Apu

Kysy Kiminkiseltä: muistisairaan raivokohtaukset

Kysy Kiminkiseltä: muistisairaan raivokohtaukset

Tapani Kiminkinen

Kysymys:

Miten läheisen muistisairaan raivokohtauksen kanssa pärjää ja jaksaa?

Näytä vastaus

Vastaus:

Valtaosa dementiapotilaista saa taudin edetessä käytöshäiriöitä. Pitää ymmärtää, ettei kyseessä ole enää sama ihminen kuin miehuuden/naiseuden päivinä. Sairaus tekee hänestä sairaan – palautumattomasti. Omaisella on pitkä luopumisen tie, jota voi joskus olla niin vaikea hyväksyä, että omia ahdistuksen tunteita puretaan hoitohenkilökuntaan epäasiallisinakin valituksina.

Maallikot, omaiset ja joskus jopa muutamat geriatrit, joilla ei käytännön kokemusta tällaisten potilaiden hoidosta, tuomitsevat jyrkin sanankääntein käytöshäiriölääkkeiden käytön. Jokainen oikeasti dementiapotilaiden kanssa työtä tekevä kuitenkin tietää, että vastaan tulee tilanteita, jolloin potilaan itsensä ja/tai omaisten/hoitohenkilökunnan suojelemiseksi on pakko käyttää myös lääkitystä. Tarkoitan tässä muita kuin tavanomaisia ”muistilääkkeitä”, joista myös joskus saadaan apua käytöshäiriöihin.

Pahimmissa tapauksissa olen joutunut turvautumaan poliisiin puolison jouduttua toistuvasti pahoinpidellyksi tai psykogeriatrisiin hoitokoteihin, joissa on enemmän henkilökuntaa erityisen hankalien potilaiden hoitamiseen. Joskus potilas itse on tuhoisalla tavalla ahdistunut, jolloin häntä on autettava myös lääkkeillä. Varsinainen psykoterapia ei tietenkään tule kyseeseen vaikeassa dementiassa.

Lääkityksenä käytetään uuden polven psykoosilääkkeitä aloittaen hyvin pienestä annoksesta. Vastetta joudutaan yleensä odottelemaan pari kolmekin kuukautta. Tilanteen mahdollisesti rauhoituttua lääkitystä vähennetään mahdollisuuksien mukaan. Pitää ymmärtää, että annokset ovat pääsääntöisesti pieniä, tauti on edennyt joka tapauksessa erittäin pitkälle eikä potilaalla ole enää yleensä paluuta lähellekään normaalia vuorovaikutusta. Uusien lääkkeiden pienet pitoisuudet ovat keskimäärin hyvin siedettyjä, eikä niitä aloiteta syyttä suotta.

Jos kaikesta huolimatta riehuminen alkaa, siinä tilanteessa ei yleensä mikään järkipuhe auta. Silloin kannattaa säilyttää aikuismainen rauhallinen ote. Itse ei pidä provosoitua – se vain pahentaa kohtausta. Kannattaa suojata itsensä ja muut kohtaukselta ja siirtyä turvalliseen paikkaan, jolloin aikansa riehuttuaan potilas ennemmin tai myöhemmin rauhoittuu. Itselläni on hoivakodissa tällä hetkellä juuri tällainen potilas. Nyt kohtaukset ovat harventuneet pienen lääkityksen alettua tehota. Potilas on tyytyväisempi ja välillä suorastaan humoristinen. Lääke on auttanut häntä merkittävästi.

Julkaistu: 16.12.2016

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.