Rakkaudesta lukemiseen.

Leikelty lapsuus

Kansainvälinen painostus ja lait eivät ole estäneet Afrikassa naisten ympärileikkauksia ja lapsiavioliittoja. Kenialainen Elisabet Hkere on yksi kärsijä. Valokuvaaja-toimittaja Meeri Koutaniemi voitti näillä kuvilla Vuoden lehtikuva -palkinnon.

 

On joulukuinen aamu kenialaisessa turvatalossa Tasarussa. Harmaatiilisessä rakennuksessa nukkuu 65 masai-heimoon kuuluvaa tyttöä, joita yhdistää kivulias menneisyys.

Kukin heistä on paennut kylistään, joissa heidät oli aiottu ympärileikata ja naittaa noin 10-vuotiaana. Toiset täällä asuvista ovat saapuneet taloon vasta leikkauksen jälkeen, hääseremoniaa edeltävänä yönä. Heille toimenpide oli ehtinyt jättää pysyvän henkisen ja fyysisen jäljen kannettavaksi tulevaisuuteen.

Puolet tytöistä taas ovat karanneet ennen sovittua ympärileikkausta. Yksi heistä on Elisabeth Hkere, 17, joka karkasi kotoaan ympärileikkausta edeltävä yönä.

Kahdeksan vuotta kestäneen perhe-eron jälkeen Elisabeth herää kerrossängystään ja valmistautuu keittiön aamuvuoroon. Tasarussa tytöt ottavat vastuun koko paikan toiminnasta jakamalla toisilleen eri työtehtävät.

Tytöt ovat rakentaneet talosta uuden kodin ja perheen itselleen.

 

 

Elisabeth kertoo pakoa edeltävästä päivästä kotikylässään Melilissä.

Hän oli yhdeksänvuotias kuullessaan vanhemmiltaan, että seuraavana aamuna hänet ympärileikataan. Toimenpiteessä leikkaukseen erikoistunut nainen poistaa tytön klitoriksen partaveitsen terällä. Uskomukseen kuuluu, että operaatio siirtää tytön lapsen tieltä kohti aikuisen naisen velvollisuuksia.

Ympärileikkausta seuraa välitön avioliitto isän järjestämän sulhasen kanssa.

Elisabethin isä teki tyttärestään kaupat toisessa masai-kylässä asuvan 65-vuotiaan miehen kanssa. Miehellä oli entuudestaan kolme vaimoa.

Ympärileikkausta edeltävänä iltana kyläläiset valmistelivat seremoniaa. Aikuiset söivät, joivat ja juhlivat. Samaan aikaan Elisabeth suunnitteli pakoa.

Kun koko kylä nukkui, Elisabeth nousi sängystään ja lähti, yhtään tavaraa mukaan ottamatta. Hän käveli kolme päivää ilman vettä ja ruokaa, kunnes pelastautui yksinelävän masai-naisen huolenpidon avulla.

– Ajattelin, että on parempi tulla villieläinten syömäksi kuin päätyä vanhuksen vaimoksi, Elisabeth kuvailee lähtömotiivejaan.

Vastaantullut nainen vei hänet lastensuojeluviranomaisille, jotka toimittivat hänet Tasarun turvakotiin.

Siitä lähtien Elisabeth on elänyt kahdeksan vuotta orpona – ilman vanhempiaan, uusien sisarten kanssa.

 

 

Asettauduttuaan Tasarun turvakotiin Elisabeth yritti jatkaa elämäänsä ilman perhettään. Viha ja sosiaalinen häpeä olivat kuitenkin ajaneet Elisabethin isän etsimään tytärtään.

Viikon jälkeen paosta isän nyrkit hakkasivat Tasarun turvaportin metallisia ovia. Hän huusi ja uhkasi murtautua portista läpi ja tappaa jokaisen eteen tulevan, kunnes saisi tyttärensä käsiinsä. Elisabethiä hän nimitti prostituoiduksi, sillä turvatalossa tytöt pukeutuvat länsimaalaisiin vaatteisiin.

