Apu

Kysy Kiminkiseltä: paniikkihäiriö

Kysy Kiminkiseltä: paniikkihäiriö

Tapani Kiminkinen

KuvatAnna Huovinen

Kysymys:

Jos diagnoosi on paniikkihäiriö, onko omahoitomenetelmää parantumiseksi?

Näytä vastaus

Vastaus:

Paniikkihäiriö luokitellaan ahdistuneisuushäiriöihin. Ahdistuneisuus on sinällään normaali vaarallisilta tilanteilta suojaava reaktio. Häiriöstä puhutaan silloin, kun se on voimakasta, pitkäkestoista ja rajoittaa toimintakykyä. Paniikkihäiriössä uusiutuvia ja odottamattomia kohtauksia esiintyy vähintään neljä kuukaudessa.

Kohtaus saavuttaa huippunsa 10 minuutissa. Yhden kohtauksen aikana esiintyy vähintään neljä seuraavista oireista: hengenahdistus tai tukehtumisen tunne, huimaus, epävarma olo, pyörtymisen tunne, kiihtynyt syke, sydämen hakkaamisen tunne, vapina tai tärinä, hikoilu, pahoinvointi tai vatsavaivat, vierauden tunne, tunnottomuus, puutuminen tai pistely, kuumat aallot tai vilunväristykset, rintakivut tai epämiellyttävä tunne rinnassa, kuolemanpelko, sekoamisen tai itsensä hallinnan menettämisen pelko.

Aina uuden potilaan tullessa vastaanotolle on tutkittava, johtuvatko oireet jostakin fyysisestä sairaudesta. Muistan ikuisesti noin 30-vuotiaan miehen, joka tuli meille lukuisia kertoja ensihoidon saattamana valtavassa paniikkikohtauksessa. Paniikkikohtaus näyttää dramaattiselta potilaan heiluessa ja huitoessa peloissaan, kun taas sydänpotilas makaa kalpeana ja hiljaa. Toki sydänfilmit otettiin kohtauksen aikana moneenkin kertaan. Kävi kuitenkin niin, että Ruotsin-matkan aikana potilas menehtyi. Avauksessa todettiin ahtautuneet sepelvaltimot. Potilas siis reagoi rintakipuihin paniikin oirein.

Tärkeää on potilaan hyvä tutkiminen ja luottamuksellisen potilaslääkärisuhteen luominen, joilla saadaan hallitsematon pelko väistymään. Kun potilas tietää, mistä on kysymys, on mahdollista edetä itsehoitoon, mikä perustuu niin sanottuun kognitiiviseen psykoterapiaan. Potilas tiedostaa kohtauksen tulon ja oppii rauhoittamaan itsensä (”jaahas – se on taas tätä”). Edistyessä on mahdollista edetä sellaisiin tilanteisiin, joihin oireiston ilmaantuminen saattaa liittyä. Kun oppii käytännössä huomaamaan, että tilanteista selviää, se vahvistaa oppimisprosessia.

Koska en ole psykiatri, en lähde puoskaroimaan terapiaa sen pidemmälle. Tiedostan hyvin sen, ettei toipuminen ole välttämättä helppoa, sillä paniikkihäiriötä on monenasteista, ja usein tarvitaan niin lääkehoitoa kuin pitkäkestoista psykoterapiaakin. Ihmistä ei voi noin vain käskeä, että lopetapas nyt se panikoiminen – ja katso: vain sormia näpsäyttämällä oire loppuu.

Julkaistu: 21.12.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.