Rakkaudesta lukemiseen.

Hyvästi, luokaton peruskoulu!

Peruskoulun tavoite on ollut tasoittaa kotitaustasta johtuvia eroja. Siinä on onnistuttu vuosikymmenet – mutta tutkimukset näyttävät, että koulutuksen tasa-arvon ideaali on rapautumassa.

Peruskoulun kulta-aika 
Peruskoulun aika alkoi Suomessa 1974, ja sen tavoitteena oli taata kaikille samanlaiset oppimisen mahdollisuudet ja edellytykset. Peruskoulun ajatus oli myös tasoittaa oppilaiden perhetaustan vaikutusta oppimistuloksiin. Oppimistulosten ja sosiaalisen taustan ero pienentyikin aina vuosituhannen vaihteeseen saakka, jonka jälkeen erot ovat taas alkaneet kasvaa.

Kun tänä päivänä lapset lähtevät ensimmäisellä luokalla koulutielle, he kantavat repuissaan perheensä sosiaalista taustaa. Haluamme tai emme, uskomme tai emme, perhetausta vaikuttaa jälleen lastemme koulumenestykseen. 
Aina ei ole ollut näin.
Kun Suomessa siirryttiin peruskouluihin noin neljäkymmentä vuotta sitten, tavoite oli selvä: taataan kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet opintiellä. Enää lapsia ei jaettaisi kahteen kastiin oppikoululaisiksi ja kansalaiskoululaisiksi. Kaikille sama koulu ja samat tiedot! 
Peruskoulun ideana oli tasoittaa varallisuus- ja luokkaeroja. Tavoite oli kunnianhimoinen – ja se toimi.
Vielä 2000-luvulle tultaessa oppilaiden kotitaustan yhteys oppimistuloksiin oli Suomessa OECD-maiden vähäisimpiä. Peruskoulu lunasti lupauksensa: lapsen osaamisesta ei voinut päätellä, millainen on hänen vanhempiensa koulutustaso, työ tai toimeentulo. 
Nyt tilanne on dramaattisesti muuttunut. 
Entinen huippuoppilas Suomi on tipahtanut alle OECD-maiden keskitason, kun mitataan koulutuksen tasa-arvon toteutumista. 
Mitä on tapahtunut ja kenen on syy?

Monissa peruskouluissa puitteet ovat melko samanlaiset kuin 80- tai 90-luvuilla. On pulpetit, liitutaulu ja seinillä oppilaiden tekemiä julisteita maailman metropoleista: Shanghai, Delhi, Meksiko.
Opetus sen sijaan on muuttunut paljon. Tunneilla saa keskustella, opettaja ei luennoi vaan myös ohjaa, tehtäviä voi tehdä vieruskaverin kanssa yhdessä. Ulkomaiset vieraat käyvät ihailemassa lyhyitä koulupäiviä ja säkkituoleissa lojuvia oppilaita. Menoa saattaisi ihmetellä moni suomalainenkin. Nykykoulua ei kannata arvioida omien kouluaikojen perusteella.
Ennen puhuttiin lähinnä siitä, mitä koulussa opetetaan. Nykyään keskitytään enemmän siihen, miten opetetaan. Kaikille kaikkea samaa -metodin sijaan suositaan yksilöllistä, oppilaan kykyjen mukaan räätälöityä opetusta.
Taustalla on ajatus siitä, että tietoyhteiskunnassa ei ole olennaisinta säilöä tietoa päähän, vaan oppia löytämään ja soveltamaan sitä. Sosiaaliset taidot ovat arvossa, kuri ei niinkään.
Eikö peruskoulun tavoitteiden pitäisi täyttyä entistä paremmin eikä huonommin, kun oppimismenetelmät kehittyvät?
Näin voisi luulla, mutta näin ei ole. Yhtä aikaa koulun kanssa ovat muuttuneet perheet, lapset, yhteiskunta ja koko maailma. Koulun pitäisi vastata digitalisaation, globalisaation, robotisaation, ilmastonmuutoksen, työelämän muutoksen ja yhteiskunnan polarisaation kaltaisiin megatrendeihin. 
Peruskoulujärjestelmän kokoiset laivat eivät käänny nopeasti. Suomessa on noin 2 500 peruskoulua, ja joka arkiaamu yli puoli miljoonaa lasta pakkaa reppunsa ja lähtee kouluun. 