Turvatalon perustaja Agnes Pareyio hälytti poliisit paikalle ajoissa.

– Isä halusi katkaista kaulani ja haudata minut. Viimeisinä sanoinaan hän kielsi olemassaoloni. Kahdeksan lapsen sijaan hän hyväksyi meistä enää seitsemän.

 

 

Elisabethin koti jäi turvataloon, mutta hänen lapsuudenperheensä elää edelleen masai-heimolle perinteistä elämää. Koti on savesta tehdyssä talossa Tansanian rajan lähellä sijaitsevalla savannilla. Perheen viisi muuta sisarusta ovat kaikki ympärileikattu, ja heidät on naitettu vaimoiksi 50 vuotta vanhemmille miehille.

Masai-tyttölapset pääsevät harvoin kouluun. Elisabeth kertoo, että hänen isänsä kokee vaaraksi sen, kuinka kouluttautunut nainen voi oppia oikeuksistaan ja päätyä naimisiin toisen kuin oman heimolaisen kanssa. Perhe valvoo perinteiden jatkuvuutta pakkoavioliitolla, jolloin isä myy kymmenvuotiaan tyttärensä jo naimisissa olevalle miehelle.

– Olin itse ollut jo muutaman vuoden koulussa, kun vanhempani ottivat minut pois sieltä. Kaikki muuttui isäni löydettyä minulle aviomiehen. Koululla ei enää ollut väliä, vain sillä, mitä osaan tehdä kotona ja keittiössä.

 

 

Naisten ympärileikkauksen kulttuuri elää Keniassa edelleen vahvana perinteenä, vaikka hallitus kielsi toimenpiteen vuonna 2001.

Savannilla, kaukana suurimmista asukaskeskittymisistä olevat masai-heimokylät jatkavat tyttölasten leikkaamista ilman viranomaisten valvovaa silmää.

Ympärileikkaus symboloi siltaa tytöstä naiseksi. Ympärileikattuna tytöt ovat valmiita avioitumaan.

Omista muistikuvistaan siskonsa ympärileikkauksesta Elisabeth kertoo seikkaperäisesti. Heimoperinteeseen kuuluu, että kylän nuoret tytöt näkevät leikkauksen ja siihen kuuluvan seremonian.

Ympärileikkausta edeltävänä päivänä kylän naiset ajalevat tyttölapsen karvat kauttaaltaan, kulmakarvoja ja hiuksia myöten. He myös valelevat lapsen ihon lampaanrasvalla ja punaisella okralla. Yhteisön naiset pitävät lapselle puhuttelun, jossa he kehottavat tyttöä olemaan itkemättä, koska se häpäisee isän kunnian.

Seremoniaa edeltävänä yönä perheen äiti asettaa talonsa katolle kylmää vettä täynnä olevan sangon, johon on laitettu rautainen kirves lisäämään veden kylmettymistä. Aamulla äiti laskee tämän veden tytön päälle, turruttamaan ja puuduttamaan silpomisesta aiheutuvaa kipua.

Leikkaustoimenpiteen hoitaa siihen erikoistunut nainen, joka leikkaa seremonian aikana useamman tytön. Lapset on aseteltu lehtien ja lakanoiden päälle, ja heidät on sidottu jaloistaan ja käsistään. Jotkut naisista auttavat lapsen paikallaan pitämisessä.

Kaikki tytöt leikataan samalla partaterällä. Toimenpide lisää HIV:n leviämisriskiä yhteisöissä huomattavasti.

Ympärileikatut tytöt toipuvat leikkauksesta useita viikkoa. Useimilla esiintyy tulehduksia, koska silpomishaavaa on lähes mahdoton puhdistaa.

Tytön äidin tehtävä on pitää huolta tyttärestään, tuoda lampaanrasvaa ja lihaa syötäväksi, jotta tyttö vahvistuisi. Kun tyttö on toipunut, hän hyvästelee perheensä ja aloittaa matkan tulevan aviomiehensä kylään.

