kesää Kultarannassa. Mutta totta kai minun on täällä mukavampi viettää kesää kuin kaupungissa. Täällä ovat kalavedet lähellä ja samoin lenkkeilymaastot.

 

Paha puute: ei muikkuja

Presidentti jatkaa:

- Koko ympärillä oleva luonto on ollut – ja on – Kultarannassa minulle hyvin tärkeä. Kun tulin tänne ensimmäisen kerran vuonna 1956 kesänviettoon, karkasin heti metsään. Miltei joka päivä ohjelmassa oli metsälenkki. Usein lähdimme yhdessä Matti Kekkosen kanssa mittaamaan voimiamme. Näin opin tuntemaan lähiseudun maaston niin perusteellisesti, että jos minut nyt heitettäisiin mihin kohtaan tahansa, niin tietäisin missä olen.

Ilman kompassia?

- Ilman muuta!

Presidentti tekee jo lähtöä, jalat vetävät liikkeelle.

Mitä presidentille järvisuomalaisena merkitsee tämä ympärillä oleva meri?

- Se on minulle vettä. Tunnelma ison järven rannalla ja täällä on samantapainen. Tosin yksi paha puute tässä vedessä on: täältä ei saa muikkuja. Tämä muikkujen puute taitaakin olla yksi Kultarannan pahimmista. Mutta haukea täältä saa ja siikaa.

UKK astelee lehmuskujaa kohti Pöllönklopin saarta, missä on Kultarannan saunarakennus.

- Kalavedet ovat kuulemma kaikkialla täällä huonontuneet, suree päämies.

- …mutta siihen aikaan, kun tulin tänne ensimmäisiä kertoja, niin vedet olivat kalaisat. Kalastelin Anton Juslinin kanssa usean kerran – ja ihme kyllä, Antoni sai kalaa silloinkin, kun minulla oli tyhjä koukku.

Saako tiedustella kalamieheltä, mikä on ollut suurin saalis näiltä vesiltä?

- Päälle kahdeksan kiloa, mutta kuinka paljon, sitä en kerro… Iniöstä sen kalan sain ja se oli hauki.

Entä tämän kesän paras kala?

- Sitä ei ole vielä tullut!

 

Savusauna ja savikylpy virkistävät

- Saunominen kuuluu Kultarannan kesään, mutta täällä minulla ei ole samanlaista saunaporukkaa kuin talvisin Tamminiemessä. Vieraat vien saunaan, kertoo presidentti.

Kummassako saunassa Te itse mieluiten saunotte?

- Minä käyn savusaunassa. Siihen olen poikasena tottunut. Se tuntuu minusta mukavalta, sieltä saa henkistä ja fyysistä voimaa.

- Toinen rentoutumisen ja voimien keräämisen muoto on täällä savihieronta. Se kuuluu Kultarannan kesiin. Olen rouva Kytösen uskollinen asiakas.

Minkälaista savihieronta on?

- Ensiksi hierottava peitetään savella, joka on lämmintä, joskus kuumaakin. Sitten laitetaan päälle muovikelmu ja lämmin peite. Siitä se käyntiin pannaan…

Eikö savihieronta ole tavattoman väsyttävää?

- Aluksi se vie voimat, mutta sitten niitä tulee tuplasti takaisin. Hyvältä tuntuu jälkeenpäin. Ikävin vaihe on savesta puhtaaksi peseytyminen.

Kuinka usein presidentti käy savihieronnassa?

- Joskus olen käynyt joka toinen päivä, tämän hetkinen rytmini on kaksi kertaa viikossa.

 

”Suomi on suomalaisille paras paikka”

Käännymme rantatieltä polulle, joka johtaa korkealla kohoavaan Kultarannan graniittilinnaan. Presidentti ei välitä tänään nousta rinnettä rappusia pitkin, muutenkin hän tuntuu pitävän enemmän luonnon muokkaamista rakennelmista kuin ihmisen tekemistä.

- Tätä aluetta kutsutaan Paratiisiksi, kertoo isäntä ja näyttää samalla edessä aukeavaa kiviaidalla eristettyä linnan pihaa.

- Nimi on tullut tuosta Felix Nylundin Herääminen-patsaasta, jonka väitetään kuvaavan Eevaa ja Aatamia. Minä kyllä olen kuullut, että mallina on ollut eräs poliitikko. Niin täälläpäin vitsaillaan.

Tasavallan presidentti heittää lenkkeilyasunsa takin yltään ja kumartuu poimimaan muutaman pionin paitansa rintataskuun. Sitten hän istuutuu reippaan kävelyn jälkeen kiviportaille.

Aurinko leikkii pihan peilialtaissa ja lilja- sekä pioni-istutukset tekevät päivästä vieläkin kesäisemmän.

Te taidatte pitää auringosta?

Ruskettunut presidentti hymyilee.

- Mielelläni minä auringossa olen. Ja iloisemmalla tuulella olen, kun aurinko paistaa. Sää vaikuttaa minuun samalla tavalla kuin useimpiin kansalaisiinkin. Silti muistan, miten nuorena miehenä myrräkkä sää sai minut liikkeelle. Silloin piti päästä metsään juoksemaan. Ja mitä enemmän satoi ja tuuli, sitä mieluisampaa oli juosta ulkona.

Jos Te saisitte viettää kesänne missä päin maapalloa tahansa, niin missä kesä tuntuisi parhaimmalta?

