Rakkaudesta lukemiseen.

Ennen julkaisemattomat nauhat: Kekkonen lausuu runoja!

Toimittaja Maarit Tyrkkö antoi Avulle otteita nauhoista, joilla haastattelee presidentti Urho Kekkosta. Presidentti lausuu runoja ja muistelee käyttämiään nimimerkkejä. Mukana on myös nauhoite Kekkosen viimeisestä haastattelusta.

Urho Kekkosen luottotoimittaja ja läheinen ystävä Maarit Tyrkkö haastatteli presidenttiä useaan otteeseen vuosina 1976-1981 työskennellessään muun muassa Kekkosen teosten toimittajana. Tänään kirjansa Presidentti ja toimittaja (WSOY) julkaissut Tyrkkö antaa Avun lukijoille mahdollisuuden tutustua haastattelunauhoihinsa. Äänitteitä ei ole aiemmin kuultu julkisuudessa.

Ensimmäinen äänite on vapulta 1976, jolloin Tyrkkö haastatteli presidenttiä . Tyrkön innostamana hyväntuulinen presidentti lausuu Jorma Eton runon Suomalainen. Noita monien tuntemia säkeitä Kekkonen siteerasi toisinaan myös puheissaan.

Hieman myöhemmin Tyrkön haastattelussa hän lausuu muutaman säkeen Lauri Viidan koskettavasta runosta Onni.

Tunnetusti presidentillä itselläänkin pysyi kynä kädessä. Vuonna 1976 Tyrkkö kysyi Kekkosen nuorena alkaneesta kirjoitusharrastuksesta sekä nimimerkeistä, joita hän vuosien varrella käytti. Kekkonen muistelee ääninauhalla salanimien Urho Sorsimo, Känä, Pekka Peitsi ja Lautamies taustoja.

Kolmas nauha on ote heinäkuulta 1981, jolloin Maarit Tyrkkö pääsi tapaamaan pitkään julkisuudesta poissa ollutta Kekkosta presidentin kesäasunnolle Kultarantaan. Tyrkön tekemä juttu julkaistiin Apu-lehdessä ja se jäi Kekkosen viimeiseksi varsinaiseksi haastatteluksi.

Lue myös:
Maarit Tyrkön ja Urho Kekkosen kaunis rakkaus
Urho Kekkosen viimeinen haastattelu

Kuva(t): Maarit Tyrkön arkisto

1 Kommentit:

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.