Apu

Kysy Kiminkiseltä: painehaava

Kysy Kiminkiseltä: painehaava

Tapani Kiminkinen

Kysymys:

Mieheni on melkein 93-vuotias ja sairastaa Alzheimerin tautia. Hänelle on tehty kolme pallolaajennusta, mutta nykyään hän ei tarvitse nitroja. Hänellä on ollut vasemmassa jalassa veritulppa viisi vuotta sitten.

Syys-lokakuussa 2014 hän oli noin viisi viikkoa sairaalassa keuhkokuumeen takia. Sen aikana hänen vasen kantapäänsä kipeytyi niin, ettei hän voinut kunnolla astua sen päälle. Keväällä 2015 kuvattiin vasen polvi, joka oli kulunut pahasti. Ortopedi pisti siihen kortisonipiikin, ja se tuli paremmaksi. Valitimme myös kantapäästä.

Heinäkuussa 2015 puhkesi taas keuhkokuume, ja mieheni oli viikon sairaalassa. Sinä aikana kantapään sisäreunaan tuli haava. Minun käskettiin vaihtaa side kahden päivän kuluttua. Kolmen päivän jälkeen kuume nousi uudelleen. Ajattelin, että nyt on ukon menoa, mutta hän selvisi ja olisi melko hyvässä kunnossa, jos tuota haavaa ei olisi. Nyt hoitaja on käynyt kaksi kertaa viikossa putsaamassa haavaa ja raapimassa kovettumaa sen ympäriltä, mikä sattuu kovasti. Verenkierto on huono ja jalat ihan siniset. Sanovat sitä painehaavaksi.

Viime marraskuussa kantapää kuvattiin, ja siellä oli luupiikki. Lääkäri antoi kortisonipiikin, mutta se ei auttanut. Jalkaa särkee, ja haavasta tulee vähän keltaista sakkaa. Olisin onnellinen, jos tähän saisi jotain apua. Tai minkä alan lääkäriin voisi turvautua?

Miehelläni on aika paljon lääkkeitä: Somac comp 20 mg (1), Furesis comp 40/50 mg (2,5), Marevan forte 5 mg, Emconcor 5 mg (1), Simvastatin 10 mg (1), Duodart 0,5 mg (1), Quetiapin Mylan 25 mg (1), Risperidon 1 mg (1), Zopinox  7,5 mg (0,5–1), Reminyl 16 mg (1), Memantine 20 mg (1) sekä nitro ja Panadol tarvittaessa.

Näytä vastaus

Vastaus:

 

Onnittelut äärimmäisen mittavasta yhteisestä taipaleesta! Sen äärellä ei voi kuin nöyrtyä. Miehesi on saanut painehaavan kantapäähänsä keuhkokuumeen sairastamisen yhteydessä. Me lääkärit pelkäämme painehaavaumia kuin keskiaika ruttoa. Todella usein painehaava kantapäässä johtaa huonokuntoisella potilaalla reisiamputaatioon.

Pyydän anteeksi suorapuheisuuttani. Kun ikäihminen sairastuu pahasti usein juuri infektiosairauteen, hän ei jaksa liikkua. Jos hän tällöin on muutamia tunteja paikoillaan liikkumattomana sängyssä, kehon ulkonevat osat jäävät paineeseen patjaa vasten. Kantapäissä ja ristiselässä luuta peittää lähes pelkkä nahka. Alta aikayksikön verenkierto alueelle tyrehtyy, ja syntyy painehaava. Vaikka tilanne esittäytyy aluksi vain ihon punoituksena, useimmiten kudokset ovat lopulta kuoliossa aina luuhun saakka. Hoitoyksikön hoidon tasoa kuvaa hyvin se, miten painehaavat osataan estää ennalta patjan valinnalla ja vaihtamalla potilaan asentoa säännöllisesti. Tämä on hyvin haastavaa kiireisellä akuuttiosastolla ja vaatii todella paljon hoitajilta terveydenhuollon kaikilla tasoilla.

Luupiikki ei ole mikään diagnoosi, vaan jänteen kalkkeuma kantapäässä, eikä sillä ole merkitystä kivun kannalta. Oleellista on selvittää miehesi jalan valtimoverenkierron tila. Sinisyys ei ole hyvä merkki, mutta se voi toki olla laskimoperäistäkin.

Paras asiantuntija on nyt oma lääkäri. En voi mitenkään kävellä hänen ylitseen. Hänen tulee arvioida haavan ja jalan valtimoverenkierron tila ja se, edellyttääkö tilanne verisuonikirurgin konsultaatiota. Jos valtimoverenkierto on riittävä, haavan paranemisen ennuste paranee merkittävästi. Tällöin mikään paikallishoito ei ole juuri toista parempi. Niitä onkin joka lähtöön – myös äkkilähtöön.

Koska haava on jo näin pitkäikäinen, ennuste ei ole tässä tapauksessa välttämättä kovin huono. Perusasia on se, että laskimoperäisessä haavassa pitää turvotus poistaa tukisukin ja valtimoperäisessä palauttaa verenkierto – mikäli mahdollista vaikka pallolaajennuksella. Muuten haava ei parane.

Teillä on ollut pitkä elämä. Välttämättä toistakaan puolta ei ole enää jäljellä. Luonnollisesti ikä ja sairaudet asettavat rajoituksia valittaville hoidoille. Kuitenkin, jos jalkaa olisi kuolio uhkaamassa, se pitää yrittää aina ehkäistä kaikenikäisillä. Suosittelen myös keuhkokuumerokotteen pistämistä pneumokokkia vastaan, ellei sitä ole jo tehty.

Julkaistu: 22.4.2016

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.