 

 

Elisabethin ollessa koulussa toisella luokalla isä esitteli tyttärelleen hänen tulevan aviomiehensä. Toisessa kylässä asuva masai-mies kävi usein heillä kylässä ja teki vierailuja Elisabethin kouluun. Pari ei kuitenkaan kommunikoinut keskenään.

Isä oli saanut hyvän tarjouksen: naapurikylän mies maksaisi yhteensä kolme lehmää, kaksi vuohta, kaksi lammasta, 50 kiloa sokeria ja kankaita hänen tyttärestään. Kauppa vahvistettiin. Mies alkoi kutsua Elisabethiä välittömästi nimellä Enrikok ai, minun vaimoni.

Elisabeth kuuli usein perheensä puhuvan avioliitostaan. Perheen vanhemmat valmistelivat tyttölastaan varhain vaimon velvollisuuksiin ja kertoivat tarkoin vaimolle kuuluvista työtehtävistä. Suurin osa vaimon velvollisuuksista liittyi miehen palvelemiseen.

 

 

Elisabethin mukaan masai-kulttuuriin on sisääntakennettu perustavanlaatuinen eriarvoisuus. Tytöistä tehdään miesten orjia jo lapsuudesta lähtien.

– Hääpäivän jälkeen tytön tehtäviin kuuluu tuottaa lapsia, kokata ja siivota. Joskus vaimot eivät edes puhu aviomiestensä kanssa, Elisabeth kuvailee.

Ennen hääpäivää perheen isä pitää puheen sekä tyttärelleen että tämän uudelle aviomiehelle. Tytärtään isä muistuttaa naisen velvollisuuksista vaimona.

Sulhanen saa isältä luvan rangaista vaimoaan, jos tämä käyttäytyy vastoin hänen tahtoaan.

Hääpäivänä morsian jättää perheensä ja kävelee miehensä kylään. Mukaansa hän saa ottaa vain kantamansa vaatteet ja hääkorut. Selässään hänellä on lehmänmaitoa täynnä oleva vaasi, josta mies juo kotikylään-
sä saavuttuaan uuden morsiamen kanssa. Maito symboloi tytön tehtävää ruokkia aviomiehensä ennen it­seään.

Juuri avioitunut tyttö on avioiduttuaan velvollinen vastaamaan miehensä seksuaalisiin vaatimuksiin.

– Ellei nuori tyttö kykene yhdyntään, hänet lähetetään takaisin isälleen, joka rikkoo tyttärensä immenkalvon lehmän sarvella. Tämän jälkeen vaimo palautetaan sulhaselleen.

 

 

Elisabeth kävelee mustissa korkokengissään mutaista polkua kohti Narokin kaupungissa sijaitsevaa kirkkoa. Moottoritien automeren seassa vastaan tulee paimenia ja heidän satoja lampaitaan.

On vuoden viimeinen messu ja tytöt ovat pukeutuneet parhaimpiinsa laulaakseen ja tanssiakseen Jumalan huoneessa.

– Olkoon pelko uskonne motivaatio! Olkoon kiirastuli muistuttajanne tuomiostanne! nuori pastori huutaa mikrofoniinsa.

Kotimatkalla Elisabeth kertoo, että jo vuoden kuluttua hän on täysi-ikäinen, joten hänen on lähdettävä turvakodista. Keniassa vain harvalla on varaa lukion jälkeiseen koulutukseen, eikä Elisabethillä ole vanhempiaan tukemassa hänen koulunkäyntiään.

Vaihtoehdottomuus pakottaa hänet palaamaan kotikyläänsä. Siellä häntä odottaa ympärileikkaus, sillä leikkaamattomia naisia paheksutaan. Todennäköinen jatkumo on avioliitto vanhemman miehen kanssa.

–Siellä minulla ei ole tulevaisuutta, ei arvoa tai itsenäisyyttä. Kun ajattelen paluuta, suunnittelen jo seuraavaa pakoa.

 

 

Teksti ja kuvat Meeri Koutaniemi

Juttu on julkaistu Avun numerossa 12/2013.