
Kysymys:
Minulla todettiin noin viisi vuotta sitten HPV tyyppiä 16, ja sain ohjeeksi käydä vuosittain papa-kokeessa kaiken varalta. Viimeksi tehtiin HPV-testi papa-kokeen sijaan, ja tulosten perusteella minulla ei enää ole mitään tunnetuista vaarallisista HPV:n muodoista. Mietin kuitenkin, kannattaisiko käydä varmuuden vuoksi papa-kokeessa. En tiedä tarkalleen, milloin virus on poistunut kehostani. Voinko saada kyseisen virustyypin uudelleen kumppaniltani ja kannattaako harkita rokotusta, vaikka olen jo 36-vuotias?
Vastaus:
Papilloomaviruksia on erityyppisiä, ja kertomasi HPV tyyppi 16 on toinen ärhäkämmistä kohdunkaulan limakalvolle tarttuvista papilloomaviruksista. Sinut on ohjattu vuosittaiseen papa-seurantaan, koska tämäntyyppisen virustartunnan tiedetään pitkittyessään altistavan kohdunkaulan solumuutoksille. Solumuutokset etenevät aina lievemmästä vaikeampaan, ja muutosprosessi vie tyypillisesti vuosikausia. Kohdunkaulansyöpää ei voi kehittyä vuodessa.
Virustartunta paranee nopeimmin alle 30-vuotiailla terveillä tupakoimattomilla naisilla. Keskimäärin tartunta kestää 1–3 vuotta. Koska virusta ei enää löydetty näytteestä ja papa-näyte on pysynyt koko seurannan ajan normaalina, voit olla rauhallisin mielin. Kuulostaa hyvältä, että oma elimistösi on saanut sammutettua tulehdusreaktion. Solumuutoksia ei tullut, ja nyt elimistössäsi on luontaista vastustuskykyä virustartuntaa vastaan.
Ei tiedetä varmasti, voiko virus kuitenkin jäädä uinumaan elimistöön ja tulla esiin, jos oma immuunipuolustus jostakin syystä heikentyy. Esimerkiksi vesirokkovirus jää elimistöön piilemään ja voi myöhemmällä iällä oirehtia kivuliaana vyöruusuna. Se on kuitenkin erisukuinen virus, eikä papilloomaviruksen piiloutumisesta ole tietoa.
Nuorena otettu rokote suojaa paremmin
Papilloomavirusrokote kuuluu nykyään Suomessa kansalliseen rokoteohjelmaan. Kahden rokotteen sarjaa tarjotaan lapsille alakoulun viimeisillä luokilla. Rokote synnyttää elimistössä tehokkaasti vasta-aineita useita papilloomaviruksia vastaan. Tutkimuksissa on todettu myös ristisuojaa, eli rokote suojaa useammalta virukselta kuin pakkausseloste lupaa.
Mitä nuorempana rokote annetaan, sitä tehokkaamman suojan se kehittää. Myöhemmällä iällä annettu rokote ei siis ole yhtä tehokas, koska elimistö ei tuota enää yhtä paljon vasta-aineita. Yli 15-vuotias tarvitsee kolmen rokotteen sarjan saadakseen riittävän suojan kohdunkaulansyöpää vastaan.
Sinänsä rokotteen ottamisesta ei ole haittaa kuin rahapussille – kolmen pistoksen sarja maksaa noin 600 euroa. Rokotetta tutkitaan myös terapeuttisessa mielessä eli selvitetään, voisiko siitä olla apua sairastetun virustartunnan ja solumuutosten hoidon jälkeen, mutta tästä ei tiedetä vielä kovin paljon.
Yleensä sanotaan, että vakituisen kumppanin kanssa virukset ovat aina yhteisiä. Kumpikin on tartunnan saanut, ja elimistö on sen omalla tavallaan käsitellyt. Todistetusti olet saanut ärhäkän papilloomavirustartunnan, ja viisas kehosi on sen osannut hoitaa ilman solumuutoksia. Jatkaisin turvallisin mielin tavanomaisen seulonnan piirissä.
Kysy terveydestä, Apu-klinikan asiantuntijat vastaavat:
- Reijo Laatikainen, ravitsemus
- Jatta Rautkorpi, naistentaudit
- Tapani Kiminkinen, yleislääketiedeVoit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
- Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.