Koulutuksellista tasa-arvoa mitataan muun muassa Pisa-testeillä. Pisalla on maine eri maiden koululaitosten ranking-listaajana – ja Suomella on maine Pisa-pärjääjänä. Sekä Kiinassa että Yhdysvalloissa sana Suomi on synonyymi Pisa-menestykselle.
Pisa-testiin osallistuvat ovat yläkoululaisia. Matematiikan, lukutaidon ja luonnontieteiden osaamisen lisäksi oppilailta kysytään muun muassa vapaa-ajasta, vanhempien koulutuksesta ja kouluviihtymisestä.
Koulutuksen tasa-arvoa mittaava indeksiluku saadaan, kun yhdistetään useita taustakysymyksiä ja testituloksia. Oppilaat jaetaan vastausten perusteella neljään eri sosioekonomiseen ryhmään. Näiden ryhmien oppimisvalmiuksia vertaamalla nähdään, millainen vaikutus kotitaustalla on tuloksiin.
Ja nyt nämä tulokset ovat siis muuttuneet rajusti.
Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi sanoo, että Suomessa on erityisen perusteltua seurata juuri tasa-arvoista koulutusta mittaavaa lukua.
– Tämä on keskeisin argumentti, jolla suomalaista peruskoulua on perusteltu: että koulu tasoittaa perheiden vaikutusta. Nykyisistä tuloksista herää kysymys, onnistuuko peruskoulu enää perustehtävässään.

Kodilla on aina ollut vaikutusta oppimiseen ja lasten tulevaisuuden näkymiin. Sosiaaliluokan mukana peritään paljon muutakin kuin rahaa. Koulu ei parhaimmillaankaan tasaa, vaan tasoittaa oppilaiden taustoista syntyviä eroja.
Suomessa oppimistulosten hajonta on ollut pienintä maailmassa. Tasoittaminen on siis onnistunut. Nyt pelko on, että kotitaustan tuottamat erot jopa vahvistuvat. Tällöin kouluaika ikään kuin sementoi lapsen tilanteen ja estää sosiaalisen liikkumisen sen sijaan, että se lisäisi mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n erityisasiantuntija, opettaja Jaakko Salo sanoo, että heikosti koulussa pärjänneiden osuus on ollut Suomessa todella pieni.
Nyt tästäkin ilmiöstä puhutaan menneessä aikamuodossa.
Yhä suurempi joukko oppilaista ei OAJ:n arvion mukaan tavoita vähimmäisosaamista, jota jatko-opinnoissa ja työelämässä vaaditaan. Matematiikassa heikkojen oppilaiden osuus on kaksinkertaistunut, luonnontieteissä jopa kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Erityisesti pojat pärjäävät huonommin kuin aiemmin. 
Eniten ovat laskeneet matalimman koulutus- ja varallisuustason perheistä tulevien lasten suoritukset. Näiden kotien kyky tukea lasten koulunkäyntiä on ilmeisesti heikentynyt – samoin kuin koulun kyky tasata eroa muihin lapsiin verrattuna.
Tämäkin on Suomen koulujärjestelmän kannalta epäonnistuminen. Meillä on ajateltu perinteisesti, että toimivat julkiset palvelut ovat tärkeimpiä niille, jotka eivät ole syntyneet kulta- tai mikään muukaan lusikka suussaan.

