Apu

Kysy Kiminkiseltä: Miten paljon voin liikkua pallolaajennuksen jälkeen, että kolesteroliarvot paranisivat?

Kysy Kiminkiseltä: Miten paljon voin liikkua pallolaajennuksen jälkeen, että kolesteroliarvot paranisivat?

Tapani Kiminkinen

Kysymys:

Olen 54-vuotias nainen. Käytän ruokavaliossani kasvisteroleita, kuten Benecol-margariinia. Onko siitä haittaa, kun on kahdenlaiset kolesterolilääkkeet (Atorvastatin ja Ezetrol)? 

Sain sydäninfarktin huhtikuussa, jolloin tehtiin ensimmäinen pallolaajennus, muut elokuussa ja marraskuussa. Kolesteroliarvot ovat lähteneet hyvin paranemaan, varsinkin Ezetrol on auttanut. 

Kuinka paljon voin harrastaa hiihtoa ja kävelyä? Mikä on sopiva kilometrimäärä? Hiihdän yleensä 5 kilometriä, kolmesti viikossa. Pitäisikö käydä useammin, jotta hyvän kolesterolin taso nousisi?

Näytä vastaus

Vastaus:

No huh, huh – oletpa saanut sepelvaltimotaudin todella nuorena. Esiintyykö valtimonkovettumatautia suvussasi? Noin puolet riskistä on geeniperäistä. Toinen herättelevä tieto liittyy tyypin II sokeritautiin, joka perinnöllistä vasta onkin. Nimenomaan sokeritautia potevat naiset ovat erityisherkkiä sepelvaltimotaudille. 

Valtimonkovettumataudin perussyy on pienen pahanlaatuisen kolesterolimolekyylin (LDL-kol) ujuttautuminen valtimon seinämään. Sepelvaltimot ovat alttiimpia, sillä niiden kyky poistaa ”vierasesineitä” on muita valtimoita heikompi. Solumme ovat omavaraisia kolesterolintuottajia, ravinnosta sitä ei tarvita. LDL-kol poistuu elimistöstä maksassa olevien poistumisreittien (LDL kol -reseptorit) kautta.

Ravinnon tyydyttynyt (kova) rasva: eläin- ja maitorasva, kolesteroli ja myös kasviperäinen kova rasva (kookos on puhdasta kovaa rasvaa, joten on mahdotonta ymmärtää sen valtaisaa markkinointia eliittikaupoissa), vaikuttaa maksassa siten, että LDL-reseptoreiden tuotanto vähenee. Runsas kovan rasvan saanti nostaa vääjäämättä veren LDL-kolesterolipitoisuutta – kuinka paljon, se riippuu geeniperimästä. Pehmeä kasvi- ja kalarasva päinvastoin lisäävät LDL-kolesterolireseptoreiden synteesiä. Kannattaa ilman pienintäkään epäilystä suosia kasviöljyjä ja kalaa!

Geenit vaikuttavat monella tasolla. LDL-reseptorit voivat olla perinnöllisesti viallisia (FH-tauti), kolesterolin imeytyminen vaihtelee paljon geneettisesti, ja aina maksan oma kolesterolitehdas ei mene rokuliin huomatessaan, että ravinnon mukana näyttää tulevan kolesterolia ylitsevuotavasti. Mekanismeja on lukuisia muitakin. Tämän vuoksi toiset meistä voivat käyttää tyydyttynyttä rasvaa hivenen huolettomammin. Kun haluaa vaikuttaa terveyteensä, on syytä tunnistaa verenpaine- ja rasvatasonsa, henkilökohtaiset elämöimisensä tavat ja perimänsä riskit: onko valtimonkovettuma-, tyypin II sokeritautia tai Alzheimerin keskittymää? Näihin kaikkiin on mahdollista vaikuttaa valinnoillaan!

Lääkkeenä käyttämäsi statiini (Atorvastatin) blokkaa maksan kolesterolitehdasta, Ezetrol ehkäisee kolesterolin imeytymistä. Lääkekombinaatio tukee erinomaisesti toistaan. Kuulut korkeimpaan riskiryhmään, joten LDL-kolesterolin pitoisuus puristetaan alle 1,8 mmol/l. 

Käyttämäsi kasvisterolit estävät kolesterolin imeytymistä, joten anna palaa. Näistä elintarvikkeista saamme kiittää professori Tatu Miettistä. Jos haluat määrityttää pienten LDL-hiukkasten määrän, se on mahdollista apoB:n avulla: tavoitteesi on alle 0,8 g/l.   

Liikkuminen on lääke! Älä ihmeessä stressaa siitä. Kun on laillasi selvinnyt sepelvaltimotaudin ilmaantumiseen liittyvästä kammiovärinän vaarasta, ennuste on erinomaisen hyvä. Se edellyttää elämäntapojen tarkentamista ja sitoutumista lääkehoitoon, minkä olet toteuttanut. 

Ystäväni, kurssikaverini, kardiologi Kai Kiilavuori paalutti väitöskirjallaan sydänpotilaan liikkumisen tärkeyden. Nykyinen aktiviteettisi on erinomainen. Älä niuhota sen kanssa. Liiku ja nauti! Intensiteetin rajat paalutetaan rasitustutkimuksessa polkutestillä. Liikkumisessa pätee usein keski-iässä kirkastuva yleisohje: kohtuus riittää. Siitä Hippokrateskin puun alla muistutti. 

Julkaistu: 5.6.2017

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.