- Kyllä minä kesäni kotimaassa viettäisin.

Missä päin? Pielavedellä? Kajaanissa? Ontojoella? Kangasniemellä?

- Houkuttelevia kohteita on niin tavattoman paljon, ettei niitä käy luetteleminen. Tämä Suomihan on meidän isänmaamme. Tämä on suomalaisille paras paikka.

 

”Lenkkeilyasu on ehdoton ykkönen”

Adjutantti kiirehtää presidenttiä vaihtamaan asua. Tulossa on vieraita, jotka hämmästyisivät tasavallan päämiestä, joka ottaisi heidät vastaan lenkkiasuisena.

Mikä on Teidän mieliasunne Kultarannassa?

Presidentti ilahtuu kysymyksestä:

- Ehdoton ykkönen täällä on lenkkeilyasu. Jaloissani pidän sisällä nahkaisia lipokkaita, ulkona lenkkitossuja. – Ja kun on lämmin ilma, niin silloin ei ole lyhythihaisen paidan voittanutta!

 

Aamu alkaa puurolla

Pian meillä on edessämme uudistunut Kultarannan isäntä. Hänellä on yllään vaalea mokkatakki ja siniset housut, kaulassa sininen solmio.

Meidät kutsutaan sisälle, vielä on hetki aikaa ennen seuraavien vieraiden tuloa.

Linnamaisessa graniittirakennuksessa, presidentin kesäkodissa on 19 huonetta. Alakerrassa ovat keittiö, ruokasali ja oleskeluhuoneet, yläkerrassa presidentin niin sanottu yksityinen puoli eli makuu- ja vierashuoneet sekä työhuone. Marmoriportaat vievät alhaalta ylös. Ja jos saa luvan kiivetä oikein ylös, pääsee linnan torniin, josta vedetään lippu salkoon ja josta Kordelinin haamun kerrotaan ihailevan Naantaliin ja lähisaaristoon avautuvaa maisemaa.

Presidentti istuutuu alakerran olohuoneessa vastapäätä E. J. Löfgrenin maalausta Seppeleensitojatar. Hän nappaa valokuvaajaa varten lehden käteensä.

Herra presidentti, miten päivä Kultarannassa alkaa?

- Se alkaa aamun lehtiä lukemalla. Ja tietenkin puurolla.

Aamupuurolla?

- Kyllä. Kaurapuuroa, ohraryynipuuroa, tattaripuuroa ja ties mitä puuroa milloinkin. Päälle juon kupillisen hunajateetä.

Mitä muuta Kultarannan kesäkeittiö tarjoaa?

- Kalasta minä pidän ja sitä täällä saa usein, kun vain muistaa täydentää itse varastoja. Kultarannan puutarhassa viljellään vihanneksia ja tähän aikaan sieltä saa sekä uusia perunoita että kesän ensimmäisiä mansikoita. Talvisaikaankin saan vihanneksia täältä.

- Ja kun ruoasta puhutaan, ei saa unohtaa leipää. Minä pidän tummasta leivästä, kova jälkiuunileipä maistuu suussani parhaimmalta. Päälle ryyppään piimää.

- Harvemmin minä täällä kahvia juon ja syön valkoista leipää. Tottumus on toinen luonto.

Onko Kultarannassa kirjastoa?

- Ei varsinaisesti. Tuon Tamminiemestä ja Linnan kirjastosta tänne mukanani kesäluettavaa. Ja aina on lukemattomia kirjoja riittänyt yöpöydälläni.
 

Urho Kekkoselle kesä 1981 oli viimeinen
Kultarannan isäntänä. Kuva: Maarit Tyrkkö.

 

 

”Miten tästä päästään eteenpäin”

Presidentti vakavoituu. Sanomalehti tuo mieleen ulkona hetkeksi unohtuneen maailman tilanteen.

- Kun lukee lehtiä, niin vakuuttuu siitä, että täällä Suomessa on hyvä elää. Vaikka jossakin muualla saattaa olla omalla tavallaan viehättävä luonto, niin siellä on myös tavattoman paljon epäkohtia. Ja näitä epäkohtia on taas vaikea poistaa nykyisissä levottomissa oloissa.

- Esimerkiksi ajatus ydinaseettomasta Pohjolasta on jälleen noussut esille, ei se ajatus edes kesällä minunkaan mielestäni poistu.

- Meidän pitäisi oppia antamaan enemmän arvoa omalle maallemme ja oppia suojelemaan sitä.

- Olen aina luottanut nuorisoon. Nyt täytyisi nuoria kehottaa tutustumaan muitten maitten nuoriin. Toisaalta en uskalla tätä kehotusta antaa, sillä eri puolilla maailmaa on juuri nyt runsaasti vaikeuksia. Miten tästä päästään eteenpäin, tämä askarruttaa minua.

Presidentti nousee. Kiitämme tasavallan päämiestä siitä, että hän on viettänyt hetken kesää kanssamme. Ja toivotamme hänelle – samoin kuin hän kaikille suomalaisille – kauniita heinäkuun päiviä ja aurinkoista loppukesää.

teksti Maarit Tyrkkö

 

Lue myös:
Maarit Tyrkön ja Urho Kekkosen kaunis rakkaus
Ennen julkaisemattomat nauhat: Kekkonen lausuu runoja
 

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.