Suomi ei ole ainoa kehittynyt teollisuusmaa, jossa Pisa-tulokset ovat huonontuneet. Suomen tilanne on poikkeuksellinen, koska olemme pudonneet korkealta ja kovaa. Suomessa eurooppalaisella keskitasolla oleminen on ”romahdus”.
Syitä peruskoulun ihmeen rapistumiselle on monia. 
Ajatellaan ensin sitä, mitä Suomessa on tapahtunut peruskoulun elinaikana, viimeisen 40 vuoden kuluessa.
Lamakausista huolimatta yhteiskunta on vaurastunut. Olemme nähneet elintapojen, työurien, ammatti-identiteettien ja ideologioiden pirstaloitumisen ja Suomen kansainvälistymisen. Kaikki eivät enää usko samoihin jumaliin tai instituutioihin. 
Mentaliteetti koulua kohtaan on muuttunut yhteiskunnan muutoksen mukana.
Koulutus oli pitkään ainoa tapa päästä eteenpäin elämässä. Työväenluokkaisetkin kodit kannustivat lapsia sivistyksen ja opin pariin. Uskottiin, että tie parempaan elämään on koulutus. 
Nyt tämä usko on haalistunut.
Kodeissa saatetaan epäillä koulun merkitystä ja opettajan auktoriteettia. Epäilevä tai välinpitämätön asenne koulua kohtaan valuu vanhemmilta lapsille. Jotkut vanhemmista ovat menettäneet luottamuksensa koko yhteiskuntaan. Taustalla voi olla työttömyyttä, talousvaikeuksia tai epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia.

Media puolestaan nostaa esiin sankaritarinoita. Koulunpenkissä puurtaminen ei ole niin inspiroivaa tai voimaannuttavaa kuin bloggari, NHL-tähti tai pokerinpelaaja, joka kertoo rikastuneensa ilman koulutusta, seuraamalla haaveitaan. 
Yksilötasolla kuka tahansa voi toki päätyä miljonääriksi tai nobelistiksi ilman tutkintoja. Mutta tilastoista näkee ison kuvan, ja se on selkeä: koulutus parantaa palkkaa ja työllistymismahdollisuuksia.
– Toisen asteen tutkinto on lottovoitto verrattuna perusasteen tutkintoon, OAJ:n Jaakko Salo sanoo. 
– Vaikka julkisuudessa puhutaan maisterityöttömyydestä, korkeakoulutuksen myötä työllistymismahdollisuudet nousevat. Tämä on tilastollinen fakta.
Työmarkkinoiden muutos tuskin kohtelee hellin käsin ketään, mutta näyttää siltä, että nopeimmin se iskee juuri matalan koulutustason ammatteihin. Ennen päätyi pöllimetsään töihin, jos ei ollut lukupäätä. Mutta jos metsätyöt hoitaa robotti, mitä tekee kouluttamaton nuori, josta ei tullutkaan NHL-tähteä?
– Koulutuksen merkitys on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt, sanoo professori Jouni Välijärvi.

Koululuokka on näyttämö yhteiskunnallisille muutoksille, ja opettajat ovat tämän muutoksen silminnäkijöitä.
Tätä juttua varten haastatellut kokeneet opettajat sanovat, että sen lisäksi että koulutususko on rapistunut, perheiden kyky tukea lasten koulunkäyntiä on jakaantuneempaa kuin aiemmin. 
Kyse ei ole vain rahasta, vaan myös henkisestä tuesta. Vanhemmat sairastavat tai juovat liikaa, äidin ja isän puolisot vaihtuvat; elämä on repaleista, minkä seurauksena lapset oireilevat.
Tutkimusten mukaan köyhien lapsiperheiden määrä on lisääntynyt Suomessa 2000-luvulla. Lapsiperheköyhyys näkyy kouluissa, sanovat opettajat. Pelkästään 90-luvun laman jäljet ovat pitkät: luokkiin saapuvat laman lapset, ja seuraavaksi heidän lapsensa.
Tämä on huono yhdistelmä kouluun kohdistuneiden säästöjen kanssa. 
Heikoimpien oppijoiden kannalta olennainen asia eli erityisopetus uudistettiin Suomessa joitakin vuosia sitten.
Useat tähän juttuun haastatellut opettajat sanovat, että periaate uudistuksissa oli hyvä: eri tuen tasoilla olevat oppilaat opiskelevat samassa ryhmässä muiden kanssa, ja jokainen saa sen verran tukea kuin tarvitsee. Periaatteessa.
Käytännössä erityisoppilaat siirtyivät yleisopetukseen, mutta luvattua tukea ei tullut mukana, ainakaan riittävästi.
Tähän juttuun haastatellut opettajat eivät halunneet puhua omilla nimillään, sillä he eivät halua ruotia ”heikkoja” oppilaita niin, että joku voisi ajatella tunnistavansa lapsen tai perheen. 
OAJ:n Jaakko Salo, opettaja itsekin, allekirjoittaa väitteet erityisopetuksen tilasta.
– Se on näyttäytynyt lähinnä säästöautomaattina.

