Apu Juniori
Apu Juniori on ajankohtaislehti, joka kertoo uutisista ja ilmiöistä selkeällä, totuudenmukaisella ja viihdyttävällä tavalla. Lehti on suunnattu alakouluikäisille lapsille, ja se ilmestyy kaksi kertaa kuukaudessa.
4.2

Apu Juniori on alakoululaisille lapsille suunnattu ajankohtaislehti, joka kertoo uutisista ja ilmiöistä selkeällä, totuudenmukaisella ja viihdyttävällä tavalla. Kahden viikon välein ilmestyvä lehti selittää maailman tapahtumia ja innostaa lapsia lukemaan. Me tekijät haluamme kannustaa lapsia itsenäiseen ajatteluun ja tukee kasvua fiksuksi ihmiseksi. Tammikuusta 2019 lähtien ilmestynyt lehti on saanut innostuneen vastaanoton niin lasten, vanhempien kuin opettajienkin keskuudessa. Vuonna 2020 Apu Juniori oli Suuren journalistipalkinnon finalisti ja palkittiin Aikakausmedian Edit-kilpailussa Vuoden parhaana brändilaajennuksena.

Lasten lukutaidon puolesta

Tutkimusten mukaan lasten lukutaito ja -innostus heikkenee. Apu Juniori on vastaisku tällä kehitykselle. Saamme vanhemmilta palautetta, että Apu Juniorin ilmestymistä odotetaan ja että lehti luetaan kannesta kanteen. Lapset, jotka eivät ole aiemmin innostuneet lukemisesta, joudutaan houkuttelemaan lehden ääreltä syömään tai nukkumaan.

Lukeminen kannattaa. Apu Juniori auttaa parantamaan koulumenestystä kasvattamalla yleissivistystä ja taustoittamalla uutisia ja ilmiöitä.

Kaikkea kiinnostavaa keittiöpuuhista kuuraketteihin

Apu Juniori kuuntelee ja seuraa tarkasti alakoululaisten maailmaa. Käsittelemme kansainvälisiä ja kotimaisia uutisia, hullunkurisia juttuja ja ilmiöitä, luontoa, tiedettä, eläimiä, avaruutta, viihdettä, harrastuksia ja paljon muuta. Lehdessä on helppoja reseptejä ja kivoja askarteluohjeita ja tietokilpailuja. Kuten emolehtemme Apu, myös me kerromme mikä on totta ja mikä tärkeää. Lupaamme, että myös aikuinen lukija oppii jokaisesta numerosta jotakin uutta!

Lehteen ei myydä mainoksia. Haluamme tarjota lapsille hyvän vaihtoehdon ruudun tuijottelulle.

Apu Juniori on suunniteltu myös opettajien työn tueksi. Opetussuunnitelmassa linjataan, että opettajien tulisi käsitellä lasten kanssa ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia.

Seuraa meitä:
Apu Junioria luetaan meillä kiihkeästi, ja sen sivuilta kumpuaa jatkuvasti uusia keskustelunaiheita ruokapöytäämme. Ajankohtaiset asiat alkoivat Juniorin myötä kiinnostaa niin paljon, että niitä ahmitaan nyt myös muista journalistisista medioista. Poikien luokissakin luetaan Junnua. Koko kylä kasvattaa koululaiset lukijoiksi ja Apu Juniori on vuodessa kasvanut pysyväksi osaksi sitä kylää. Kiitos siitä!
Äiti, Helsinki
Aina Apu Juniorissa
Ajankohtaisia uutisia Suomesta ja maailmalta.
Tieteen ja avaruuden ihmettelyä ja vastaus lapsen lähettämään tiedekysymykseen.
Lukujuttu ajankohtaisesta tai muuten kiinnostavasta teemasta.
Viihdettä ja tekemistä lapsille.
Seuraa Apu Junioria