Tuulilasi

Romutuspalkkio -2013

Romutuspalkkio -2013

Tapio Ketonen

Kysymys:

Onko romutuspalkkio valmisteilla/tulossa -2013 ??

SS: Kyllönen väläyttää romutuspalkkiotaRomutuspalkkio saattaa olla yksi keinoista, joilla Suomen autokantaa yritetään uudistaa, liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) sanoo Savon Sanomille. Autotuojien mielestä summan pitäisi olla reilu tuhat euroa.Taloussanomat 19.1.2013 11:09– Romutuspalkkio on yksi vaihtoehto vaikuttaa autokannan uusiutumiseen. Työ on vielä kesken ja ratkaisut autokannan uudistamisen edistämisessä avoimina, Kyllönen sanoo Savon Sanomille.

– Olemme halunneet läpikäydä kokonaisuutena ratkaisuja ja vaihtoehtoja sekä liikenteen hinnoittelun selvitystyössä, että ilmasto- ja energiapoliittisen strategian yhteydessä.

Sopiva romutuspalkkio olisi 1 000–1 500 euroa, Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo.

Kallion mukaan romutuspalkkioiden avulla valtio saisi kerättyä saataisiin moninkertaisen määrän autoveroa ja arvonlisäveroa.

Näytä vastaus

Vastaus:

En usko, että Kyllösellä on rahaa romutuspalkkioihin. En liioin ymmärrä, miksi valtion pitäisi maksaa autojen romuttamisesta kenellekään palkkiota. Autokantaa uudistaisi autoveron poistaminen, mutta sekin pitäisi hoitaa niin, että vanhoista, jo kertaalleen verotetuista autoisia ei jouduttaisi maksamaan veroa uudelleen esimerkiksi ajoneuvoveron korotuksen muodossa.

Sen sijaan ymmärrän hyvin, että Autotuojien toimitusjohtaja haluaa tukea ajatusta romutuspalkkiosta. Siinäkin olisi yksi keino lisätä uusien autojen kauppaa ja parantaa maahantuojien taloutta. Valtion rahoille on kuitenkin paljon tärkeämpiäkin käyttökohteita kuin autojen romutuksesta maksaminen, ja tällä en tarkoita Kreikan tukemista.

Valtio on kehittämässä kansallista katastrofia maanteiden kunnossapidon massiivisella laiminlyönnillä. Suomen tieverkko rakennettiin 50- ja 60-luvuilla, jolloin rahaa taatusti oli paljon vähemmän kuin nyt. Silti silloin ymmärrettiin teiden merkitys kansantaloudelle ja panostettiin niihin. Nyt rahaa työnnetään kaikenlaiseen vähemmän tarpeelliseen. 

Julkaistu: 27.8.2013

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.