Noin 20 vuotta koulussa työskennellyt helsinkiläinen opettaja kuvaa perheiden erilaisia todellisuuksia näin: 
– Toisille vanhemmille pitää vääntää rautalangasta, että kouluun pitäisi tulla ajoissa, eikä täältä voi lähteä kesken pois. Jos otan yhteyttä kotiin, sieltä saatetaan haistatella. Ei tällaisissa perheissä avusteta lasta videoprojektissa tai auteta esseeaiheen valitsemisessa.
Toiset vanhemmat seuraavat lastensa edistymistä tarkasti, kuskaavat kalliisiin harrastuksiin sekä ohjaavat lapsiaan hakeutumaan erityisluokille, kuten musiikki-, kieli- tai liikuntaluokille.
Opettaja sanoo, että hänen huomionsa saa ensisijaisesti lapsi, joka ei selviä tehtävistä yksin. Tätä kautta liian vähäiset resurssit haittaavat myös lapsia, jotka pärjäävät hyvin.
Heidän vanhempansa ehkä aistivat luokan tilanteen, ja helposti syntyy kierre: hyväosaisten lapset siirtyvät erikoisluokille ja ”parempien” alueiden kouluihin. ”Tavallisille” luokille jäävät ne, joita ei patistella kotoa erityisluokille.
Mahdollisuuksien tasa-arvo karkaa, sillä koulu ei pienene, jos sieltä häipyvät niin sanotut hyvät oppilaat. Tilalle tulee lisää paljon tukea tarvitsevia.
Tällaisen kehityksen kannalta olennainen tutkimustulos on, että tasoryhmät eivät paranna myöskään hyvin pärjäävien tuloksia. 
– Suomalainen malli, jossa erilaiset oppilaat opiskelevat keskenään, näyttää tuottavan parempia tuloksia kuin erottelu tasoryhmiin, sanoo Jouni Välijärvi. 
Tasa-arvoinen koulujärjestelmä on kokonaisuus, eikä siitä voi hoitaa vain jotain osasta.

Koulutuksen tasa-arvon murtuminen ei ole luonnonlaki. Tilanteeseen voi vaikuttaa esimerkiksi talous-, sosiaali- ja koulutuspolitiikalla.
OAJ:n Jaakko Salo näkee tulevaisuuden riippuvan ennen kaikkea koulun resursseista. OAJ puhuu jopa satojen miljoonien lisäpanostustarpeesta koulutukseen. Opettajien koulutusta pitäisi lisätä ja tukea tarvitseville tarjota riittävä erityisopetus. 
Opetusalan ammattijärjestön mielestä Suomi tarvitsee hallituskausien yli menevän koulun kehittämisohjelman ja lakimuutoksia, jotka takaisivat oppilaiden yhdenvertaiset oikeudet.
– Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllistä tukea: joku siksi, että haasteet ovat suuria, joku siksi, että hänen kanssaan voi edetä nopeammin, Salo sanoo.
Professori Jouni Välijärvi nostaa esiin opetuksen kehittämisen suuntaan, joka vastaa nuorten kiinnostuksen kohteita ja tulevaisuuden työelämän tarpeita. Jos pojat eivät lue, saisiko heidät innostumaan oppimisesta tietotekniikan kautta?
– Teknologia vaikuttaa nuorten suhtautumiseen kouluun. Osa kokee, että koulussa ei opi tärkeitä asioita, vaan ne oppii muualla paremmin. Keskustelu teknologian hyödyntämisestä on vasta alussa: meillä mietitään, saako kouluun tuoda kännykkää.
Välijärven mielestä ei voi ajatella, että teknologia ei kuuluisi kouluihin. Koulun tehtävä on suunnan näyttämisen ohessa sopeutuminen yhteiskuntaan, jossa eletään. 

