Tuulilasi

Peräänajaja aina väärässä?

Peräänajaja aina väärässä?

Tapio Ketonen

Kysymys:

Onhan se minunkin tiedossa, mitä liikennelainsäädännössä sanotaan. Eli välimatka edelläajajaan pitää kaikissa olosuhteissa olla sellainen, ettei ole edes teoreettista mahdollisuutta törmäykseen.

Mutta mennäänpä sitten käytäntöön: Itselle kävi niin, että kadulta kääntyi eteeni auto melko lyhyellä turvavälillä ja päättikin sitten heti lyödä liinat kiinni suojatien eteen. Myönnän, vilkaisin juuri ratkaisevassa kohdassa viereiselle istuimelle joten pieni pusu pysähtyneen auton takapuskuriin oli sitten väistämätön.

En kuitenkaan katso että olisin täysin syyllinen ko. kolariin, vaikka niin se lainsäädännön mukaan olisinkin. Mielestäni ajaja on vastuussa myös takaa tulevista, sillä ainahan on näitä takapuskurissa roikkujia kaupungissakin. Eli kannattaisiko laittaa vahinko kiertämään ja jarruttaa sopivissa kohdin, kun haluaa rahat pois vanhasta autostaan takaa tulevan vakuutusyhtiön piikkiin? Ei meinaan olisi edes vaikea rasti.

Näytä vastaus

Vastaus:

Useimmiten peräänajaja on syyllinen, ja mielestäni kuvaamassasi tapauksessa tilanne on tämä. Yleensä etäisyys edellä ajavaan on liian pieni, tai sitten kuski ei ole seurannut ajamistaan. Laki vaatii, että auto on pysäytettävä, jos joiku jalankulkija on ylittämässä kaua suojatietä pitkin.

Peräänajaja ei kuitenkaan aivan aina ole syyllinen. Jos edellä ajava jarruttaa tiukasti ilman pätevää syytä esimerkiksi päätiellä, tällaisissa tapauksissa onkin syylliseksi tuomittu jarruttaja eikä peräänajaja.

Julkaistu: 11.10.2014

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.