Apu

Kysy Kiminkiseltä: unilääkkeen pitkäaikainen käyttö

Kysy Kiminkiseltä: unilääkkeen pitkäaikainen käyttö

Tapani Kiminkinen

Kysymys:

Olen 75-vuotias eläkkeellä oleva naisihminen, yksineläjä. Sain vuonna 1994 aivoinfarktin, jolloin halvaannuin vasemmanpuolisesti. Jouduin eläkkeelle, mutta nyt olen kohtalaisesti kuntoutunut.

Työterveyslääkäri antoi minulle silloin Imovane-reseptin, koska unensaantini oli tosi huonoa ja hänen mielestään tarvitsin kunnon unet huonon aivoverenkierron takia. Siitä saakka olen tarvinnut lääkettä, eli yli 20 vuotta sitä on minulle kirjoitettu. Nyt noin kuukausi sitten on kuulemma ”ylhäältä” tullut ohjeet, että unilääkkeistä pitää päästä eroon. Olen vuosien varrella yrittänyt puolittaa ja vähentää lääkettä, mutta ei onnistu.

Olen terveyskeskuslääkärin kanssa keskustellut, ettei näitä unilääkkeitä voi ykskaks lopettaa. Silti on vain kehotettu kokeilemaan esimerkiksi melatoniinia ja sellaista mielialalääkettä kuin Mirtazapin. Kumpikaan ei tuo unta minulle, vaan olen aivan pihalla päivätkin ja yöt ovat valveunta. Kumpi palvelee nyt ”hyvää hoitoa” paremmin: pakottaa potilas lopettamaan pitkään syöty tuttu lääke, joka ei ole tehnyt minulle mitään sivuoireita, vai sitten nämä suositellut lääkkeet, jotka saavat minut sekaisin ja valvottavat yöt, jolloin huonot verisuonet voivat katketa taas?

Näytä vastaus

Vastaus:

Näinhän tässä ei pitänyt käydä, vaikka tarkoitus tieteen näkökulmasta totta onkin. Olen vuosikymmenten aikana saanut huomata, että kun tulee jokin uusi suuntaus, sen perään syöksytään kuin pienen talon porsaat jonossa ajattelematta asiaa ja elämänkokemusta yhtään laajemmalti. 1970- ja osin 1980-luvulla Suomessa lähes kaikkien pikkulasten korvat puhkottiin jo korvatulehdusta epäiltäessä. Elämänmittaista kauhua levitettiin lasten keskuuteen. Jos joku Keski-Euroopasta kotoisin ollut lääkäri uskalsi ihmetellä moista hoitokäytäntöä, hänet leimattiin osaamattomaksi. Vastaava hoitomuoto ei ollut rutiini hänen kotimaassaan. Lääkärin näkökulmasta puhkomisesta koitui se etu, että siinä sitä oppi tekemään välikorvan tulehduksen diagnoosin luotettavammin kuin sellainen kollega, joka ei koskaan ole tärykalvoa pistänyt. No entäpä nyt: enpä edes muista, milloin on tarvinnut tärykalvopistoa tehdä – ja nekin harvat muistissa olevat ovat aikuisia. Käsitykset ovat tässä asiassa täysin muuttuneet.

Tällä hetkellä mielestäni aivan oikein ollaan kovin kriittisiä tiettyihin ortopedisiin leikkauksiin ryhtymisessä. Tässäkään ei pidä mennä täysin toiseen äärimmäisyyteen. Aina on olemassa yksilöitä, jotka saattavat vanhallakin iällä hyötyä vaikkapa olkapään kiertäjäkalvosimen korjaamisesta etenkin silloin, jos puukon varressa on todellinen mestari. Aina ja iankaikkisesti pitää perehtyä juuri siinä nokan edessä istuvan potilaan ainutkertaiseen tilanteeseen.

Nyt tulilinjalla ovat bentsodiatsepiinit (bentsot). Olen tasaisin väliajoin perustellut tällä palstalla ne syyt, miksi en kirjoita niitä enää uusille potilaille unen tuottamiseen. Niitä tarvitaan joskus erittäin lyhytaikaisesti ankarassa stressireaktiossa ja kouristuksiin ja/tai juoppohulluuteen (delirium) johtaneessa alkoholistin vierotushoidossa osasto-oloissa, epilepsiakohtauksessa ja joskus epilepsian jatkuvanakin lääkityksenä, satunnaisesti nukutuslääkäreiden käytössä sekä toki raskaassa psykiatriassa.

Perustelut: Ahdistusta napakasti poistavina bentsoihin jää helposti koukkuun, annoksella on taipumus nousta, niiden vaikutuksen aikana voi tulla amnesia (ei muista mitä on touhunnut), ne voivat heikentää lihasvoimaa ja siten edistää kaatumista, ne voivat heikentää korkeampia aivotoimintoja, pitkävaikutteisimmassa päässä ne kertyvät elimistöön ja myös lyhytvaikutteiset voivat haitata autolla ajamista aamulla, jos on ottanut tabletin yöllä, eikä niistä ole todettu hyötyä uneen pitkäaikaiskäytössä. Ylipäänsä ne eivät normalisoi unta. Pahimmillaan ne heikentävät signaaliahdistusta (tunnetta väärästä), jolloin ne voivat aggressiivisilla, etenkin päihderiippuvaisilla, provosoida väkivaltaan. Kun reseptejä on liikkeellä paljon, katukauppaan valuu vääjäämättä tabletteja. Sellaista elämä on: kaikkiin ei voi luottaa, sillä houkutukset ovat suuret varsinkin huonoina aikoina.

Sitten se toinen puoli. Olet juuri sellainen potilas, jonka ei pidä syyllistyä eikä ahdistua pienimääräisestä bentson käytöstä. Annos ei ole noussut, etkä ole huomannut haittoja. Noin pitkäaikaisesta lääkityksestä on vaikea päästä eroon. Sitä ei voi lopettaa äkkiä kuin sikaa joulun alla. Annosta pitää vähentää murunen kerrallaan hamaan loppuun saakka vaikka vuoden sisällä. Jos lopettaminen ei sittenkään onnistu, tappelu on tapauksessasi yhteismitaton lääkkestä koituvan mahdollisen hyödyn kanssa. Ymmärrän hyvin lääkäriäsi. Niin minäkin yrittäisin toimia. Hän noudattaa viimeisintä tietoa. Mutta kuten sanottua: kohtuus kaikessa.

Julkaistu: 23.9.2016

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.