Terveys ja hyvinvointi
Miksi toistuviin ­virtsatietulehduksiin ei saa ennalta ehkäisevää hoitoa? Vaiva alkoi gynekologisen leikkauksen jälkeen
Julkaistu 5.9.2023
Apu

Kysymys:

Miksi toistuviin ­virtsatietulehduksiin ei saa ennalta ehkäisevää hoitoa? Käyn päiväsaikaan virtsaamassa noin tunnin välein (tiheävirtsaisuus) ja yölläkin useita kertoja. Tämän vuoksi virtsanäytteessä ei näy bakteereja. En pysty pidättämään ­neljää tuntia ennen näytteenottoa. Vaiva alkoi gynekologisen leikkauksen jälkeen.

Vastaus:

Voi ei, onpas riesaksesi sattunut kelju vaiva. Virtsatietulehduksia voi ehkäistä kotikonstein, ja niiden rinnalle voidaan ottaa käyttöön tarpeelliset lääketieteelliset hoitokeinot. Ensin tulee tietysti selvittää toistuvien virtsatieoireiden syy, jotta vaivaa voidaan hoitaa yksilöllisesti.

Toistuvat virtsatietulehdukset ovat valitettavan yleisiä erityisesti naisilla. Sen sijaan nuorilla ja keski-ikäisillä miehillä ne ovat harvinaisempia, joskin anatomisesti saman seudun vaivoja esiintyy miehilläkin eturauhastulehduksen muodossa. Kroonistuessaan sekin on kelju vaiva.

Naisilla virtsatie­infektioiden toistumiseen vaikuttavat sekä perinnölliset tekijät että käyttäytyminen. Virtsatietulehdus uusii helpommin, jos ensimmäinen tulehdus on sairastettu alle 15-vuotiaana ja myös äidillä on ollut virtsatieinfektioita. Osalla naisista infektiot liittyvät yhdyntöihin, erityisesti jos kumppani on uusi.

Iän myötä toistuville infektioille ­altistavat myös laskeumat ja kasvaimet, kuten kohdun laskeuma tai virtsarakon pullistuminen emättimeen. Myös tiettyihin muihin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, ja ummetukseen liittyy suurentunut virtsatie­infektioiden riski. Lisäksi estrogeenin määrä vähenee ­naisilla vaihdevuosissa, jolloin virtsa­teiden limakalvot ohenevat. Tämä voi ­johtaa vastustuskyvyn heikentymiseen ja tulehdusalttiuteen paikallisesti.

Toistuvien virtsatietulehdusten syy vaatii selvittelyä. Mainitsit virtsanäytteiden oton, joka onkin yleisin tapa todeta tulehdus. Virtsaviljelyssä voidaan määrittää taudinaiheuttaja ja valita sitten ­tehokas antibiootti sitä vastaan.

C-vitamiinin tehosta ei ole varmaa näyttöä

Toistuvien virtsatietulehdusten torjunnassa todella moni vannoo yhä C-vitamiinin ja villapöksyjen nimeen, vaikka niiden tehosta ei ole varmaa näyttöä. Riittävä juominen eli 1,5 litraa päivässä auttaa pitämään virtsan laimeana ja estää siten tulehduksia. Karpalo- ja puolukkamehun sekä näitä marjoja sisältävien kapseleiden tehosta on saatu suotuisaakin näyttöä, vaikka tieteellisten tutkimusten tulokset ovat osin ristiriitaisia. On silti näyttöä, että tanniineihin kuuluvat marjojen proantosyanidiinit todennäköisesti estävät bakteerien ­tarttumista limakalvoihin. Karpalo- tai puolukkavalmiste tehoaa parhaiten juuri vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla. Myös laktobasillivalmisteet eli probiootit joko suun kautta tai paikallisesti emättimeen saattavat auttaa katkaisemaan ­toistuvien virtsatietulehdusten kierteen.

Pohdit, miksi toistuviin tulehduksiin ei saa ennalta ehkäisevää hoitoa. Oletan, että tarkoitat estohoidolla antibiootteja. Niitä todella käytetään toistuvien tulehdusten ennaltaehkäisyssä, mikäli tulehdusten syy on selvitetty riittävällä tarkkuudella. Jos virtsatietulehdus uusiutuu kolme kertaa vuodessa, lääkäri voi harkita estohoitoa antibiooteilla. Annostus on tavallisesti pieni ja kuuri pitkä, puolesta vuodesta vuoteen.

Toistuvia virtsatietulehduksia tutkitaan virtsanäytteen lisäksi muun muassa virtsarakon tähystyksellä, virtsaelinten kuvantamistutkimuksilla sekä gynekologisilla selvittelyillä. Toistuvissa tulehduksissa voidaan ottaa virtsanäyte taudin­aiheuttajan selvittämiseksi, mutta pidätyskyvyn puute ja hankalat oireet eivät tietenkään saa olla este asianmukaisen hoidon aloittamiselle.

Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat

  • Reijo Laatikainen, ravitsemus
  • Pippa Laukka, hyvinvointi
  • Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
  • Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
  • Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.