Välillä lääkkeeksi koulutulosten parantamiseen tarjotaan paluuta vanhaan: ehkä kurinpito ja ulkoluku korjaisivat tilannetta? Ei kaiken pidä olla hauskaa!
Välijärvi ei lämpene ehdotukselle, sillä nykyään tiedetään, että motivaatio ja oppimisesta innostuminen toimii paremmin kuin pakko.
Hän ehdottaa, että koulua kehitettäisiin enemmän ruohonjuuritasolta käsin, opettajien asiantuntemukseen luottaen. Nyt ovat muodissa nopeasti kasatut työryhmät ja tehtävänannot, koulugurujen pikareseptit ja ad hoc -tyylinen uudistaminen, joka tiivistetään yksinkertaisiin teeseihin. 
Välijärvi sanoo, että Suomessa on vielä vaillinainen käsitys siitä, millaista koulua tulevaisuudessa tarvitaan. Hän myöntää kaipaavansa peruskouluun siirtymistä edeltänyttä pitkää ja perusteellista komiteatyöskentelyä.
Uskooko Suomen Mr. Pisa, professori Jouni Välijärvi siihen, että koulutuksen tasa-arvon trendi muuttuu Suomessa parempaan päin?
– Sen on pakko muuttua. Se on peruskoulun ydinasia.

Perhetausta näkyy oppimistuloksissa yhä enemmän

Suomi sijoittui 2000-luvun alussa kärkisijoille, kun PISA:n kautta vertailtiin sitä, miten eri maissa oppilaiden sosiaalinen tausta vaikuttaa oppimistuloksiin. 
Sen jälkeen Suomessa oppilaan sosiaalisella taustalla on ollut koko ajan enemmän merkitystä oppimistuloksiin. Oheinen taulukko kertoo, miten suomalaisten 8-luokkalaisten oppimistuloksissa näkyy perheen sosiaalinen tausta. 
Mitä pienempi luku, sitä vähemmän taustalla on merkitystä oppimistuloksiin. Vuonna 2015 Suomi oli noussut OECD-maiden (kehittyneiden teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö) keskiarvon yläpuolelle. 

Mikä on Pisa?
- PISA (Programme for International Student Assessment) on OECD:n jäsenmaiden tutkimus­ohjelma.
- Tuottaa kansainvälistä vertailutietoa koulutuksen tilasta ja tuloksista, mutta myös tietoa koulun ulkopuolella tapahtuvaan oppimiseen vaikuttavista tekijöistä.
- PISA-ohjelma koostuu muutaman vuoden välein (2000, 2003, 2006, 2009, 2012, 2015, 2018) toteutettavista PISA-tutkimuksista.
- Vuoden 2003 tutkimukseen osallistui 28 OECD-maata ja 4 OECD:n ulkopuolista maata. Vuoden 2015 tutkimuksessa mukana on jo yhteensä 73 maata tai aluetta, joista 34 OECD-maita ja 39 OECD:n ulkopuolelta.
- Tutkii, miten 15-vuotiaat nuoret hallitsevat tulevaisuuden kannalta keskeisiä avaintaitoja, millaiset tekijät vaikuttavat näihin taitoihin ja miten taidot kehittyvät ajan myötä.
- Tutkii lukutaitoa sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaamista. Lukutaito oli ensimmäisen, vuonna 2000 tehdyn tutkimuksen pääalue. Vuonna 2003 pääalue oli matematiikka, 2006 luonnontiede, 2009 jälleen lukutaito, 2012 matematiikka ja 2015 luonnontiede.
- Vuoden 2015 tutkimuksessa mukana oli Suomesta noin 168 koulua ja 5882 oppilasta. Vastausprosentti Suomessa vuoden 2015 tutkimuksessa oli 93%.
Lähde: Jyväskylän yliopisto, koulutuksen tutkimuslaitos. 

Teksti Reetta Räty

1 Kommentit:

Erkki Vallenius

Sitä tässä jää ihmettelemään, kenen intresseissä koulutuksen alasajo on. Se on ollut systemaattista, mutta tulokset alkavat näkyä vasta nyt. Se voi olla poliittista, mutta ei elinkeinopoliittista. Poliitikot ne päätökset kuitenkin tekevät.
Samalla ei voi kuin ihailla sodankäyneen sukupolven kykyä sopia peruskoulu-uudistuksesta, kaiken jälleenrakennuksen ohessa ja jälkeen. Ei se yksinkertaista ollut.

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.